© MSF/Ali Shukur

Kirje työntekijältämme: “Tilanne on katastrofaalinen”

Projektikoordinaattorimme Cyrus Paye kuvailee tilannetta tukemassamme sairaalassa El Fasherissa, Pohjois-Darfurissa. Siviiliuhreja on paljon, ja henkilökunta on ylikuormittunut. Haavoittuneiden joukossa on myös lapsia.

El Fasherissa käydään juuri kiivaita taisteluita. Kuulemme edelleen laukauksia asuinalueeltamme. Täällä on erittäin vaarallista ammuskelun ja pommitusten vuoksi. Siviiliuhreja on paljon.

Tukemassamme sairaalassa on otettu vastaan 279 haavoittunutta potilasta sen jälkeen, kun taistelut alkoivat lauantaina. Valitettavasti 44 on kuollut. Tilanne on katastrofaalinen. Suurin osa haavoittuneista on siviilejä, jotka ovat saaneet osumia harhaluodeista. Monet heistä ovat lapsia. Heillä on luodin aiheuttamia murtumia, ampumahaavoja ja sirpaleita jaloissa, vatsassa ja rinnassa. Monet tarvitsevat verensiirtoja. Potilaita on niin paljon, että heitä hoidetaan käytävien lattioilla, koska sänkyjä ei yksinkertaisesti ole riittävästi suurelle määrälle haavoittuneita.

Viime viikonloppuun asti eteläisellä sairaalalla ei ollut leikkauskapasiteettia. Se oli äitiyssairaala, jota aloimme viime vuonna tukea auttaaksemme vähentämään alueen korkeaa äitiyskuolleisuutta. Taistelujen alettua meidän piti kuitenkin käyttää sairaalaa uudelleen haavoittuneiden hoitamiseen.

Kaikki muut kaupungin sairaalat on jouduttu sulkemaan, koska ne sijaitsevat lähellä taisteluita tai henkilökunta ei ole päässyt niihin. Näiden sairaaloiden kirurgit ovat nyt tulleet eteläiseen sairaalaan, ja he ovat voineet suorittaa useita leikkauksia. Tarvikkeet ovat kuitenkin nopeasti loppumassa. Pystyimme toimittamaan sairaalaan lisää tarvikkeita tiistaina, kun taisteluissa oli taukoa, mutta jos emme saa lisää tarvikkeita Darfuriin ja haavoittuneita tulee edelleen näin paljon, lääkintätarvikkeet riittävät vain kolmeksi viikoksi.

Tällä hetkellä mikään ei voi liikkua Sudanissa. Koko maan lentokentät on suljettu taisteluiden alkamisen jälkeen. Kaduilla taistellaan, joten emme voi toimittaa lisää tarvikkeita Pohjois-Darfuriin – tai koko maahan. Tšad on sulkenut rajansa. Jos tilanne ei muutu eikä humanitaariselle avulle myönnetä pääsyä, ihmishenkiä menetetään vielä enemmän.

Kuulimme juuri, että viime yönä lastensairaala, jonne vastasyntyneitä ohjattiin, ryöstettiin kokonaan. Tämä tarkoittaa, että meillä ei ole enää paikkaa, jonne ohjata ennenaikaisesti syntyneitä vauvoja tai vastasyntyneitä, joilla on verenmyrkytys. Eteläisessä sairaalassa ei ole keskoskaappeja, mikä vaikeuttaa näiden lasten pitämistä hengissä.

Tilanteen ollessa tämä, kaksi leikkaussalia ei riitä trauma- ja synnytyspotilaiden hoitamiseen. Synnytysosastolla on tällä hetkellä kaksi ihmistä jokaisessa vuoteessa. Aiemmin kaikki hätäkeisarinleikkaukset tehtiin naapurisairaalassa. Yleensä niitä tehtiin kolmesta viiteen päivässä, ja lisäksi hoidettiin yli 30 normaalia synnytystä vuorokaudessa.

Nyt kaikki nämä synnytyksetkin hoidetaan eteläisessä sairaalassa samaan aikaan, kun traumakirurgit ovat töissä. Kuulimme juuri, että viime yönä lastensairaala, jonne vastasyntyneitä ohjattiin, ryöstettiin kokonaan. Tämä tarkoittaa, että meillä ei ole enää paikkaa, jonne ohjata ennenaikaisesti syntyneitä vauvoja tai vastasyntyneitä, joilla on verenmyrkytys. Eteläisessä sairaalassa ei ole keskoskaappeja, mikä vaikeuttaa näiden lasten pitämistä hengissä.

Nykyinen tiimimme on ylikuormitettu. He ovat työskennelleet vuorokauden ympäri. Selvitämme parhaillaan mahdollisuuksia tuoda maahan tarvikkeita ja kokeneita traumakirurgeja, jotta he voisivat tarjota tukea, kun se on mahdollista. Se ei kuitenkaan tällä hetkellä onnistu, aivan kuten lääkintätarvikkeidenkin kohdalla.

On äärimmäisen tärkeää, että saamme pääsyn kaikkiin terveydenhuollon laitoksiin koko maassa. Tässä tilanteessa se pelastaa ihmishenkiä. Tarvikkeet loppuvat kesken, eikä henkilökunta pääse töihin. Terveydenhuollon työntekijät, avustustyöntekijät ja pelastushenkilökunta ovat kaikki menettäneet mahdollisuutensa toimia taistelujen vuoksi, ja ihmiset kuolevat sen seurauksena. Tämä muuttuu, kun ihmiset saavat apua. Ja kun kaikki osapuolet takaavat suojelevansa siviilejä.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
Sudan

Lääkärit ja potilaat eivät pääse Sudanissa sairaaloihin väkivaltaisuuksien takia, lääkkeet ja veri loppumassa

Lääkärit Ilman Rajoja vastaanottanut 136 haavoittunutta, joista 11 kuoli sairaalassa. Haavoittuneiden joukossa on paljon lapsia. Lauantaista 15. huhtikuuta lähtien Sudanin SAF-asevoimien ja puolisotilaallisten RSF-joukkojen välillä on käyty kiivaita taisteluita Khartumissa ja muualla Sudanissa. Monet ihmiset, myös terveydenhuollon työntekijät, ovat tällä hetkellä loukussa. Tilanne on vakava: viimeisten 48 tunnin aikana Lääkärit Ilman Rajoja on vastaanottanut yhteensä…
© MSF/Dalila Mahdawi
Cookie Settings