Työntekijä puhuu radiopuhelimeen Geo Barents -meripelastusaluksessa.
© Pablo Garrigos/MSF

Tuhannet vetoavat kanssamme: eduskunnan ja hallituksen pitää turvata humanitaariset periaatteet

Vaadimme uudelle eduskunnalle ja hallitukselle osoitetussa avoimessa kirjeessä yli 13 000 allekirjoittajan kanssa, että päättäjät asettavat ihmisyyden keskiöön ja turvaavat humanitaariset periaatteet kaikkialla.

Humanitaarisen avun tarve on suurempi kuin koskaan. Meille on kaikkein tärkeintä, että apu saavuttaa sitä tarvitsevat ihmiset mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Haluamme, että myös Suomi kantaa vastuunsa – siksi vaadimme maamme johtajia tekemään kaikkensa humanitaarisen työn turvaamiseksi.

Suomi voi – ja sen pitää – olla osa globaalin terveyden ratkaisemista tulevaisuudessa. Globaali terveys on priorisoitava asialistalla nykyistä korkeammalle, ja sille on osoitettava riittävä rahoitus. Potilaiden elämä on asetettava patenttien ja lääkeyhtiöiden tuottojen edelle. Kenenkään ei pitäisi jäädä vaille elintärkeitä lääkkeitä, testejä ja rokotteita. Covid-19-pandemia oli tästä meille hyvä muistutus.

Suomi ei ole muusta maailmasta irrallinen paikka vailla vaikutusvaltaa, vaan osa kansainvälistä yhteisöä. Euroopan Union jäsenmaana meillä on vastuu ratkaista Välimeren humanitaarinen kriisi yhdessä muiden EU-maiden kanssa. Yhdenkään ihmisen ei pitäisi enää hukkua maailman vaarallisimmalle merirajalle turvaa hakiessaan, tai tulla palautetuksi epäinhimillisiin oloihin maahan, joka ei kunnioita heidän oikeuksiaan.

Toimitamme avoimen kirjeen syksyn aikana kaikille vaaleissa valituille eduskuntapuolueille. Esimerkiksi Sudanin kriisi, suunnitelmat poistaa paperittomilta oikeus terveydenhuoltoon sekä maailmanlaajuinen pula kolerarokotteista ja kurkkumädän hoidossa käytettävästä vastamyrkystä osoittavat, että nyt jos koskaan päättäjien on aika huolehtia siitä, että ihmisyys ja humanitaariset periaatteet toteutuvat.

Tätä vaadimme avoimessa kirjeessä

Humanitaarista työtä tulee suojata ja turvata

Ukrainan sota sekä Afganistanin, Jemenin tai Etiopian kaltaisten maiden monimutkaiset kriisit ovat korostaneet humanitaarisen työn haasteita viime vuosina. Neuvottelut, joita humanitaarisen avun antamisesta käydään aina kaikkien osapuolien kanssa, ovat yhä vaikeampia. Suomen on tehtävä kaikkensa humanitaarisen työn turvaamiseksi.

Lääkkeet eivät saa olla luksusta

Potilaiden elämä on asetettava patenttien ja lääkeyhtiöiden tuottojen edelle. Vaadimme, että tehokkaat lääkkeet, testit ja rokotteet ovat kaikkien saatavilla, tarpeeksi edullisia ja sopivia potilaille elinolosuhteista riippumatta. Suomen tulee olla osa globaalin terveyden tulevaisuuden ratkaisua: rahoitus on turvattava ja globaali terveys on priorisoitava asialistalla nykyistä korkeammalle.

Hädässä olevia ihmisiä tulee kohdella yhdenvertaisesti ja humaanisti

Välimeren etsintä- ja meripelastustyö on turvattava ja siirtolaisten palautukset Libyaan lopetettava. Kreikan epäinhimilliset säilöönottokeskukset ovat kestämätön ratkaisu. Nyt myös Suomessa halutaan rakentaa aita itärajalle, vaikka kokemuksemme muilta Euroopan rajoilta osoittaa, että aidat vain lisäävät kärsimystä. Suomen on korkea aika ratkaista Välimeren humanitaarinen kriisi yhdessä muiden EU-maiden kanssa.

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Uutinen

Libanon

Humanitaarisen avun tarve Libanonissa kasvaa

Lue lisää

Uusi rokote puolittaa kuolleisuuden ebolassa

Lue lisää
Poika, jolla on päänsä ympärillä side, halaa isäänsä.

Kannanotto: Kansainvälistä humanitaarista oikeutta ja kansainvälisen tuomioistuimen päätöksiä on noudatettava

Lue lisää

Kannanotto: Gazaan tarvitaan välitön ja pysyvä tulitauko

Lue lisää
Viisi työasuista hymyilevää ihmistä ottaa ryhmäselfietä. Osalla on kaulassaan kimaltava virheä kauha ja kädessä diplomi.

Kuin renkaat vedessä: koulutuksen vaikutukset kantautuvat kauas 

Lue lisää
Poika, jolla on päänsä ympärillä side, halaa isäänsä.

Vuosi kuvina: Luonnonmullistuksia, konflikteja ja epidemioita – mutta myös toivoa

Lue lisää
Palestiina

Avoin kirje päättäjille: vaadimme välitöntä ja jatkuvaa tulitaukoa Gazaan

Lue lisää
Kolme työntekijää, joilla on yllään Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön liivi, sekä kolme paikallista ensihoitajaa kävelee kadulla kuvan oikealla puolella selkä kohti kameraa. Vasemmalla näkyy ambulanssi.
Palestiina

Paljon “punaisia” potilaita – väkivalta Länsirannalla kiihtyy hälyttävästi

Lue lisää
Potilas ja sairaanhoitaja junassa.
Ukraina

Sisua vaativa matka: 36 tuntia potilaiden hoitoa junassa

Lue lisää
Neljä ambulanssia, joiden ympärillä ihmisiä.
Palestiina

Työntekijät mahdottoman edessä: Gazan terveydenhuolto on romahtamispisteessä

Lue lisää
Lapsia vesikanisterien vieressä.
Palestiina

Inhimillisyys on palautettava Gazaan

Lue lisää
Palestiina

Gazan humanitaarinen kriisi

Lue lisää
Ihmisiä rakennusten raunioiden keskellä.
Palestiina

Gazassa ei turvaa missään, haavoittuneiden vammat vaativat useita leikkauksia

Lue lisää
Palestiina

Lääkärit Ilman Rajoja Gazassa: sairaalat täynnä, ambulanssit eivät pääse liikkeelle iskujen vuoksi 

Lue lisää

Marokon maanjäristys: arviointiryhmämme on paikalla

Lue lisää

Mielipide: Humanitaarista työtä tarvitaan enemmän kuin koskaan

Lue lisää
Cookie Settings