Siirry sisältöön

Kannanotto: maailman on toimittava välittömästi, jotta enempää ihmishenkiä ei menetetä ebolataudin vuoksi

Uutinen
Kaksi suojavarusteisiin pukeutunutta henkilöä desinfioi ambulanssia.
Työntekijät desinfioivat ambulanssia Butembossa, Kongon demokraattisessa tasavallassa. Myös kulkuneuvot käsitellään huolellisesti, kun kuljetetulla potilaalla epäillään ebolatautia.

Bundibugyo-viruksen aiheuttama ebolatautiepidemia leviää huolestuttavan nopeasti Kongon demokraattisessa tasavallassa. Tilanne maan itäisessä osassa on vakavampi kuin koskaan. Näin toteaa sairaanhoitotyön varajohtajamme Philippa Boulle ebolatautiepidemian hoitoon liittyviä haasteita ja tarvittavia ratkaisuja koskevassa kannanotossaan. WHO:n ja sen rahoittajien, mukaan lukien Suomen, on toimittava nopeasti.

”Kongon demokraattisessa tasavallassa julistettiin ebolatautiepidemia kaksi ja puoli kuukautta sitten. Nyt tilanne maan itäosassa on vakavampi kuin koskaan aiemmin. Epidemia leviää hälyttävästi ja ennennäkemättömän nopeasti sairaanhoidon henkilökunnan ponnistelusta huolimatta.

Vahvistettuja tautitapauksia oli Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan elokuun alkuun mennessä 3 605. Kyseessä on laajin Kongon demokraattisessa tasavallassa tavattu ebolatautiepidemia. Lähes 1 500 ihmistä on kuollut vain 11 viikkoa epidemian julistamisen jälkeen. Kuolleisuusluku on huomattavasti suurempi kuin vastaavissa epidemioissa aiemmin: vuonna 2014 tuhoisa Länsi-Afrikan ebolaepidemia oli aiheuttanut vastaavassa ajassa 279 kuolemaa.

Epidemia ei näytä mitään merkkejä hiipumisesta. Uusia epäiltyjä tapauksia kirjataan lähes päivittäin uusissa paikoissa aiemmin havaittujen tartuntaketjujen ulkopuolella. Epidemiaan on vastattava nopeammin kuin nykyiset tartunnat leviävät, jotta enempää ihmishenkiä ei menetetä. Kansainvälistä sairaanhoidon apua on lisättävä viipymättä, ja moniin kriittisiin puutteisiin on yhä vastattava.

Tartuntojen seulonnassa ja jäljityksessä on edistytty, mutta toimet epidemian hallitsemiseksi ovat silti jääneet riittämättömiksi. Buniassa sijaitsevaan ebolan hoitokeskukseemme hoitoon otetuista potilaista 90 prosentilla ei ollut aiemmin jäljitettyjä kontakteja. Samaan aikaan Iturin provinssissa kontakteista oli saatu jäljitettyä vain 59 prosenttia. Vuorovaikutusta yhteisöjen kanssa on parannettava kiireellisesti. Onnistunut vaste voidaan saavuttaa vain, jos se rakennetaan ja sitä johdetaan paikallisten toimijoiden kanssa. Ilman yhteisöjä, tapaukset jäävät jatkossakin huomaamatta seurannoissa ja tartunnanjäljityksessä.

Epidemia pahentaa olemassa olevaa humanitaarista kriisiä. Kun malariaa, tuhkarokkoa, koleraa, aliravitsemusta ja muita ehkäistävissä ja hoidettavissa olevia tauteja ei hoideta, ne aiheuttavat merkittävän määrän sairautta ja kuolemaa. Terveydenhuollon laitosten tukeminen on välttämätöntä, jotta ne voivat jatkaa elintärkeitä sairaanhoidon palveluita myös epidemian ajan, ja terveydenhuollon työntekijöitä suojellaan.

Potilaiden luokse pääsy on edelleen keskeinen ongelma, etenkin syrjäisemmillä alueilla, joilla sadekauden alkaminen tekee liikkumisesta vaikeaa, ja riski operaatioiden katkeamiseen kasvaa. Lääkinnällisten tarvikkeiden sekä tuen tarjoaminen epidemian ytimessä työskentelevälle sairaanhoidon henkilökunnalle on olennaista. Tarvitaan vakuudet siitä, että rajanylitysrajoitukset, terveydenhoitoon liittyvät rajoitteet tai hallinnolliset esteet eivät haittaa humanitaaristen työntekijöiden liikkumista, lähetteiden tekoa tai tarvikkeiden kuljettamista. Tällä hetkellä tilanne on yhä epävarma.

Epidemiologisen valvonnan vahvistaminen, yhteisön osallistumisen parantaminen ja humanitaarisen henkilöstön saatavuuden takaaminen ovat etusijalla.

Toimintavaste laajenee, mutta ei silti tavoita yhteisöjä riittävän nopeasti katkaistakseen tartuntaketjuja. On toimittava välittömästi. Jokainen menetetty päivä antaa virukselle mahdollisuuden pysyä askeleen edellä, ja useampia ihmishenkiä menetetään turhaan.”

Lisää uutisia aiheesta

  • Ebola leviää Kongon demokraattisessa tasavallassa, valmistaudumme laajaan avustustyöhön alueella

    Uutinen
    Epidemiat

Lahjoita ja auta

Pelasta ihmishenkiä kanssamme siellä, missä hätä on suurin