Mitä teimme vuonna 2023?
Miljoonat pakenivat konfliktia. Pohjois-Kivussa vuoden 2021 lopussa puhjennut konflikti aseellisen M23-ryhmittymän ja Kongon armeijan ja heidän liittolaistensa välillä kiihtyi entisestään vuoden 2023 loppua kohden, minkä seurauksena yhä useampi joutui pakenemaan kodeistaan.
Vuoden aikana valtava määrä ihmisiä pakeni Rutshurusta, Masisista ja Nyiragongosta, mikä pahensi tilannetta jo ennestään ylikuormittuneilla pakolaisleireillä Goman kaupungin ympärillä. Väkivaltaisuudet eri rintamilla pakottivat ihmisiä pakenemaan jatkuvasti. Seurauksena heidän pääsynsä terveydenhuoltoon sekä rokotusten saanti vaikeutui.
Drodron alueella myös terveydenhuollon työntekijät ja potilaat joutuivat pakenemaan, ja suuri osa alueen terveyskeskuksista jäi autioiksi.
Annoimme hätäapua väkivaltaisuuksista kärsiville. Lisäsimme hätäapua vahvistaaksemme perusterveydenhuollon palveluita sekä äiti- ja lapsiterveyttä. Hoidimme myös vesivälitteisiä tauteja, erityisesti helmikuussa levinnyttä koleraa, sekä aliravitsemusta, tuhkarokkoa ja sodasta johtuvia vammoja.
Lisäsimme tukeamme pakolaisleireillä. Tarjosimme puhdasta vettä, rakensimme saniteettitiloja, jaoimme hygieniatarvikkeita ja lisäsimme perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja yhteisöllisen terveyden palveluita. Perustimme liikkuvia klinikoita ja lähetimme potilaita jatkohoitoon. Lisäksi jaoimme hätäaputarvikkeita kuten patjoja ja hygieniatarvikkeita.
Vastasimme luonnonkatastrofeihin ja epidemioihin. Toukokuussa Etelä-Kivun Kalehessa tulvat ja maanvyörymät tuhosivat kokonaisia kyliä, ja sadat kuolivat tai loukkaantuivat. Hoidimme haavoittuneita ja lähetimme vakavimmin loukkaantuneet veneellä Bukavuun sairaalaan. Lahjoitimme myös lääkkeitä ja ruumispusseja.
Järjestimme rokotuskampanjoita. Annoimme rokotuksia ehkäistäksemme muun muassa kurkkumädän, hinkuyskän, hepatiitin, keuhkokuumeen ja polion leviämistä.
Autoimme lavantautiepidemiassa ja m-rokkoepidemiassa. Autoimme lavantautiepidemiassa Kwangon provinssin Panzissa sekä m-rokkoepidemiassa Équateurin provinssin Bolombassa. Molemmissa epidemioissa tarjosimme terveydenhuollon palveluita potilaille sekä tuimme terveysviranomaisia epidemian seurannassa ja työntekijöiden koulutuksessa.
Hoidimme seksuaalista väkivaltaa kokeneita. Tarjosimme seksuaalista väkivaltaa kokeneille paitsi terveydenhoitoa, myös psykologista tukea. Teimme vaikuttamistyötä yhteisöissä, jotta tietoisuus seksuaalisesta väkivallasta kasvaisi ja yhteisön jäsenet tietäisivät, mistä he voivat saada tarvitsemaansa apua.
Vahvistimme vammaisten ihmisten pääsyä terveydenhuoltoon. Aloitimme vuoden alussa pääkaupungissa Kinhasassa uuden projektin, jonka tavoitteena on vahvistaa vammaisten ihmisten pääsyä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluihin. Tavoitteena on, että terveydenhuollon laitokset ovat saavutettavia, majoitustilat hygieenisiä ja yhteisöt tuntevat paremmin vammaisten ihmisten tarpeet.