Ajankohtaista - Lääkärit Ilman Rajoja

Beira, Mosambik: ”Tuhoa – ja paljon vettä”

Gert Verdonck, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön katastrofikoordinaattori Beirassa, Mosambikissa kertoo tilanteesta sykloni Idain jälkeen.

”Ensimmäinen asia, minkä näkee saapuessaan paikalle on tuho – ja paljon vettä. Olemme kuulleet, että tilanne kaupungin ulkopuolella on vielä huonompi. Tänä lyhyenä aikana, jonka olemme viettäneet Beiran kaupungissa, olemme keskittyneet ymmärtämään tilannetta ja tarpeita paikan päällä. Beirassa asuu noin puoli miljoonaa ihmistä, ja suurin osa taloista on vahingoittunut tai tuhoutunut kokonaan.

”Ensimmäinen asia, minkä näet kun saavut paikalle on tuho – ja paljon vettä.”

Vedenjakelujärjestelmä on epäkunnossa, joten monilla alueilla ihmisten on todella vaikea löytää puhdasta vettä. Tämä on erityisen vaikeaa tiheästi asutuilla tai köyhimmillä alueilla.

Elämä jatkuu, tavallaan. Ihmiset ovat palanneet töihin ja alkaneet etsiä ruokaa, vaikka kaikkialla on juurineen irronneita puita. Ihmiset yrittävät korjata kotejaan tai peittää reikää, jonka paikalla katto ennen oli. Sade jatkuu vieläkin rajuna. Olen varma, että menee vielä aikaa ennen kuin vesi laskee.

Tässä vaiheessa on vaikeaa saada tarkkaa kuvaa lääkinnällisistä tarpeista. Itse asiassa on vaikeaa edes päästä terveyskeskuksiin, koska tiet tai itse terveyskeskukset ovat tuhoutuneet. Tämä on suurin haasteemme tällä hetkellä. Se on haaste myös terveysministeriölle, joka yrittää saada terveydenhuollon taas toimimaan niin nopeasti kuin mahdollista.

Puhtaan veden puutteen vuoksi leviävät taudit huolettavat. Ihmiset käyttävät kaivovettä, jota ei ole kloorattu. Se on todennäköisesti juomakelvotonta. Osa ostaa pullovettä, mutta kaikilla ei ole siihen varaa.

Myös hengitystieinfektioiden riski on korkea. Romahtaneet kodit eivät pidättele sadetta, joten keuhkokuumeetta esiintyy pian paljon. Ja monet ihmiset ovat kerääntyneet kouluihin tai kirkkoihin, missä infektiot leviävät herkästi.

Kaiken tämän lisäksi täytyy keksiä, miten voimme hoitaa sairastuneita, kun niin moni terveyskeskus on vahingoittunut tai tuhoutunut.

Haluan kuitenkin korostaa, että vielä on liian varhaista sanoa tarkoista lääkinnällisistä tarpeista. Muodostamme päivä ja potilas kerrallaan paremman käsityksen siitä, missä avustamme on eniten hyötyä ja keskitämme sairaanhoitomme sinne.”

Kuva Joao Beirao/ Lääkärit Ilman Rajoja.

Blogi

Hunajaa ja luoteja

Mikä saa äidin hylkäämään vastasyntyneen lapsensa? Jemenin kansalaisten vaikea tilanne särkee sydämen.

Potilaiden tapaaminen lääkärien kanssa tukemissamme sairaaloissa on todella opettavaa. Kotopuolen sairaaloissa voi olla melko varma siitä, että saatavilla on lääkkeitä ja laitteita, joiden avulla voidaan pelastaa kiireellisen sairaanhoidon tarpeessa olevia ihmisiä. Se on luksusta, vaikka sen pitäisi olla todellisuutta kaikkialla. Kaksi tyypillisintä potilasryhmää täällä ovat ampumahaavapotilaat ja aliravitut vastasyntyneet lapset – näky, johon törmäisi kotona vain harvoin, jos koskaan.

Vierailuni teho-osastolla yhdessä tukemassamme sairaalassa oli yksi haastavimmista työpäivistäni. Istuin hiljaisessa huoneessa paikallisen lääkärin kanssa, joka opetti minua lukemaan sydänmonitorin käyriä. Yhtäkkiä hänet kutsutaan teho-osastolle. Paikallinen mies oli löytänyt vain parin tunnin ikäisen vauvan hylättynä puutarhastaan.

Paikallinen mies oli löytänyt vain parin tunnin ikäisen vauvan hylättynä puutarhastaan.

Katson kuinka ryhmä lääkäreitä yrittää elvyttää tätä pientä nyyttiä. Ajatukset sinkoilevat päässäni, kun katselen, miten vastasyntynyt taistelee hengestään. Elonmerkit heikkenevät. Mietin myös, mitä äidin on täytynyt joutua käymään lävitse hylätäkseen lapsensa. Niin oudolta kuin se tuntuu, usein ensimmäinen tunne on pikemminkin viha kuin suru. Nämä ihmiset eivät ansaitse elää olosuhteissa, missä peruspalveluita ei ole. Vastasyntyneen ei pitäisi joutua taistelemaan elämästään ensimmäisinä tunteinaan vain sen takia, että perusterveydenhuoltoa ei ole.

Samana päivänä tapasin naisen, joka on tuonut vastaanotolle 9-vuotiaan tyttärensä. Tytär vaikuttaa hieman sekavalta. Kyyneleet valuvat poskia pitkin. Äiti kertoo olleensa keräämässä polttopuita, kun hän vahingossa pudotti halot tyttärensä päähän. Kaasusta ja polttoaineesta on pulaa käynnissä olevan konfliktin vuoksi, minkä vuoksi monilla jemeniläisillä ei ole enää varaa niihin ja he joutuvat lämmittämään talonsa ja laittamaan ruokansa avotulella.

Projektimaasta tulee koti

Avustustyöntekijänä kotiutuu nopeasti maahan, ja siellä asuviin ihmisiin. Kollegat eivät ole vain työkavereita vaan heistä tulee läheisiä ystäviä, jotka tuntuvat välillä pikemminkin perheenjäseniltä. Projektimaasta tulee koti, vaikka siellä viettää vain lyhyen aikaa.

Työn yksi haastavimmista puolista on kuulla ihmisten tarinoita sodasta ja nähdä, mikä vaikutus sen seurauksena romahtaneella terveydenhoitojärjestelmällä on. Olen kuullut karmeita tarinoita siitä, mitä ihmisten on täytynyt todistaa ja kokea, miten he ovat joutuneet luopumaan unelmistaan ja menettämään perheenjäseniään. Heiltä on riistetty nuoruus ja he joutuvat elämään jatkuvassa pelossa, kun kuulevat lentokoneet taivaalla. Kuitenkin samat ihmiset saapuvat töihin joka päivä hymyillen ja kysyvät, miten voivat auttaa minua. En koskaan lakkaa hämmästelemästä, miten ihmiset, joilla on niin vähän, ovat ystävällisimpiä ja anteliaimpia ihmisiä, joita olen tavannut.

Jemeniläinen kulttuuri on hyvin rikasta. Joku kuvaili kerran, että Jemen on kuin hunajaa ja luoteja, niin kirjaimellisesti kuin vertauskuvallisesti. Täällä tuotettu hunaja on maailman parasta, se on makeaa kuin jemeniläisten luonne. Kuitenkin sota ja väkivalta tunkeutuvat kaikkialle. Miehet kulkevat kaikkialla aseistautuneina ja aseita saatetaan käyttää jopa mitättömien erimielisyyksien ratkaisemiseen.

Vietän aikaa paikassa, missä en ole yhtä vapaa kuin kotona: en voi kävellä ulkona ja minun täytyy peittää itseni, kun olen järjestön alueen ulkopuolella. Olen kuitenkin jälleen oppinut, miten sinnikkäitä me ihmiset olemme. Toivon, että useammat oivaltaisivat, mitä ”vähemmän on enemmän” todella tarkoittaa.

Teksti Marissa Gripenberg. Kirjoittaja työskenteli Jemenissä epidemiologina maaliskuusta joulukuuhun 2018.

Kuva Agnes Varraine-Leca/MSF. Kuvassa oleva vauva Farhd syntyi 9.3.2018. Hänen äitinsä vei hänet sairaalaan, koska Farhdilla oli hengitysvaikeuksia ja hänen painonsa putosi. Sairaalassa selvisi, että hänellä oli akuutti aliravitsemus.

Lue Marissan edellinen blogi Jemenistä: Päivä kylässä.

Avoimet työpaikat, Uutiset

Viestinnän ja varainhankinnan harjoittelija haussa!

Haluatko oppia kansainvälisestä avustustyöstä ja viedä vasta Suomeen perustetun järjestön viestintää ja varainhankintaa eteenpäin? Lääkärit Ilman Rajoja hakee motivoitunutta, haasteita pelkäämätöntä ja luovaa harjoittelijaa!

Harjoittelijana pääset oppimaan monipuolisesti järjestötyön arjesta, osallistumaan kampanjoiden suunnitteluun ja toteutukseen, terävöittämään viestintätaitojasi ja perehtymään varainhankinnan maailmaan. Työtehtävät määrittyvät oman osaamisesi ja kiinnostuksesi sekä harjoittelun ajankohdan mukaan.

Toivomme, että sinulla on vähintään kahden vuoden ammattikorkeakoulu- tai yliopisto-opinnot takana, puhut ja kirjoitat sujuvaa suomea ja englantia ja jaat järjestömme arvomaailman.

Toimistomme on uusi, eivätkä kaikki prosessit ja rutiinit ole vielä paikallaan. Toivomme, ettet säikähdä keskeneräisyyttä, vaan näet sen mahdollisuutena päästä vaikuttamaan siihen, minkälaiseksi Lääkärit Ilman Rajoja -järjestö Suomessa muodostuu.

Työtehtäviisi kuuluvat

verkkoartikkeleiden kirjoittaminen, kääntäminen ja editointi
sosiaalisen median päivittäminen ja moderointi
valokuvien käsittely ja kuvaaminen
videoiden editointi
kampanjoiden suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistuminen
varainhankinnan avustavat tehtävät ja lahjoittajapalvelu
tapahtumissa avustaminen

Toivomme, että sinulla on ennakkoluulottoman ja joustavan asenteen lisäksi

tarkka ja huolellinen työote
kyky omaksua uutta tietoa nopeasti
kokemusta tai kiinnostusta viestinnästä, varainhankinnasta tai järjestötoiminnasta
valmius työskennellä suomeksi ja englanniksi, ruotsin kielen taito katsotaan eduksi

Toivomme, että sitoudut harjoitteluun 3–4 kuukaudeksi. Harjoittelun voi aloittaa joustavasti kevään tai alkukesän aikana. Tehtävän palkka on 1 400 euroa kuukaudessa. Yliopiston tarjoama harjoittelutuki katsotaan eduksi, mutta tuen saaminen ei ole edellytys valituksi tulemiselle. Lisäksi tarjoamme lounas- ja liikuntaedun. Viikkotyöaika on 38 tuntia. Toimistomme sijaitsee Helsingin Sörnäisissä.

Hae tehtävään tämän linkin kautta viimeistään keskiviikkona 27.3.2019. Kerro hakemuksessa, mikä olisi sinulle mieluisin aloitusajankohta ja harjoittelun pituus.

Lisätietoja tehtävästä antaa viestintäpäällikkö Kaisa Väkiparta maanantaina 18.3. kello 15–17 perjantaina 22.3. kello 9–11 numerossa 044 709 1048.

Lääkärit Ilman Rajoja pyrkii edistämään yhdenvertaisuutta rekrytoinneissaan. Toivomme hakemuksia kaikenikäisiltä ja eri taustoista tulevilta hakijoilta. Toimitilat ovat esteettömät.

Lääkärit Ilman Rajoja (Médecins Sans Frontiéres) on sairaanhoitoon erikoistunut, riippumaton humanitaarinen avustusjärjestö. Pelastamme ihmishenkiä ja autamme siellä, missä hätä on suurin. Hoidamme ihmisiä riippumatta heidän etnisestä, uskonnollisesta tai poliittisesta taustastaan. Vuoden jokaisena päivänä yli 40 000 työntekijäämme antaa humanitaarista apua ja hoitoa noin 70 maassa ympäri maailmaa.

Blogi

Päivä kylässä

Loppujen lopuksi olemme kaikki samanlaisia riippumatta siitä, peittääkö huivi kasvot vai ei. Ihmiset haluavat nauraa, vitsailla ja leikkiä lasten kanssa.

Vahvistetun kurkkumätätapauksen jälkeen pääsin liikkuvaa työtä tekevien kollegoiden mukaan seurantakäynnille paikallisen perheen luokse. Saavuimme huonokuntoiselle asuinalueelle ja astuimme hyvin kapean oven läpi katutasolla olevaan pieneen huoneeseen. Pieni huone oli kahdeksan hengen perheen koti.

Istuimme kovalla betonilattialla hyvin vaatimattomassa, tyhjässä ja hämärässä huoneessa, joka näytti ihan rakennuksen kellarilta. Yhdessä nurkassa on muutama viltti ja pienet ikkunat, joissa on kalterit, mutta ei lasia. Olin iloisten lasten, vieraanvaraisen perheen ja muutaman naapurin ympäröimänä.

En nähnyt naisten kasvoja kokonaan, vain silmäparit, joista pystyin kuitenkin heti kertomaan, että he hymyilivät minulle. Katsoin naisia ja olin utelias ymmärtämään ihmistä mustan hunnun takana, keitä ja minkälaisia he ovat, mitkä ovat heidän unelmiaan ja toiveitaan, ja mitä he ovat kokeneet.

Naiset katsoivat minun vieraita ja ulkomaisia kasvoja aivan samaan tapaan kuin minä katsoin heidän.

Paikallinen lääkärimme tutki naiset infektioiden varalta. He olivat hyvin ujoja. He katsoivat minun vieraita ja ulkomaisia kasvoja aivan samaan tapaan kuin minä katsoin heidän. Me emme puhuneet samaa kieltä ja tulimme hyvin erilaisista maailmoista, mutta siitä huolimatta yhteinen sukupuolemme sai minut tuntemaan voimakkaan, selittämättömän yhteyden.

Päädyimme viettämään tunteja perheen luona. Leikimme lasten kanssa ja opetimme kurkkumädästä: miten tunnistaa tauti oireiden perusteella ja suojata itseään hygieniasta huolehtimalla. Nauroimme koko ajan yhdessä.

Lähtiessämme minusta tuntuu kuin olisin viettänyt koko iltapäivän läheisten ystävien tai perheen kanssa. On uskomatonta, miten me, toisillemme tuntemattomat ihmiset, muodostimme yhteyden, vaikka emme pystyneet aina edes viestimään keskenämme. Sanalliselle viestinnälle ei kuitenkaan ollut tarvetta ja erilaisuutemme tuntui yhdentekevältä.

Loppujen lopuksi olemme kaikki samanlaisia. Haluamme nauraa ja vitsailla ja leikkiä lasten kanssa. Vaikka tämän perheen kotimaassa oli konflikti ja epidemioita, pystyivät he elämään jokapäiväistä elämäänsä ja tulemaan vähällä toimeen.

Teksti Marissa Gripenberg. Kirjoittaja työskenteli Jemenissä epidemiologina maaliskuusta joulukuuhun 2018.

Tutustu Marissan aikaisempaan blogiin Jemenistä Toivottavasti siellä on lämmintä.

Minkälaista on arki synnytyssairaalassa Jemenissä? Katso video!

Lehdistötiedotteet

Lääkärit Ilman Rajoja keskeyttää toimintaansa ebolakeskuksiin tehtyjen hyökkäysten seurauksena Kongon demokraattisessa tasavallassa

Lääkärit Ilman Rajoja on keskeyttänyt toimintansa toistaiseksi ebolaepidemian pahimmilla alueilla Pohjois-Kivun provinssissa Kongon demokraattisessa tasavallassa. Ebolan hoitokeskukseen hyökättiin Butembon kaupungissa keskiviikkoiltana. Myös naapuriprovinssissa olevaan Katwan ebolakeskukseen hyökättiin aiemmin tällä viikolla.

Tuntemattomat hyökkääjät sytyttivät Butembon ebolan hoitokeskuksen tiloja ja kulkuneuvoja palamaan keskiviikkoiltana. Liekit saatiin hallintaan, mutta potilaiden hoito oli välittömästi keskeytettävä. Hyökkäyshetkellä keskuksessa oli 57 potilasta, joista 15 potilaalla vahvistettiin ebolatartunta. Lääkärit Ilman Rajoja hallinnoi keskusta yhdessä paikallisen terveysministeriön kanssa.

Hyökkäys tapahtui vain muutama päivä sen jälkeen kuin naapuriprovinssissa sijaitsevaan Katwan ebolakeskukseen oli hyökätty. Sunnuntain 24. helmikuuta tapahtuneen hyökkäyksen seurauksena toiminta keskeytettiin Katwassa. Lääkärit Ilman Rajoja evakuoi henkilökuntansa alueelta turvallisuussyistä. Riskianalyysi sairaanhoidon jatkamiseksi on käynnissä.

Katwan ebolan hoitokeskus hyökkäyksen jälkeen.

”Olemme äärimmäisen surullisia tiloihimme kohdistetuista iskuista. Ne eivät vaarantaneet vain omaa henkilökuntaamme, vaan myös hyvin haavoittavassa asemassa olevat potilaamme”, sanoo Hugues Robert, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön hätäkeskuksen johtaja.

Väkivaltaisten tekojen jälkeen järjestö ei näe muuta mahdollisuutta kuin keskeyttää toimintansa alueella toistaiseksi.

”Elämme kriittisiä hetkiä ebolaepidemian leviämisen kannalta. Sairaanhoitoon keskittyvänä järjestönä potilaiden jättäminen ilman hoitoa on meille erittäin raskas päätös”, Hugues Robert toteaa.

Henkilökunta ja potilaat eivät loukkaantuneet iskuissa, mutta paikalla olleet ihmiset olivat järkyttyneitä tapahtumista. Katwan hyökkäyksen yhteydessä kuoli potilaan omainen ilmeisesti yrittäessään paeta keskuksesta.

Ebolaepidemia on alkanut lähes seitsemän kuukautta sitten Pohjois-Kivun ja Iturin provinsseissa. Ebolaan on sairastunut 879 ihmistä ja 553 on kuollut tautiin.

Lääkärit Ilman Rajoja työskentelee Butembon ja Katwan lisäksi Kaynassa ja Lubérussa. Järjestöllä on lisäksi ebolan eristyskeskuksia Iturin provinssissa. Gomassa järjestö tukee hätätilavalmiutta valvontajärjestelmiä vahvistamalla ja varmistamalla riittävät eristysmahdollisuudet.

Blogi

Toivottavasti siellä on lämmintä

Tavallinen päivä Jemenissä voi tarkoittaa onnittelulaukauksia ja kamelilaumoja tiellä. Epidemiologin silmin se voi olla myös kurkkumätäepidemian alkuperän selvittämistä.

Istuin Lontoossa junassa matkalla lentokentälle, valmiina aloittamaan työn epidemiologina Jemenissä. Junan henkilökuntaan kuuluva ystävällinen mies lähestyy minua tarkastellen selässäni olevaa valtavaa reppua ja kysyy, minne olen matkalla.

”Öö, Jemeniin”, vastaan epäröiden. Hänen vastauksensa yllättää minut: ”No, toivottavasti siellä on lämmintä.”

Läheisteni reaktiot ovat vaihdelleet kauhusta innostukseen ja tietämättömyyteen, kun olen kertonut lähteväni avustustyöntekijäksi Jemeniin. Ei minulla tosin ollut itsellänikään mitään käsitystä, mitä odottaa. Pian astunkin ulos pienestä propellikoneesta valmiina opettelemaan uutta arkeani. Olen pukeutunut paikalliseen pitkään, mustaan mekkoon, jota kutsutaan abayaksi. Pääni peitän hijabilla.

Kaverit kotoani kysyvät usein, minkälainen on tavallinen päivä Jemenissä. Kysymykseen on yllättävän vaikea vastata, koska tilanne Jemenissä on monimutkainen ja se eroaa niin paljon siitä, mihin olen kotonani tottunut. Jemenissä noudatan tarkkoja turvallisuusohjeita. Avustustyöni aikana Jemenissä en voi kävellä kadulla tai missään asuinpaikkamme ulkopuolella. Voin vain harvoin käydä kaupassa ostamassa päivittäistarvikkeita tai nappaamassa mukaan take away -kahvia, mitä teen kotona joka aamu.

Joskus taas hävittäjät lentävät pään yli, mikä saa ikkunat helisemään.

Vapaa-ajalla kulutan aikaani juoksemalla juoksumatolla, josta on näkymä hiekkasäkkien peittämälle ikkunalle. Juokseminen helpottaa myös turhautumista, joka tulee siitä, että ei pääse liikkumaan. Ulkona kaduilla kuuluu joskus laukauksia. Useimmiten kyse on onneksi niin kutsutuista onnittelulaukauksista, joita täällä on tapana ampua esimerkiksi häissä. Joskus taas hävittäjät lentävät pään yli, mikä saa ikkunat helisemään. Seuraavana päivänä uutisissa kerrotaan uusista ilmaiskuista lähialueilla.

Monista tämä varmasti kuulostaa siltä, että olen luopunut vapaudestani liikkua ja että työskentelen hyvin vaikeissa olosuhteissa. Minulle kyse on kuitenkin mahdollisuudesta tavata uusia ihmisiä ja luoda läheisiä ystävyyssuhteita. Opin arvostamaan elämän pieniä, tärkeitä asioita. Ennen kaikkea olen oppinut ihmisen kyvystä sopeutua ja löytää iloa jopa kaikkein vaikeimmissa olosuhteissa.

Maisemat tässä maassa ovat henkeäsalpaavan kauniita. Näkymää hallitsevat karut vuoret ja laaksot, kukkulat ja aavikot, mikä näyttää hämmästyttävältä, kun ajamme pitkää ja kiemurtelevaa tietä vuorille. Sadekauden lähestyessä laaksot muuttuvat koko ajan vihreämmiksi. Joskus tiellä näkyy kamelilaumoja tai yksinäinen aasi. Miehet pukeutuvat perinteisiin asuihin. Heillä on paikallinen jambia-veitsi vyötettynä eteen ja huivi päässä, mikä tuo minulle mieleen Arabian Lawrence -elokuvan.

Epidemiologin arkipäivä

Kun Lääkärit Ilman Rajoja havaitsee esimerkiksi kolera- tai kurkkumätäpotilaita, tehtäväni on epidemiologina analysoida potilasdataa ja selvittää, mistä sairastapaukset tulevat. Tulosten perusteella pystymme arvioimaan, täytyykö alueella ryhtyä toimiin taudin leviämisen ehkäisemiseksi ja ketkä ihmiset ovat iän ja sukupuolen perusteella suurimmassa vaarassa saada tartunnan.

Pystymme myös reaaliajassa arvioimaan, onko tauti leviämässä laajemmalle tai ovatko tartunnat kasvussa vai laskussa. Datan monitorointi ja analysointi auttaa järjestöä kohdistamaan hoitotoimensa tehokkaasti.

Työtehtäväni vaihtelevat paljon. Välillä työskentelen paikallisessa sairaalassa hoitohenkilökunnan kanssa ja pyrin ymmärtämään, miten he keräävät tietoa. Saatan neuvotella tietojen vaihtamisesta paikallisen terveysviraston kanssa ja joskus toimenkuvaani kuuluu paikallisen henkilökunnan rekrytointi ja kouluttaminen.

Jemenissä on vaikeaa seurata ajankulkua. Viikonloppu onkin torstai ja perjantai, ja kun joka päivä tapahtuu jotain uutta, kuukaudet tuntuvat pikemminkin viikoilta. Jokaisen viikon myötä tunnen oloni koko ajan kotoisammaksi uusien ihmisten, kielen ja tapojen parissa.

Teksti Marissa Gripenberg. Kirjoittaja työskenteli Jemenissä epidemiologina maaliskuusta joulukuuhun 2018.

Lue myös Marissan seuraava blogi Jemenistä.

Blogi

Toiveemme vuodelle 2019

Ilman edullisia ja tehokkaita lääkkeitä ja rokotteita emme pysty antamaan parasta mahdollista hoitoa potilaille ympäri maailmaa. Meillä onkin viisi toivetta lääkealalle tälle vuodelle.

1. Lääkeresistentin tuberkuloosin hoitoon tarkoitettujen lääkkeiden hinta alas

Tuberkuloosia on vuosia hoidettu vanhanaikaisilla lääkkeillä, joiden sivuvaikutuksia ovat olleet jopa sokeus tai kuurous. Turvallisempia ja tehokkaampia lääkkeitä on nykyään saatavilla, mutta ne ovat aivan liian kalliita suurimmalle osalle niitä tarvitseville. Tänäkin vuonna vetoamme lääkeyrityksiin, jotta nämä laskisivat lääkeresistentin tuberkuloosin hoitoon tarkoitettujen lääkkeiden hintaa.

2. Lääkkeitä hiv-positiivisille lapsille

Kun Lääkärit Ilman Rajoja alkoi 20 vuotta sitten hoitaa hiv-tartunnan saaneita ihmisiä, ensisijainen tavoitteemme oli saada hiv-lääkkeiden hinta alas, jotta kaikilla niitä tarvitsevilla olisi lääkkeisiin varaa. Hinnat ovatkin laskeneet ja hivin hoito on ottanut suuria harppauksia, mutta hiv-positiivisten lasten lääkehoito on jäänyt kehityksen kelkasta. Lapsille sopivia hiv-lääkkeitä on edelleen huonosti saatavilla erityisesti köyhissä valtioissa.

3. Rokote ja hoitoa ebolaan

Kun ebolaepidemia iski Länsi-Afrikkaan 2014 kävi selväksi, että lääkeyhtiöt olivat laiminlyöneet hoitojen kehittämisen sairauksiin, jotka koskevat erityisesti köyhyydessä eläviä ihmisiä – tarjolla ei ollut lääkettä tai rokotetta, millä hoitaa tai estää ebolan leviäminen. Terveydenhoitohenkilökunta pystyi vain lievittämään oireita ja eristämään potilaita.

Kongon demokraattisessa tasavallassa on tällä hetkellä historian toisiksi laajin ebolaepidemia. Nyt käytössä on joitain lupaavia rokotteita ja hoitoja, joita testataan parhaillaan. Lisää työkaluja ebolan kukistamiseen kuitenkin tarvitaan myös vuonna 2019.

4. Uusia lääkkeitä antibiooteille vastustuskykyisten superbakteerien hoitoon

Nykyään yhä useammin työntekijämme kohtaavat potilaita, joilla on saatavilla oleville antibiooteille vastustuskykyisiä tulehduksia. Antibiooteille vastustuskykyiset tulehdukset ovat kansainvälinen ongelma ja tarvitsemme uusia antibiootteja niiden torjumiseen. Tarvitsemme myös parempia tapoja näiden vakavien tulehdusten diagnosoimiseen. Lisäksi terveydenhoitohenkilökunnan on oltava tarkempi vielä toimivien antibioottien määräämisessä.

5. Tehokkaita vastamyrkkyjä käärmeenpuremiin

Käärmeenpuremat aiheuttavat vakavia vammoja ihmisille, joille ei ole saatavilla tehokkaita ja riittävän edullisia vastamyrkkyjä. Helpottaaksemme tätä kärsimystä vetoamme tehokkaiden ja edullisten vastamyrkkyjen kehittämiseksi kaikkien Afrikassa esiintyvien myrkkykäärmeiden puremiin.

BONUS: Yksi toteutunut toive!

Vielä 20 vuotta sitten lääkäriemme piti hoitaa kohtalokasta unitautia arsenikkipohjaisilla pistoksilla. Niin sairaus kuin sen hoitaminen oli hengenvaarallista. Nyt sairaus voidaan hoitaa yksinkertaisella nieltävällä lääkkeellä, minkä keksimme ja kehitimme yhdessä yhteistyökumppanimme Drugs for Neglected Diseases initiative, DNDi:n kanssa, joka on erikoistunut kehittämään lääkkeitä laiminlyötyihin trooppisiin sairauksiin. Toiveemme toteutui!

Mikä Access-kampanja?

”Tarvitsemme muutosta, emme hyväntekeväisyyttä”, tohtori James Orbinski sanoi, kun hän vastaanotti Nobelin rauhanpalkinnon Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön puolesta vuonna 1999. Palkintorahat käytettiin käynnistämään Access-kampanja, jonka tavoitteena on saada elintärkeät lääkkeet saataville kaikille niitä tarvitseville riippumatta siitä, missä he ovat syntyneet tai missä he asuvat.

Blogi

Couché! Couché! – Maahan, maahan!

Välillä taistelut tulevat sairaalan ovelle. Silloin lounas täytyy syödä lattialla maaten ja sairaalan käytävältä saavat suojaa muutkin kuin potilaat. Anestesialääkäri Kariantti Kallio kertoo blogissaan, miten kiihtyvät taistelut vaikuttavat sairaalan arkeen.

Saapumistani seuraavina päivinä potilaita saapui tasaiseen tahtiin tänne Castorin synnytyssairaalaan Banguissa, ja keisarinleikkaukset sekä muut synnytyskomplikaatioihin liittyvät leikkaukset pitivät meidät kiireisinä. Aloin tutustua paremmin työhöni ja erinomaiseen tiimiini, jossa on noin 20 henkeä. Minun lisäksi tiimissämme on yksi ulkomainen gynekologi. Loput ovat paikallisia lääkäreitä ja hoitajia, joista kaikki ovat valmiita näkemään vaivaa potilaiden eteen ja aina halukkaita oppimaan uutta.

Ongelmat odottivat kuitenkin nurkan takana. Pahamaineisella PK5-alueella valmisteltiin sotilasoperaatiota paikallisten aseellisten ryhmittymien riisumiseksi aseista. Olimme myös kuulleet tilanteen huonontumisesta alueella. Sairaalamme sijaitsee PK5:n naapurialueella, joten jos taistelut leviäisivät, saattaisimme jäädä tulilinjalle.

Kahden päivän kuluttua radiossa ilmoitettiin taisteluiden alkaneen. Lääkärit Ilman Rajoja lähetti lääkintäryhmän auttamaan haavoittuneiden siirtämisessä Banguin eri sairaaloihin.

Ihmiset eivät lakkaa synnyttämästä ja saamasta synnytykseen liittyviä komplikaatioita vain sen takia, että jossain taistellaan.

Meidän sairaalassamme arki jatkui taisteluista huolimatta melko normaalina. Ihmiset eivät lakkaa synnyttämästä ja saamasta synnytykseen liittyviä komplikaatioita vain sen takia, että jossain taistellaan. Niinpä seuraavana aamuna jatkoimme työtämme.

Varauduimme kuitenkin epävakaan tilanteen mahdollisiin seurauksiin. Alkuperäinen suunnitelma oli antaa ensiapua ja vakiinnuttaa potilaan tila Castorissa, ja siirtää heidät sitten Banguin toiseen Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön sairaalaan, jossa on enemmän kapasiteettia vammapotilaiden hoitoon, tai muihin alueen sairaaloihin. Varauduimme kuitenkin myös hoitamaan haavoittuneita potilaita omassa sairaalassamme.

Itse kävin läpi varastojamme leikkausosastolla ja yritin totutella ajatukseen, että tilanne voisi muuttua hetkenä minä hyvänsä. Mietin, olisimmeko valmiita siihen.

Taisteluiden aikaan leikkausosasto on turvallisin paikka

Turvallisuustilanne heikkeni huomattavasti parissa päivässä. Seuraava aamu alkoi normaalisti parilla perusleikkauksella, mutta puoliltapäivin aloimme kuulla raskasta konekivääritulitusta, ja ihmiset hakeutuivat suojaan sairaalan sisäpuolelle. Sairaalan käytävillä istui joukoittain ihmisiä lattioilla.

Leikkausosasto on sairaalan turvallisin tila, enkä edes kuullut suurinta osaa laukauksista sinne. Taisteluista muistuttivat enemmän ihmiset, jotka makasivat sairaalan lattialla ammunnan aikana. Leikkausosaston seinien suojassa saatoimme jatkaa työtämme melko tavalliseen tapaan. Onneksi, sillä meillä oli vielä potilaita leikkaussalissa.

Kun oli pikaisen lounaan aika, laukauksia ammuttiin varsin usein ja meidän oli syötävä paistettu kanamme ja ranskanperunamme lattialla maaten. Lounaan jälkeen gynekologi ilmoitti minulle, että eräs potilaistamme, Julienne, kärsi sydämen tiheälyöntisyydestä. Hänellä oli ollut vatsan alueen tulehdus kohdun repeämän vuoksi. Olimme puhdistaneet haavan leikkaussalissa useita kertoja hyvin tuloksin, mutta nyt tilanne oli muuttunut dramaattisesti.

Juliennen verensokeri oli liian korkea syistä, joita saatoimme vain arvailla. Siirsimme hänet heräämöön tarkkailtavaksi, tarkistimme hänen sydänsähkökäyränsä ja aloitimme suonensisäisen nesteytyksen. Harkitsimme siirtoa toiseen sairaalaan, jossa olisi enemmän diagnostiikkavälineitä. Päätimme kuitenkin jatkaa tilanteen seuraamista heräämössä ja pitää hänet tiputuksessa, sillä hän vaikutti jo voivan vähän paremmin.

Vietin loppuiltapäivän hoitaen häntä ja vakauttaen hänen tilaansa heräämössä. Taistelut ja ampuminen jatkuivat ympärillämme. Lopulta meidän käskettiin poistua sairaalasta ympärillämme lisääntyvien jännitteiden ja taisteluiden vuoksi. Kun lähdimme Castorista, näin maastoautomme takaikkunasta PK5-alueelta nousevan paksun savun.

Tilanne oli paha, sen näki helposti. En voi sanoa olleeni huolissani omasta turvallisuudestani, sillä luotin täysin työtovereihini, jotka toimivat erittäin hyvin ja rauhallisesti stressaavassa tilanteessa. Huolehdin ainoastaan ihmisistä sairaalassa ja saatoin vain toivoa että kaikki, niin potilaat kuin henkilökuntakin, pärjäisivät.

Kariantti Kallio toimi anestesialääkärinä Keski-Afrikan tasavallassa huhtikuussa 2018. Blogit on kirjoitettu paikan päällä.

Kariantti Kallio on kirjoittanut aiemmista kokemuksistaan komennuksella Jemenissä Lääkärit Ilman Rajoja -järjestöllä Nuorten Lääkärien Yhdistyksen blogiin:

Sota kahden tunnin päässä
Sodan pienimmät uhrit
Sota-alueella voi riittää ojennettu käsi

Uutiset

Epävarmuus tulevaisuudesta lisää rohingyapakolaisten mielenterveysongelmia Bangladeshissa

Tällä hetkellä Cox’s Bazarissa elää lähes miljoona rohingyapakolaista. Ilman pakolaisasemaa heidän tulevaisuutensa on epävarma, mikä lisää mielenterveysongelmia.

Vain pienellä osalla rohingyapakolaisista on pääsy mielenterveyspalveluiden pariin Bangladeshissa.

Epävarmuus tulevaisuudesta, pakolaisleirillä elämisen aiheuttama päivittäinen stressi, traumaattiset kokemukset Myanmarissa sekä vaarallinen matka Bangladeshiin vaikuttavat kaikki kielteisesti rohingyapakolaisten mielenterveyteen. He kärsivät takaumista, yleisestä ahdistuneisuudesta, paniikkikohtauksista, toistuvista painajaisista ja unettomuudesta sekä sairauksista kuten post-traumaattisesta stressireaktiosta ja vakavasta masennuksesta.

Elokuusta 2017 alkaen Lääkärit Ilman Rajoja on suorittanut Cox’s Bazarin alueella asuvien rohingyojen keskuudessa 16 000 yksilöllistä mielenterveyskonsultaatiota ja 18 000 ryhmäterapiaistuntoa. Järjestö on dokumentoinut kroonisia mielenterveyden ongelmia ja psyykkisiä sairauksia pakolaisten keskuudessa. Lääkärit Ilman Rajoja tarjoaa mielenterveyspalveluita myös paikallisille potilaille.

”Mietin usein, milloin voin palata Myanmariin”

Jamil, 26, pakeni kodistaan syyskuussa 2017. Kuten muutkin kyläläiset hän jätti kotinsa nähtyään etenevän Myanmarin armeijan sytyttämät tulet. Kyläläiset juoksivat metsään ja piiloutuivat. Armeija alkoi tulittaa piiloutuvia kyläläisiä. Moni kyläläisistä kuoli luoteihin. Yksi luoti osui Jamilia käteen ja hän vammautui.

Kun kyläläiset tunsivat olonsa tarpeeksi turvalliseksi liikkuakseen, he lähtivät kohti Bangladeshia. Ylitettyään rajan Bangladeshiin he jättivät taakseen Myanmarissa kokemansa väkivallan ja sorron, mutta niiden muistot vainoavat edelleen tuhansia ihmisiä.

”Mietin usein, milloin voin palata Myanmariin. Oloni ei ole rauhallinen, kun ajattelen sitä. Jos Allah toivoo meidän menevän takaisin, me menemme. Jos ei, jäämme tänne.”

Kuten monet potilaat Jamil kertoo mielenterveysongelmistaan kuvailemalla fyysisiä oireita.

”Kun oloni ei ole rauhallinen, tunnen laihtuvani. Tultuani tänne menetin painoani ja energiaani.”

Hän kaipaa epätoivoisesti kotiaan, mutta tietää, mitä tapahtuisi jos hän palaisi.

”Kun ajattelen kotiani, tunnen lentäväni sinne. Mutta jos menisin sinne, niin tappaisin itseni. Sydämessäni minulla on vielä rakkautta kotimaahani. Jonain päivänä menen ehdottomasti takaisin.”

26-vuotias Jamil pakeni väkivaltaisuuksia Myanmarista syyskuussa 2017 — 26-vuotias Jamil pakeni Myanmarista syyskuussa 2017. Hänet kuvasi Robin Hammond.

Lääkärit Ilman Rajoja Cox’s Bazarissa

Yli 2000 työntekijää ja 1000 vapaaehtoista työskentelevät Cox’s Bazarissa Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön sairaanhoidon ja logistiikan tehtävissä. Elokuusta 2017 alkaen järjestö on hoitanut Cox’s Bazarissa yli 843 000 potilasta ja yli 15 000 potilasta on otettu sairaalahoitoon. Tällä hetkellä järjestöllä on Cox’s Bazarissa yhteensä 18 terveyskeskusta, joihin kuuluu muun muassa neljä sairaalatasoista keskusta ja yksi hätäkeskus Kumipuutarhassa, joka voidaan aktivoida epidemian iskiessä. Keskus otettiin käyttöön kurkkumätäepidemian aikana potilaiden eristämiseksi.

Lääkärit Ilman Rajoja vaatii, että hallitukset, joilla on vaikutusvaltaa Myanmariin, käyttävät sitä pysäyttääkseen väkivallan ja syrjinnän rohingyoja kohtaan. Pakolaisten on päästävä palaamaan kotimaahansa. Humanitaaristen järjestöjen on saatava jälleen pääsy Myanmariin.

Sillä välin Bangladeshissa olevien rohingyoille on myönnettävä pakolaisasema tai jokin muu virallinen asema, jonka myötä he saavat pääsyn eri palveluihin, kuten terveydenhuoltoon.

Uutiset

Pelastusalus Aquarius on pakotettu lopettamaan toimintansa: ”Tämä on synkkä päivä”

Pelastusalus Aquarius on joutunut pysyttelemään satamassa viimeiset kaksi kuukautta. Nyt Lääkärit Ilman Rajoja ja sen kumppanijärjestö SOS Méditerranée ovat pakotettuja lopettamaan sen etsintä- ja pelastustoiminnan, vaikka pakolaisia, siirtolaisia ja turvapaikanhakijoita on tänä vuonna kuollut Välimerellä jo arviolta 2 133.

Viimeiset kaksi kuukautta Aquarius on joutunut pysyttelemään satamassa johtuen EU-valtioiden kampanjasta, jonka tavoitteena on mustamaalata avustusjärjestöjä ja estää näitä auttamasta haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Koska näköpiirissä ei näy ratkaisua Lääkärit Ilman Rajoja ja SOS Méditerranée -järjestöillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa Aquariuksen toiminta Välimerellä. Samaan aikaan ihmiset jatkavat pakenemista maailman kuolettavimmalla reitillä Libyasta Välimeren yli Eurooppaan.

”Tämä on synkkä päivä”, sanoo Nelke Manders, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön pääjohtaja.

”Ei pelkästään sen takia, että Eurooppa on epäonnistunut järjestämään riittävää etsintä- ja pelastustoimintaa Välimerellä. Sen lisäksi se on aktiivisesti sabotoinut muiden tahojen yrityksiä pelastaa ihmishenkiä. Aquariuksen loppu tarkoittaa enemmän kuolemia Välimerellä ja sitä, että kukaan ei ole todistamassa tarpeettomien uhrien todellista lukumäärää.”

Viimeiset puolitoista vuotta EU-valtiot ovat hyökänneet humanitaarisia etsintä- ja pelastusoperaatioita vastaan käyttäen sortovaltioissa hyväksihavaittuja taktiikoita. Vaikka Aquarius on noudattanut tarkalleen viranomaisten ohjeita, alus on poistettu kahdesti rekisteristä tänä vuonna, mitä ilman se ei voi seilata kansainvälisillä vesillä. Viimeisimpänä käänteenä Aquariusta on syytetty rikollisesta toiminnasta, mikä on yksiselitteisesti absurdia. Lisäksi merellä pelastetuilta ihmisiltä on evätty pääsy turvallisiin satamiin, muut alukset ovat kieltäytyneet auttamasta heitä ja heidät on jätetty merelle odottamaan jopa viikoiksi.

Yli 2 000 ihmistä on kuollut Välimerellä tänä vuonna

Aquariuksen toiminnan päätös osuu kriittiseen aikaan. Arviolta 2 133 ihmistä on kuollut Välimerellä vuonna 2018. EU:n jäsenvaltiot ovat lisänneet pakenevien ihmisten kärsimystä sallimalla Libyan rannikkovartioston pysäyttää yli 14 000 ihmistä Välimerellä. Tämän jälkeen heidät on pakotettu palaamaan Libyaan, mikä on selkeä kansainvälisen oikeuden loukkaus. Vuonna 2015 Eurooppa teki sitoumuksen YK:n turvallisuusneuvoston kanssa, että ketään merellä pelastettua ei pakotettaisi palaamaan vasten tahtoaan Libyaan.

”Eurooppa tukee suoraan pakkopalautuksia julistaen samalla onnistuneensa maahanmuuttopolitiikassa. Olkaamme rehellisiä siitä, mitä tämä onnistuminen tarkoittaa: Merellä ei pelasteta henkiä. Lapsia, naisia ja miehiä työnnetään takaisin Libyaan, jossa heidät pidätetään mielivaltaisesti ja josta heillä ei ole käytännössä mitään toivoa paeta. Se luo asenneilmapiirin, jossa mikään laiva Välimerellä ei uskalla toteuttaa kansainvälisessä merioikeudessa määriteltyä velvollisuutta pelastaa merihädässä olevia ihmisiä”, sanoo Karline Kleijer, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön hätäavun johtajan.

”Niin kauan kuin ihmiset hukkuvat Välimerellä tai ovat ansassa Libyassa, Lääkärit Ilman Rajoja on sitoutunut etsimään tapoja antaa heille lääkinnällistä ja humanitaarista apua.”

Lääkärit Ilman Rajoja Välimerellä

Aloitettuaan toimintansa helmikuussa 2016 pelastusalus Aquarius on avustanut lähes 30 000 ihmistä Libyan, Italian ja Maltan välisillä kansainvälisillä vesillä. Aquariuksen viimeisin aktiivinen etsintä- ja pelastustoiminta päättyi 4.10.2018, kun se saapui Marseilles’n satamaan pelastettuaan 58 ihmistä. Yhdessä aikaisempien etsintä- ja pelastusalusten – the Bourbon Argos, Dignity, Prudence ja Phoenix – Lääkärit Ilman Rajoja on pelastanut tai auttanut yli 80 000 ihmistä Välimerellä vuodesta 2015 alkaen. Välimerellä ei ole tällä hetkellä pelastustoimintaan erikoistunutta alusta huolimatta muiden kansalaisjärjestöjen ponnisteluista.