Pandemia muuttaa sururituaaleja Meksikossa: “kun ruumiinvalvojaiset kielletään, se on ihmisille hirveä shokki”

Nainen puhuu puhelimeen otsa kiinni ikkunalasissa. Lasin takana, pyörätuolissa, hänen koronavirukseen sairastunut sukulaisensa kuuntelee naisen tsemppausta omasta puhelimestaan. Maailmanlaajuisesti on harvinaista, että perheet pääsevät tapaamaan koronaviruspotilaita, mutta täällä, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön koronaviruskeskuksessa Meksikossa, perheenjäsenet voivat nähdä toisensa lasin läpi.

”Potilaillamme on takanaan monia menetyksiä. He menettivät kotimaansa, ja matkalla he ovat kokeneet paljon väkivaltaa. Osa on matkalla kidnapattu, monet naiset raiskattu. He saapuvat Pohjois-Meksikoon, ja täällä heitä odottaa pandemia.”

Näin kertoo Meksikon pääkaupungista Méxicosta Diana Carolina López, joka toimii mielenterveystyön koordinaattorina Lääkärit Ilman Rajoja -järjestössä. Hän on luvannut kertoa siitä, miten mielenterveyden kysymykset näkyvät järjestön COVID-19-työssä Pohjois-Meksikossa.

Reynosa ja Matamoros ovat Helsingin kokoisia kaupunkeja Pohjois-Meksikossa, lähellä Yhdysvaltojen rajaa. Lääkärit Ilman Rajoja toimi pyörittää kummassakin kaupungissa koronakeskusta.

Lääkärit Ilman Rajoja työskenteli tällä epävakaalla ja väkivaltaisella alueella leirioloissa asuvien siirtolaisten parissa jo ennen pandemiaa. Suurin osa siirtolaisista on paennut Väli-Amerikan maiden, kuten Hondurasin ja El Salvadorin raakaa jengiväkivaltaa ja köyhyyttä. Väkivallan uhka jatkuu Pohjois-Meksikossa, jossa rikollisjengit ottavat mittaa toisistaan ja näkevät siirtolaiset helppoina kohteina.

Katoamisen uhka todellinen

Kun potilas saapuu COVID-keskukseen, hän menee hoidontarpeen arviointiin, triageen. Psykologi, terveysneuvoja ja sosiaalityöntekijä sen sijaan ottavat hänen perheensä vastaan.

”Selitämme, mitä potilaalle tehdään, mikä COVID-19 on, miten sitä hoidetaan, mitä Lääkärit Ilman Rajoja tekee. Ja näytämme ikkunalasin, jonka läpi perhe voi sairasta omaistaan nähdä. Tämä on emotionaalisesti todella tärkeää, se rauhoittaa niin potilaita kuin perheenjäseniä”, López kuvaa.

Vuoden 2006 jälkeen Meksikossa on kadonnut noin 60 000 ihmistä. Rikollisjengit kaappaavat ihmisiä, joita yleensä ei sen koommin enää löydetä. Jotkut löytyvät seksityöhön pakotettuina, joskus Meksikon viranomaiset ovat pelastaneet siirtolaisia orjuudesta, osa löytyy salaisista joukkohaudoista. Rikollisjengit ottavat usein kohteekseen siirtolaiset, jotka eivät uskalla hakea apua viranomaisilta. Juuri Tamaulipasin osavaltio, jossa Lääkärit Ilman Rajoja toimii, on yksi niistä alueista, joilla katoamisia tapahtuu eniten. Kun henkilö joutuu koronakeskukseen, omaiset pelkäävät toisenlaista katoamista: että hän kuolee, eivätkä he enää näe tätä.

”Joten se, että omaiset voivat nähdä potilaan lasin takaa, on heille valtava helpotus. Meillä on paljon kauniita tarinoita siitä, miten ihmiset itkevät helpotuksesta ja onnesta nähdessään äitinsä tai isänsä tämän lasin takana – he tietävät, että muissa sairaaloissa se ei ole ollut mahdollista”, López jatkaa.

Surun vaihtoehtoinen käsitteleminen

Meksikossa ruumiinvalvojaiset ovat tärkeä osa kulttuuria. Perhe ja ystävät hyvästelevät ruumiin kuolemaa seuraavan vuorokauden aikana. Tilaisuudessa arkku on auki ja ruumista käydään monesti silittämässä. Jotkut jättävät suukon vainajan poskelle. Pandemian aikana tämä rituaali on jouduttu jättämään kokonaan välistä.

”Täällä ruumiin hyvästeleminen on todella tärkeää, se auttaa käsittelemään surua. Kun tämä prosessi keskeytyy siten, että kerrotaan vaan, että potilas kuoli ja hänet tuhkattiin, se aiheuttaa omaisille valtavan shokin: syyllisyyttä, surua, vihaa ja tilanteen kieltämistä”, López kuvaa.

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön psykologit ovatkin pohtineet, miten surua voi käsitellä, kun näin merkittävä rituaali kielletään. Pandemia on ollut psykologeillekin uusi tilanne, ja he ovat kouluttaneet itseään löytämään vaihtoehtoisia tapoja tukea surevia.

Meksikossa kuolleiden päivänä ihmiset rakentavat koteihinsa alttareita kuolleille läheisilleen. Alttarille asetellaan suvun kuolleiden kuvat ja laitetaan menehtyneen omaisen lempiruokia ja esineitä sekä kukkia.

”Vastaanotolla voimme käydä läpi sitä, miten omaiset aikovat marraskuussa rakentaa alttarin. Mitä ruokia laitat läheisesi alttarille? Mihin kohtaan alttaria laitat kuvan? Näin omaiset itse kertovat meille, miten he voivat hyvästellä sukulaisensa”, López kertoo.

Hoitajien stressi ja stigma

Myös terveydenhoidon henkilökunta tarvitsee pandemiatyössä psykologista apua.

”Palkkasimme auttajien auttamiseen erikoistuneen ulkopuolisen ryhmän. He ovat psykologeja, jotka ovat erikoistuneet auttamaan ihmisiä, jotka auttavat väkivallan uhreja”.

Terveydenhuollon henkilöstö voi saada puhelimitse terapiaa, osallistua työpajoihin ja ryhmäkeskusteluihin stressistä, kommunikaatiosta ja emotionaalisesta uupumisesta.

Sairaaloissa työskentelevät ovat nähneet ennenkin kuolemaa ja kärsimystä, mutta pandemiassa tilanne on paljon stressavampi.

”Suurin ero on siinä, että terveydenhuollon henkilökunta pelkää itse tartuntaa ja pelkää tartuttavansa perheensä. Meksikossa on tavallista, että eri sukupolvet asuvat yhdessä, ja taloudessa voi asua kymmenen ihmistä. Jotkut työntekijät nukkuvat mieluummin sairaalassa tai jossain muualla kuin kotonaan, etteivät vaan tartuta perhettään”, López kertoo.

Meksikossa terveydenhoidon henkilökunnan stigmatisaatio koronaviruksen aikana on ollut suuri ongelma. Maassa on pahoinpidelty sairaanhoitaja ja häiritty lääkäriä. Lääkärit Ilman Rajoja on käsitellyt asiaa sosiaalisessa mediassa kuten Facebook livessä ja whatsappissa sekä levittänyt aiheesta julisteita naapurustoihin.

”Meidän on tärkeää olla terveydenhuollon työntekijöiden puolella, ei heitä vastaan. Juuri nyt kaikki olemme haavoittuvia, myös terveydenhuollon työntekijät”.

Meksikossa on virallisten tilastojen mukaan kuollut jo koronavirukseen jo lähes 67 000 ihmistä. López tietää, että mielenterveystyö jatkuu vielä pitkään sen jälkeen, kun pandemia on selätetty.

”On ihmisiä, joiden mielialalääkitys keskeytyi pandemian aikana. Osa heistä voi todella huonosti. Lisäksi, me kaikki olemme tämän pandemian selviytyjiä. Pandemian aikana olemme menettäneet paljon ihmisiä, ja meillä tulee olemaan paljon stressiä. Ihmisillä tulee olemaan paljon käsittelemätöntä surua”, López ennustaa.