Naisen silmät
© MSF
Mariam on odottanut jo yli kaksi vuotta tietoa siitä, saako hän, hänen miehensä ja heidän kaksivuotias tyttärensä suojelua.

Vuosi Morian tulipaloista: Eurooppa ei vieläkään tarjoa ihmisarvoista kohtelua turvaa hakeville ihmisille

Vuosi sitten EU lupasi uuden alun Välimeren siirtolaistilanteeseen. Syyskuun 8. ja 9. päivänä vuonna 2020 surullisen kuuluisa Morian siirtolaisleiri paloi maan tasalle, ja tapaus tuli tunnetuksi symbolina EU:n siirtolaispolitiikan totaalisesta epäonnistumisesta. Lupauksistaan huolimatta eurooppalaiset ja kreikkalaiset johtajat eivät edelleenkään takaa ihmisarvoista kohtelua Euroopasta turvaa etsiville ihmisille, vaan jatkavat suunnitelmiaan rakentaa Kreikan saaristoon vankilamaisia leirejä.

“Tulevaisuus Kreikassa näyttää yhä dystooppisemmalta, kun meren yli selvinneet joutuvat elämään huonoissa olosuhteissa Kreikan saariston leireillä. On traagisella tavalla ironista, että samaan aikaan, kun maailma seuraa silmä kovana Afganistanin tapahtumia, EU ja Kreikka ottavat käyttöön uuden vankilamaisen keskuksen, jolla turvaa hakevat ihmiset jätetään loukkuun Samoksen saarelle. Tämä on räikein esimerkki EU:n siirtolaispolitiikan julmuudesta”, sanoo Konstantinos Psykakos, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön Kreikan projektin johtaja.

Lääkärit Ilman Rajoja siirtyi hiljattain uudelle paikalle lähelle Kara Tepen leiriä Lesboksella. Henkilökuntamme rokottaa lapsia yleisiä lapsuuden sairauksia vastaan ja tarjoaa pakolaisille lisääntymisterveyden palveluita. Samaan aikaan jatkamme mielenterveystyötämme aikuisten ja lasten parissa klinikallamme Mytilenessa.

POTILAAT kertovat jatkuvasti, kuinka välitilassa eläminen saarilla, mielivaltaiset ja nopeutetut turvapaikkaprosessit, karkotuksen pelko ja epävakaat elinolot vaikuttavat negatiivisesti terveydentilaan – mukaan lukien mielenterveyteen. Mielenterveyspalveluihin Lesboksella hakeutuvissa lapsissa näkyy usein reggressiivistä käytöstä, kuten esimerkiksi aggressiivisuutta, vetäytyneisyyttä, yökastelua tai viivästymistä kognitiivisessa, emotionaalisessa tai sosiaalisessa kehityksessä. Lääkärimme hoitavat erityisesti traumaperäisestä stressihäiriöstä tai masennuksesta kärsiviä potilaita: niin lapsi- kuin aikuispotilaidenkin osalta näiden häiriöiden esiintyvyys on yli 50 %.

”Tyttäreni ei ole koskaan ollut puistossa. On haastavaa saada lupa käydä leirin ulkopuolella. Pieni tyttöni käyttäytyy välillä aggressiivisesti täällä näkemiensä asioiden takia. Hän ei leiki, naura, puhu tai leiki nukeillansa.”

Tulipaloissa tuhoutuneen Morian tilalle kyhättiin kiireellä uusi Kara Tepen leiri.

“Vanhan Morian leirin ja Kara Tepen välillä ei ole mitään eroa. Järjestelmä ja toimintatavat ovat samat. Olen sairas ja koen olotilani heikkenevän entisestään päivä päivältä. Euroopan parlamentti ja EU tietävät, mitä tällä häpeällisellä leirillä tapahtuu, mutta he eivät koe empatiaa”, kertoo Ali*. Kidutuksesta Syyriassa selvinnyt Ali on ollut Lesboksella puolentoista vuoden ajan.

“Mielenterveytemme tila on heikko. En tällä hetkellä tiedä, myönnetäänkö meille suojelua vai torjutaanko meidät uudestaan”, huolestuu Mariam*. Hän on afganistanilainen kaksivuotiaan tytön äiti, joka on ollut Lesboksella jo kahden vuoden ajan. Lisäksi Mariamille syntyy pian toinen lapsi. ”Tyttäreni ei ole koskaan ollut puistossa. On haastavaa saada lupa käydä leirin ulkopuolella. Pieni tyttöni käyttäytyy välillä aggressiivisesti täällä näkemiensä asioiden takia. Hän ei leiki, naura, puhu tai leiki nukeillansa”, Mariam suree.

LÄÄKÄRIT Ilman Rajoja vaatii Euroopan komissiota, Kreikkaa ja muita eurooppalaisia valtioita suojelemaan Euroopasta turvaa hakevia ihmisiä sen sijaan, että heitä estettäisiin, pysäytettäisiin ja karkotettaisiin. Ensimmäinen askel on lopettaa vankilamaisten keskusten rakentaminen Kreikan saaristoon ja siirtyä ihmisarvon tunnustavaan vastaanottopolitiikkaan. Kreikan saariston laitosten tulee toimia ainoastaan kiireellisen avun keskuksina, jotka pyrkivät uudelleensijoittamaan vasta saapuneet turvapaikanhakijat turvallisiin vastaanotto-oloihin ympäri Eurooppaa.

*nimet muutettu henkilöllisyyden suojaamiseksi

Kreikka

Lue lisää Morian leirin tulipaloista

Lähes 12 000 ihmistä on pakotettu pakenemaan Morian pakolaisleiriltä Lesboksen saarella, Kreikassa, kun tulipalo levisi leirillä yöllä 8. syyskuuta. Tämänhetkisten tietojen mukaan kukaan ei kuollut palossa, mutta leiri tuhoutui lähes täysin ja ihmiset ovat nyt kaduilla ilman suojaa. Kreikan ja EU:n viranomaisten on välittömästi evakuoitava ihmiset turvaan. ”Työntekijämme näkivät, miten tuli levisi Moriassa ja roihusi…
Lue lisää
© /MSF
Jaa sosiaalisessa mediassa:

Uutinen

Kolme työntekijää, joilla on yllään Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön liivi, sekä kolme paikallista ensihoitajaa kävelee kadulla kuvan oikealla puolella selkä kohti kameraa. Vasemmalla näkyy ambulanssi.
Palestiina

Paljon “punaisia” potilaita – väkivalta Länsirannalla kiihtyy hälyttävästi

Lue lisää
Potilas ja sairaanhoitaja junassa.
Ukraina

Sisua vaativa matka: 36 tuntia potilaiden hoitoa junassa

Lue lisää
Työntekijä puhuu radiopuhelimeen Geo Barents -meripelastusaluksessa.

Tuhannet vetoavat kanssamme: eduskunnan ja hallituksen pitää turvata humanitaariset periaatteet

Lue lisää
Palestiina

Lääkärit Ilman Rajoja Gazassa: sairaalat täynnä, ambulanssit eivät pääse liikkeelle iskujen vuoksi 

Lue lisää

Marokon maanjäristys: arviointiryhmämme on paikalla

Lue lisää
Sudan

Kirje työntekijältämme: “Tilanne on katastrofaalinen”

Lue lisää
Palestiina

Israelin pakkotoimet heikentävät ihmisten terveyttä Masafer Yattassa

Lue lisää
Haiti

Toimintamme Haitissa on uhattuna Port-au-Princen turvallisuusongelmien vuoksi

Lue lisää
Äiti syöttää lapselleen aliravitsemuksen hoitoon kehitettyä ravinnerikasta maitoa ruiskun avulla Absin sairaalassa sijaitsevassa terapeuttisessa ruokintakeskuksessa Jemenissä.
Jemen

Jemenin lapsilla on paljon akuuttia aliravitsemusta – 5 syytä tilanteeseen

Lue lisää
Kongon demokraattinen tasavalta

Hiv/aids Kongon demokraattisessa tasavallassa: Vaikka edistystä on tapahtunut, haasteita on yhä valtavasti 

Lue lisää
Haiti

Haiti on terveyskatastrofin partaalla

Lue lisää
Somalia

Viisi faktaa kuivuudesta, aliravitsemuksesta ja tautien leviämisestä Somaliassa

Lue lisää
Uganda

Neljä kysymystä ja vastausta Ugandan ebolatilanteesta

Lue lisää
Ukraina

Yli 200 psykiatrista potilasta evakuoitu lääkintäjunalla Harkovasta Kiovaan

Lue lisää

Maailman ensimmäinen hepatiitti E -rokotuskampanja järjestettiin Etelä-Sudanissa

Lue lisää
Nigeria

Ravitsemuskriisi uhkaa lasten henkeä Nigeriassa

Lue lisää
Cookie Settings