Lapsi ja teini seisovat osaston ovilla. Kummallakin on kasvoissa epämuodostumia ja haavasiteitä.
© Claire Jeantet - Fabrice Caterin
8-vuotias Umar ja 15-vuotias Adamu ovat hoidettavana Sokoton noma-sairaalassa Nigeriassa.

Laiminlyödyt trooppiset sairaudet

Sadat tuhannet ihmiset kuolevat vuosittain laiminlyötyihin trooppisiin sairauksiin. Maailman terveysjärjestön määritelmän mukaan laiminlyödyiksi trooppisiksi sairauksiksi luetaan 20 eri tautia, joita esiintyy ainakin 150 maan alueella.

Yhteistä potilaille on usein köyhyys. Siksi esimerkiksi päättäjien, tutkijoiden ja lääkeyhtiöiden kiinnostus hoitomenetelmien tai lääkkeiden kehittämiseen on hyvin vähäistä. Sairaudet johtavatkin usein kuolemaan tai vammautumiseen.

Lääkkeet ja hoitomenetelmät ovat usein vanhoja, vaikeasti saavutettavissa ja aiheuttavat potilaalle lukuisia vaikeitakin sivuvaikutuksia. Uusia lääkkeitä tulee vain harvoin markkinoille. Osa sairauksista on ennaltaehkäistävissä, mutta tietoisuus taudeista ja niiden hoidosta on toistaiseksi liian vähäistä. Niinpä oireet saattavat jäädä niin potilaiden kuin hoitohenkilökunnankin huomioimatta.

Joidenkin vaarallisimpien laiminlyötyjen sairauksien kohdalla Lääkärit Ilman Rajoja kuuluu harvoihin organisaatioihin, jotka tarjoavat hoitoa potilaille.

Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana Lääkärit Ilman Rajoja on hoitanut satoja tuhansia potilaita, jotka kärsivät esimerkiksi nomasta, Chagasin taudista (amerikkalainen trypanosomiaasi), unitaudista (afrikkalainen trypanosomiaasi) tai viskeraalisesta leishmaniaasista (tunnetaan myös nimillä kala-azar tai mustakuume). Sairauksista kärsivät erityisesti köyhät ihmiset etäisillä ja laiminlyödyillä seuduilla.

Tyttö istuu keinussa. Sekä kasvojen että rintakehän iholla näkyy kuoppamaisia vammoja.
4-vuotias Maryam leikkii Sokoton noma-sairaalan pihalla Nigeriassa. Hän on ollut neljässä eri korjaavassa leikkauksessa. Hänelle on tehty muun muassa ihosiirre, jossa ihoa on otettu hänen rintakehältään ja siirretty kasvoille, jonka kudosta on tuhoutunut sairauden seurauksena.

Noma

Noma on sairaus, jota ei pitäisi olla enää olemassa, koska se on helposti ennaltaehkäistävissä. Tuhkarokko ja aliravitsemus sekä huono syyhygienia altistavat taudille – noma koskettaakin erityisesti ihmisiä, jotka elävät köyhyydessä. Nomaan sairastuneista suuri osa on alle 7-vuotiaita lapsia.

Noma on bakteerin aiheuttama tulehdustauti, joka ei tartu ihmisestä toiseen. Tauti alkaa ikenien tulehduksella ja muistuttaa suun haavaumaa. Nomassa tulehdus kuitenkin alkaa nopeasti tuhota luuta ja kudosta, mikä vaikuttaa leukaan, huuliin, poskiin, nenään ja silmiin.

Hoitamattomana jopa 90% potilaista kuolee muutaman viikon sisään. Myös vaikutukset selviytyjiin ovat merkittävät. Jo päivien sisällä noma aiheuttaa potilaalle huomattavia kasvojen epämuodostumia, jotka voivat vaikeuttaa syömistä, puhumista, näköä ja hengitystä. Tämän lisäksi kasvovammoihin liittyy usein merkittävää stigmaa.

Koska tauti kehittyy hyvin nopeasti, noma havaitaan usein liian myöhään. Potilaiden on usein vaikea päästä hoitoon, minkä lisäksi hoitoon tarvittavat antibiootit saattavat olla liian kalliita. Suurin osa tautiin sairastuvista asuukin köyhillä ja syrjäisillä alueilla, missä terveyden- ja hammashuollon taso on lähes olematon.

Perheenjäsenet pitävät kiinni itkevästä lapsesta, jonka sormesta otetaan verinäytettä.
Chagasin tauti kuuluu Latinalaisen Amerikan tappavimpiin loistauteihin. Tauti tunnetaan hiljaisena tappajana, ja siksi sen diagnosoiminen varhaisessa vaiheessa on tärkeää. Kuvassa poikaa testataan Chagasin taudin varalta Paraguayissa.

Chagasin tauti

Chagasin tauti tunnetaan näkymättömänä sairautena. Suurimmalla osalla tartunnan saaneista ei ole mitään oireita tai oireiden ilmeneminen voi viedä jopa vuosikymmeniä. Noin 30 prosentille tartunnan saaneista kehittyy vakavia sydänongelmia, jotka voivat aiheuttaa äkillisen kuoleman 5-20 vuoden sisällä tartunnasta. 10 prosenttia sairastuneista saa peruuttamattomia vaurioita ruuansulatuskanavaansa.

Tauti voidaan parantaa ainoastaan, jos se havaitaan varhaisessa vaiheessa.

Maailman terveysjärjestön arvion mukaan Chagasin tautiin sairastuu vuosittain kuudesta seitsemään miljoonaa ihmistä. Tauti on tulehdussairaus, jonka aiheuttaa trypanosoma cruzi –alkueläin. Alkueläintä levittävät luteet. Chagasin tauti voi kuitenkin tarttua myös veren- tai elinsiirron kautta, äidiltä lapselle tai saastunutta ruokaa syömällä. Sitä esiintyy lähinnä Väli- ja Etelä-Amerikassa.

Chagasin tautiin sairastui ennen lähinnä köyhiä ihmisiä syrjäisillä alueilla, joilla pääsy hoitoon on haastavaa. Muuttoliikkeen ja kaupungistumisen myötä tautia tavataan kuitenkin nykyään myös entistä useammin kaupungeissa, ja joitain tapauksia on havaittu myös Pohjois-Amerikassa, Aasiassa ja Euroopassa.

Lapsi istuu rauhassa, kun häneltä otetaan sormesta verinäytettä.
Lasta testataan unitaudin varalta Kongon demokraattisessa tasavallassa. Taudin hoidossa käytetyt lääkkeet ovat vanhoja ja aiheuttavat lukuisia sivuvaikutuksia.

Unitauti (afrikkalainen trypanosomiaasi)

Unitauti on loisten aiheuttama tauti, jota levittää tsetsekärpänen. Unitauti etenee vaiheittain. Taudin ensimmäisessä vaiheessa oireisiin kuuluu kuume, päänsärky ja nivelkivut, jotka aiheutuvat siitä, kun loinen leviää vereen ja imusolmukkeisiin. Taudin toisessa vaiheessa loinen iskee aivoihin ja oireisiin kuuluu sekavuutta, levottomuutta, aggressiivisuutta ja estottomuutta. Tauti aiheuttaa myös uni-valverytmin häiriöitä, mistä se saakin nimensä. Potilaat kärsivät usein öisin unettomuudesta, mutta tuntevat päivisin pakottavaa unentarvetta.  

Hoitamattomana tauti johtaa lopulta kuolemaan. Mikäli hoito viivästyy, potilaiden persoonallisuus saattaa muuttua pysyvästi, ja heille saattaa jäädä psyykkisiä ongelmia.  

Tauti tappoi vielä 1900-luvun vaihteessa miljoonia, mutta on nykyään lähes hävitetty. Uusien epidemioiden riski on kuitenkin todellinen, mikäli taudinvastaista työtä ei tueta. Koska taudin levinneisyys on nykyään melko matala, lääkealan yhtiöillä ei ole kannustimia kehittää parempia lääkkeitä tai diagnostisia menetelmiä. Sairauden hoitoon on kuitenkin viimein saatu uusi lääke, jonka kehitystä myös Lääkärit Ilman Rajoja on rahoittanut. 

Kaksi lääkäriä kumartuneena sängyssä makaavan potilaan ylle. Toinen lääkäreistä kuuntelee stetoskoopilla potilaan keuhkoja.
Lääkärit seuraavat kala azaria sairastavan potilaan kuntoa Etiopiassa. Potilas voi menehtyä esimerkiksi taudin seurauksena kehittyneeseen keuhkokuumeeseen tai verenmyrkytykseen.

Viskeraalinen leishmaniaasi (kala azar)

Viskeraalista leishmaniaasia, joka tunnetaan myös nimellä kala azar, esiintyy 78 eri maassa lähinnä trooppisilla tai sub-trooppisilla alueilla. Kala azar aiheuttaa kuumetta, painon putoamista, heikkoutta, pernan ja imusolmukkeiden suurenemista, anemiaa ja immuunijärjestelmän heikentymistä.

Sairauden edetessä potilaiden kunto heikkenee ja heistä tulee aliravittuja. Hoitamattomana potilas kuolee usein tulehduksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen tai verenmyrkytykseen, mutta useat potilaat saattavat myös kuolla vakavan anemian aiheuttamaan sydäninfarktiin. Hoidolla lähes kaikki potilaat voidaan parantaa.

Kala Azaria esiintyy eniten maailman köyhimpien ihmisten keskuudessa. Useat potilaat asuvat syrjäisillä maalaisseuduilla, joiden asukkailla ei ole pääsyä terveydenhuollon pariin.

Sairaanhoito

Lapsi makaa paareilla.

Kolera

Lue lisää
Sairaalasängyssä makaava lapsi pitää hoitajan kädestä kiinni

Malaria

Lue lisää

Tuhkarokko

Lue lisää

Tuberkuloosi

Lue lisää

Uuden koronaviruksen aiheuttama COVID-19-tauti

Lue lisää

Antibioottiresistenssi

Lue lisää
Työntekijä kantaa suojapuvussa ebolanhoitokeskuksessa lasta, jolla epäillään olevan ebola.

Ebola

Lue lisää
Cookie Settings