Vesi ja sanitaatio

© Pablo Garrigos/MSF

Puhdas juomavesi ja hygieeniset saniteettitilat ovat erittäin keskeisiä sairauksien ennaltaehkäisyssä. Siksi meillä työskentelee myös vesi- ja sanitaatioasiantuntijoita. Työhön sisältyy muun muassa vedenjakelua, hygieenisistä wc-tiloista huolehtimista sekä hygieniavalistusta. Osaamisen tärkeys korostuu erityisesti kriiseissä: vain harvoin syntyy humanitaarinen kriisi, jossa ei ole mukana myös vesikriisiä.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan noin kaksi miljardia ihmistä maailmassa juo säännöllisesti vettä, joka on ulosteiden saastuttamaa. Maailmassa lähes miljardilla ihmisellä ei ole lainkaan turvallista pääsyä veden äärelle.

Ahtaasti asutuissa ympäristöissä sairaudet pääsevät leviämään erityisen herkästi. Erityisesti pakolais- ja siirtolaisleireillä asuu usein paljon ihmisiä hyvin ahtaissa olosuhteissa. Mikäli kunnollisia wc-tiloja ei ole, saattavat tulvasateiden myötä liikkeelle lähtevät ulosteet saastuttaa myös olemassa olevia vesipisteitä.

Vesi- ja sanitaatiotyöntekijä kerää vesinäytettä vuoden 2022 tulvien aikaan Sukkurissa, Pakistanissa.

Vesi ja terveys

Merkittävimpiä epäpuhtaan veden seurauksena lisääntyviä terveysriskejä ovat erilaiset ripulisairaudet. WHO:n mukaan noin 842 000 ihmistä kuolee vuosittain epäpuhtaan veden aiheuttamaan ripulitautiin. Heistä suurin osa on alle viisivuotiaita lapsia. Joka vuosi noin 361 000 lapsen kuolema voitaisiin estää asentamalla kunnolliset vesi- ja sanitaatiojärjestelmät.

Kolera ja malaria

Kolera leviää erityisen herkästi epähygieenisissä olosuhteissa ja vesipulasta kärsivillä alueilla. Ilman hoitoa koleraan kuolee 50 prosenttia sairastuneista. Hyvällä hoidolla kuolleisuus laskee vain noin kahteen prosenttiin. Koleraa on myös helppo ehkäistä hyvällä hygienialla ja toimivalla sanitaatiojärjestelmällä.

Malaria on maailmanlaajuisesti yksi yleisimmistä hoitamistamme sairauksista. Malaria leviää seisovassa vedessä lisääntyvien hyttysten avulla. Malariaa, kuin myös muita hyönteisten välityksellä leviäviä sairauksia, kuten keltakuumetta, zikavirusta ja denguekuumetta, voidaan ennaltaehkäistä tehokkailla vesijärjestelmillä.

WC-tiloja rakennetaan Kwamouthissa sijaitsevalla maansisäisten pakolaisten leirillä Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Turvallisempia WC-tiloja

Tautien lisäksi vesipula on riski erityisesti naisille. Epävarmoissa olosuhteissa ja syrjäisillä seuduilla vastuu veden hakemisesta on usein yhteisön naisten harteilla. Joillakin seuduilla matka voi kestää tunteja ja altistaa väkivallalle.

Esimerkiksi siirtolaisleireille perustettujen vesi- ja sanitaatiopisteiden sijoittelussa mietitään myös sitä, ovatko tilat tarpeeksi lyhyen matkan päässä yhteisöstä sekä hyvin valaistulla ja turvallisella alueella. Näin vesipisteet ja vessat vähentävät riskiä sairauksiin ja luovat ihmisille turvallisemman elinympäristön.

Mitä vesi- ja sanitaatioammattilaiset tekevät?

Vesi- ja sanitaatioasiantuntijamme varmistavat, että ihmiset saavat puhdasta juomavettä, vastaavat vesivarannoista ja huolehtivat sanitaatiotiloista. Heidän toimintaansa tukevat terveysneuvojat, jotka työskentelevät yhteisön parissa lisäämässä tietoisuutta hyvistä hygieniakäytännöistä.

Asiantuntijamme

  • jakavat turvallista juomavettä väestölle. Työ voi tilanteesta riippuen olla tarpeen esimerkiksi sairaalaolosuhteissa, leiriolosuhteissa tai jopa kokonaisessa kaupungissa. Siihen voi liittyä esimerkiksi veden jakelua tai kaivojen porausta.
  • huolehtivat sanitaatio-oloista ja varmistavat, etteivät veden luonnollisessa virtaussuunnassa asuvat ihmiset joudu kontaktiin ihmisten jätösten tai sairaalajätteen saastuttaman veden kanssa. Tähän työhön kuuluu esimerkiksi vessojen rakentamista.
  • rajoittavat tautien leviämistä esimerkiksi rakentamalla tiloja sairastuneille, jotta taudit eivät pääse leviämään väestöön.
  • edistävät terveys- ja hygieniatietoisuutta terveysneuvojien avulla.
Jaa sosiaalisessa mediassa:

Sairaanhoito

Aliravitsemus

Lue lisää

Äiti- ja lapsiterveys

Lue lisää
Lapsi ja teini seisovat osaston ovilla. Kummallakin on kasvoissa epämuodostumia ja haavasiteitä.

Laiminlyödyt trooppiset sairaudet

Lue lisää
Lapsi makaa paareilla.

Kolera

Lue lisää
Sairaalasängyssä makaava lapsi pitää hoitajan kädestä kiinni

Malaria

Lue lisää

Tuhkarokko

Lue lisää

Tuberkuloosi

Lue lisää

Antibioottiresistenssi

Lue lisää
Työntekijä kantaa suojapuvussa ebolanhoitokeskuksessa lasta, jolla epäillään olevan ebola.

Ebola

Lue lisää
Cookie Settings