Mielenterveys
Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan joka neljännellä ihmisellä on jokin mielenterveyden häiriö, mutta noin 60 prosenttia heistä ei hae apua. Osuus on todennäköisesti vielä suurempi, sillä esimerkiksi vaino, aseelliset konfliktit sekä terveydenhuollon puute vaikeuttavat hoidon hakemista ja saamista. Siksi mielenterveyspalvelujen tarjoaminen humanitaarisissa hätätilanteissa on äärimmäisen tärkeää.
Mielenterveyden tuki voi olla ratkaisevan tärkeää potilaalle. Syitä hoitoon hakeutumiselle on monia: lapsen menetys maanjäristyksessä, väkivallan aiheuttama trauma tai vaarallinen pakomatka ovat kaikki tilanteita, joissa mielenterveyden tuki on tarpeen.
Vuonna 2022
-
tarjosimme 425 500
yksilötapaamista
Mielenterveyden tuki kriisitilanteessa
Niin luonnonkatastrofit kuin sodat ja konfliktitkin ovat traumaattisia tapahtumia. Psyykkisen tuen tarjoaminen kriisin keskellä voi tarkoittaa esimerkiksi ihmisten kokemusten tunnustamista, kuuntelemista, lohdutusta, oikeanlaisiin palveluihin ohjaamista sekä kannustamista perheen ja yhteisön kanssa puhumiseen. Myös tiedon välittäminen traumaattisten tapahtumien vaikutuksista mielenterveyteen sekä hengitysharjoitukset voivat olla hyödyllisiä keinoja hätätilanteessa.
Normaali reaktio epänormaaliin tilanteeseen
Katastrofit ja kriisit, kuten luonnonkatastrofit, konfliktit ja kotoaan pakenemaan joutuminen ovat kaikki traumaattisia kokemuksia. Voimakas stressi, ahdistus, paniikkikohtaukset ja uniongelmat ovat normaaleja reaktioita epänormaaliin tilanteeseen.
Venäjän täysimittainen hyökkäyssota Ukrainassa sai aikaan valtavan tarpeen mielenterveyden palveluille. Monet haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset, kuten vanhukset, joutuivat eroon läheisistään ja naapureistaan, jotka ovat aikaisemmin muodostaneet tukiverkon heidän ympärilleen. Lapset taas aistivat ympärillään olevien aikuisten pelon.
Psykologinen tuki
Kun mielenterveyden ongelmat, kuten ahdistus, masennus ja traumaperäinen stressi kasautuvat niin paljon, etteivät ihmisen omat selviytymiskeinot riitä, tarvitaan erikoissairaanhoitoa. Hoito voi olla yksilötukea tai ryhmässä toteutettavaa.
Työskentelemme usein maissa, joissa terveydenhuoltojärjestelmä on romahtamaisillaan. Tällöin myös tarve mielenterveyspalveluiden tukemiselle lisääntyy. Tukea saattavat antaa mielenterveystyöhön koulutetut työntekijämme sekä psykologit ja psykiatrit silloin, kun heitä on saatavilla.
Mielenterveys ja fyysiset sairaudet
Tiedon saaminen henkeä uhkaavasta sairaudesta on myös psykologisesti vaikea tilanne. Tarjoammekin henkistä tukea potilaille, joilla todetaan vakava sairaus ja seuraamme myös heidän psyykkistä terveyttään hoidon aikana. Mielenterveyden ja sairauksien välinen yhteys on monitahoinen. Esimerkiksi jotkin krooniset sairaudet saattavat aiheuttaa masennukseen tai muihin psyykkisiin sairauksiin viittaavia oireita. Joskus kyse voi olla myös fyysisen sairauden hoitoon liittyvistä sivuvaikutuksista: esimerkiksi jotkin tuberkuloosilääkkeet voivat aiheuttaa sivuoireita, kuten masennusoireita tai jopa psykoosin.
Mielenterveyden ongelmat ja häiriöt
Kun ihmisellä on mielenterveyden häiriö, hän tarvitsee siihen erikoistunutta hoitoa. Jos terveydenhuoltojärjestelmä romahtaa esimerkiksi kriisin seurauksena, heidän tarpeensa saatetaan laiminlyödä. Sairastamiseen liittyy myös usein sosiaalinen stigma. Psykiatrinen hoito on järjestössämme yleensä yhdistetty perusterveydenhuollon kanssa. Joissakin projekteistamme erikoistuneet lääkärit hoitavat potilaita, joilla on vakavia mielenterveyden häiriöitä. Joissakin maissa erikoistuneesta henkilökunnasta on pulaa, ja tällöin yleislääkäreille voidaan tarjota koulutusta psyykkisten sairauksien diagnosoimisesta ja hoidosta.
Hoidon saamisen esteet
Mielenterveyden tuen saamiselle on monesti useita esteitä. Aina ei välttämättä tiedosteta sen tarvetta, mitä hoitoon kuuluu ja miten se voisi auttaa itseä.
Psykologi Deborah Duarte tarjosi mielenterveyden tukea pakolaisille Daadabin leirillä Keniassa. Hänen mukaansa kieli ja kulttuurierot, lyhyet hoitosuhteet ja sosiaalinen stigma voivat olla myös esteenä psykologisen tuen tarjoamiselle.
“Ihmiset eivät tienneet heidän kokemustensa vaikutusta fyysiseen ja psyykkiseen terveyteensä. He huomasivat ongelmat vasta, kun eivät enää jaksaneet ilman apua’’, Duarte kertoo.
Yhteisön ja ympäristön tuki
Yhteisössä vallitsevien rakenteiden ja niistä kumpuavan emotionaalisen tuen ymmärtäminen on aina keskeisen tärkeää. Kun aloitamme uuden projektin, otamme ensimmäiseksi yhteyttä paikallisiin johtajiin, jotka voivat opastaa meitä ihmisten tarpeisiin vastaamisessa parhaalla mahdollisella tavalla. Yleensä koko yhteisö tarvitsee vahvistusta, jotta siihen kuuluvien ihmisten identiteetti voi vahvistua.
Tarjoamme mielenterveyden palveluita useissa maissa esimerkiksi luonnonkatastrofien jälkeen tai konfliktin keskellä. Jos tarvitset apua mielenterveyteen liittyvissä kysymyksissä, otathan yhteyttä oman paikkakuntasi terveydenhuoltoon. Suomessa toimii myös lukuisia mielenterveyteen keskittyviä järjestöjä, kuten Mieli ry.