© MSF/Alexandre Marcou
Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön Turgeaun hätäkeskus Haitin pääkaupungissa, Port-au-Princessä.

Väkivalta Haitissa lisääntyy entisestään, Lääkärit Ilman Rajoja laajentaa sairaanhoidon apuaan pääkaupunki Port-au-Princessä

”Kuvittele Helsinki, jossa Punavuori, Töölö ja Kallio ovat sodassa keskenään”, vertaa Haitissa avustustyössä ollut suomalainen lääkäri. 

Haitin pääkaupunki Port-au-Prince on ajautunut kaaokseen sen jälkeen, kun 28. helmikuuta ilmoitettiin, että parlamenttivaalit saatetaan lykätä elokuuhun 2025 asti.

Väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet viime päivinä. Myös kuolonuhrien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, minkä vuoksi Haitin hallitus on julistanut hätätilan. Tilanne näkyy suoraan Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön työssä, sillä hoitoa etsivien haavoittuneiden määrä on kasvanut jyrkästi.

“Tabarren sairaalamme 50 vuodepaikkaa ovat olleet varattuina helmikuun alusta lähtien. Kun tilanne paheni kuun lopussa, meidän oli nostettava vuodepaikkakapasiteetti 75:een”, kertoo Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön Haitin toimintaa johtava Mumuza Muhindo Musubaho.

“Saamme keskimäärin viidestä kymmeneen uutta potilasta päivässä, ja työskentelemme kapasiteettimme äärirajoilla”, Musubaho jatkaa.

Useat paikalliset sairaalat ovat lopettaneet toimintansa, mutta Lääkärit Ilman Rajoja on laajentanut toimintaansa Haitissa.

Lääkärit Ilman Rajoja avasi Turgeaun alueella sijaitsevan hätäkeskuksensa uudelleen. Lisäksi järjestö avasi maaliskuun alussa Carrefourin kunnassa uuden sairaalan, jossa on leikkaussali ja 25 vuodepaikkaa. Lääkärit Ilman Rajoja etsii parhaillaan uusia sairaaloita, joissa voisi tarjota sairaanhoitoa eri puolilla Port-au-Princeä, sillä ambulanssien ei ole turvallista kuljettaa potilaita kaupunginosasta toiseen väkivaltaisuuksien vuoksi.

Lääkärit Ilman Rajoja on joutunut tilapäisesti keskeyttämään liikkuvien klinikoidensa toiminnan useissa kohteissa.

Turvattomuus uhkaa vaarantaa lääkkeiden tuonnin maahan

Tuhannet ihmiset ovat viime päivinä paenneet kodeistaan asuinalueillaan tapahtuneiden yhteenottojen vuoksi.

Myös seksuaalinen väkivalta on lisääntynyt Haitissa viime vuosina. Lääkärit Ilman Rajoja pelkää näiden lukujen kasvavan entisestään, kun ihmiset joutuvat siirtymään pois kotiseuduiltaan. Vuonna 2023 järjestö antoi hoitoa yli 4000:lle seksuaalista väkivaltaa kokeneelle henkilölle.

Turvattomuus vaikuttaa myös mahdollisuuteen tuoda maahan lääkkeitä ja muita sairaanhoidon tarvikkeita. Maan tärkeimpään satamaan on tällä hetkellä vaikea päästä. Kansainvälinen lentokenttä on ollut suljettuna useita päiviä.

“Sairaanhoidon tarvikkeiden varastoomme on erittäin vaikea päästä, ei ainoastaan sataman tilanteen vuoksi vaan myös siksi, että tulliselvitystä koskevia hallinnollisia menettelyjä on mahdotonta jatkaa”, Musubaho sanoi.

“Pelkäämme, että lääkkeet ja tarvikkeet loppuvat kesken. Ne ovat välttämättömiä, jotta voimme vastata tämänhetkisiin valtaviin sairaanhoidon tarpeisiin.”

Haitissa loka-marraskuussa 2023 avustustyössä ollut suomalainen anestesian ja tehohoidon erikoislääkäri Kariantti Kallio pitää tilannetta äärimmäisen vakavana. Hänen työssään Tabarren sairaalaan teho-osastolla suurin osa potilaista oli ampumavammojen tai muun väkivallan uhreja.

”Kuvittele Helsinki, jossa Punavuori, Töölö, Kallio ja Herttoniemi ovat kaikki sodassa keskenään. Ihmiset elävät jatkuvan väkivallan, kaappausten ja niiden pelon keskellä.”

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Ajankohtaista

Palestiina

Viimeisimmät verilöylyt Gazassa osoitus palestiinalaisten täydellisestä epäinhimillistämisestä

Lue lisää
Poika, jolla on päänsä ympärillä side, halaa isäänsä.

Kannanotto: Kansainvälistä humanitaarista oikeutta ja kansainvälisen tuomioistuimen päätöksiä on noudatettava

Lue lisää

Kannanotto: Gazaan tarvitaan välitön ja pysyvä tulitauko

Lue lisää
Ruskeahiuksinen nainen, jolla on Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön logolla varustettu paita, pitää käsiä huopaan kääriytyneen naisen ympärillä.

Kannanotto: “Ruandan malli” on julma ja vaarallinen

Lue lisää
Palestiina

Gazan terveydenhuoltojärjestelmän tuhoaminen on ”hiljaista tappamista”

Lue lisää
Viisi työasuista hymyilevää ihmistä ottaa ryhmäselfietä. Osalla on kaulassaan kimaltava virheä kauha ja kädessä diplomi.

Kuin renkaat vedessä: koulutuksen vaikutukset kantautuvat kauas 

Lue lisää
Neljä Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön työntekijää keskustelevat telttasairaalassa. Heillä on valkoiset, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön logolla varustetut liivit.
Sudan

“Yksi pahimmista kriiseistä vuosikymmeniin” – kansainvälinen puheenjohtajamme vetoaa avun kiireellisen laajentamisen puolesta Sudanissa

Lue lisää
Sudan

Sota Sudanissa kestänyt vuoden: Lääkärit Ilman Rajoja vaatii välitöntä humanitaarisen avun lisäämistä

Lue lisää
Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön tunnuksella varustettuun liiviin pukeutunut mies sairaalan leikkaussalissa.
Lääkärit Ilman Rajoja

Khassan El-Kafarna

Ukraina

Kahden rintaman välissä – puoliksi ukrainalainen, puoliksi palestiinalainen

Lue lisää
Ruskeahiuksinen nainen, jolla on Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön logolla varustettu paita, pitää käsiä huopaan kääriytyneen naisen ympärillä.

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön tuore raportti kertoo pushbackien ja EU-politiikan kuolettavista vaikutuksista

Lue lisää
Poika, jolla on päänsä ympärillä side, halaa isäänsä.

Vuosi kuvina: Luonnonmullistuksia, konflikteja ja epidemioita – mutta myös toivoa

Lue lisää
Lääkärit Ilman Rajoja

Paula Kamppuri-Oporta

Kolumbia

Suomalainen sairaanhoitaja lähti parantamaan terveyspalveluiden saatavuutta Kolumbiaan ja oppi, mikä avustustyössä on parasta

Lue lisää
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Haiti

Lääkärinä Haitissa: ”Kuvittele Helsinki, jossa Punavuori, Töölö ja Kallio ovat kaikki sodassa keskenään”

Lue lisää
Palestiina

Avoin kirje päättäjille: vaadimme välitöntä ja jatkuvaa tulitaukoa Gazaan

Lue lisää
Palestiina

Isku sairaalaan Gazassa: Kaksi Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön lääkäriä kuoli

Lue lisää
Kolme työntekijää, joilla on yllään Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön liivi, sekä kolme paikallista ensihoitajaa kävelee kadulla kuvan oikealla puolella selkä kohti kameraa. Vasemmalla näkyy ambulanssi.
Palestiina

Paljon “punaisia” potilaita – väkivalta Länsirannalla kiihtyy hälyttävästi

Lue lisää
Cookie Settings