Antibioottiresistenssi

© Jacob Burns/MSF
Hoitaja lohduttaa Ruslania, 24, joka on eristyksessä antibioottiresistentin tulehduksen takia Gazassa.

Antibioottiresistenssi on kansainvälinen terveyskriisi, joka uhkaa tehdä helposti hoidettavista haavoista ja sairauksista jälleen hengenvaarallisia.

Bakteereita on kaikkialla. Suurin osa niistä on harmittomia, osa hyödyllisiä ja osa on erittäin vaarallisia ja jopa tappavia. Ennen kuin antibiootit keksittiin noin sata vuotta sitten, ihmiset kuolivat pieniin haavoihin ja erilaisiin tauteihin, koska lääkäreillä ei ollut lääkkeitä, millä hoitaa bakteeritulehduksia.

Antibiootit ovat yksi modernin lääketieteen tärkeimmistä keksinnöistä. Nykyään yhä useammat bakteerit ovat kuitenkin vastustuskykyisiä antibiooteille, mikä tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa miljoonat ihmiset saattavat kuolla tulehduksiin, jotka vielä nyt ovat helposti hoidettavissa.

Antibioottiresistenssi on uhka terveydelle ympäri maailmaa, mutta voimakkaimmin sen vaikutukset tunnetaan matalan tulotason maissa, joissa kaikkia tarvittavia antibiootteja ei välttämättä ole saatavilla. Se on iso ongelma myös konfliktista kärsivissä maissa, sillä sotavammat ovat herkkiä tulehtumaan: luodit ja sirpaleet repivät ihoa, kudosta ja luuta helpottaen bakteerien pääsyä haavaan. Räjähtäessään maamiina paitsi silpoo jäseniä, myös sinkoaa maata ja muuta likaa suoraan haavaan.

Tietyt käytännöt kiihdyttävät antibioottiresistenssin muodostumista

Joka kerta, kun bakteeri altistuu antibiootille, on olemassa pieni mahdollisuus, että se selviää ja muuttuu vastuskykyiseksi käytetylle antibiootille. Selviytyneet bakteerit pääsevät lisääntymään ja näin ollen vastustuskyky tälle tietylle antibiootille hiljalleen leviää. Tämä on luonnollinen prosessi, eikä sitä voida kokonaan välttää. Tietyt käytännöt kuitenkin kiihdyttävät tätä prosessia:

  • Antibiootteja saatetaan myydä ilman reseptiä. Osassa maista antibiootteja saa ostaa ilman reseptiä ja niitä kaupataan yleislääkkeenä eri vaivoihin.
  • Lääkärit saattavat määrätä antibiootteja huolimattomasti. Ilman laboratoriota on mahdotonta selvittää, mikä bakteeri aiheuttaa infektion ja määrätä siihen sopivaa antibioottia. Hakuammunnalla kasvaa todennäköisyys, että bakteeri ehtii kehittää vastustuskykyä eri antibiooteille.
  • Kuureja ei syödä loppuun asti. Kesken jätetyt antibioottikuurit lisäävät riskiä sille, että joku bakteeri on selvinnyt kuurista. Jäljelle jääneet antibiootit saatetaan myydä tai antaa perheenjäsenille – sairauteen, joka ei välttämättä ole edes bakteerin aiheuttama.
  • Suurin osa antibiooteista käytetään maatalouteen, ei ihmisiin. Suurin osa maailman antibiooteista syötetään terveille tuotantoeläimille. Tämän arvioidaan olevan tällä hetkellä yksi merkittävin kansainvälisesti antibioottiresistenssiä lisäävä tekijä.

Tarvitsemme uusia antibiootteja

Vaikka kaikki ylläolevat kohdat huomioitaisiin ja antibiootteja määrättäisiin vain tarpeeseen, tarvitaan antibiootteja lisää. Tällä hetkellä vain neljä lääkeyritystä kehittää antibiootteja.

Voit lukea lisää lääkkeiden saatavuutta koskevasta työstämme täällä.

Mitä Lääkärit Ilman Rajoja tekee antibioottiresistenssiä vastaan?

Oli syy mikä vain, antibioottiresistentti tulehdus on potilaillemme vakava paikka. Se tarkoittaa pidempikestoista hoitoa sairaalassa, eristystä ja voimakkaampia lääkkeitä, joiden sivuvaikutukset ovat vakavampia. Kamppailumme antibioottiresistenssiä vastaan perustuu neljälle kohdalle:

  1. Infektioiden torjunta. Jotta voimme estää antibioottiresistenttien bakteerien leviämisen sairaaloissamme, huolehdimme käsihygieniasta sekä ympäristön ja välineiden siivouksesta ja steriloinnista.
  2. Laboratoriot. Laboratorioissa pystymme määrittämään tarkasti, mikä bakteeri on kyseessä ja määräämään siihen oikean antibiootin, oikealla annostuksella.
  3. Henkilöstön koulutus ja ohjeistus. Huolehdimme, että sairaaloidemme apteekeissa ei myydä antibiootteja ilman reseptiä. Henkilökuntamme koulutetaan seuraamaan protokollaa, joka ohjeistaa määräämään oikeat antibiootit oikeisiin tulehduksiin.
  4. Terveysvalistus. Potilailla on tärkeä rooli siinä, että ymmärrys antibioottiresistenssistä lisääntyy. Kun potilailla on parempi ymmärrys siitä, miksi heidät esimerkiksi joudutaan eristämään, he todennäköisemmin myös noudattavat ohjeita – ja levittävät tietoisuutta puolestaan lähipiiriinsä ja uusille potilaille.

Tutustu työmme muihin osa-alueisiin

Kaikki työmme keskittyy sairaanhoitoon. Täältä voit tutusta, minkälaisten terveyskriisien ja sairauksien parissa teemme töitä.
Tutustu
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Cookie Settings