Siirry sisältöön
GAZA: Tulitauko Gazaan on helpotus, mutta tulee liian myöhään. Sota Gazassa

Uusi rokote puolittaa kuolleisuuden ebolassa

Uutinen
Lapsi saa tutkittavan rVSV-ZEBOV-ebolarokotteen Kongon demokraattisessa tasavallassa vuonna 2019.

Uusi ebolarokote puolittaa taudin kuolleisuuden epidemian aikana, Epicentre-tutkimusyksikkömme tutkimus osoittaa. Kuolemanriski pienenee myös niillä, jotka ovat jo saaneet tartunnan.

”Ihmisiä kuolee, ja paljon. Potilaan tila voi muuttua hyvin nopeasti: tänään eräs kymmenvuotias poika söi ja joi istualtaan ja sanoi voivansa kohtalaisen hyvin, mutta kun puolen tunnin jälkeen oltiin siirtämässä häntä toiseen telttaan, hän vaan yhtäkkiä lakkasi hengittämästä.”

Tämä on merkintä yhdeltä henkilökuntamme jäseneltä, joka työskenteli ebolan hoitokeskuksessa Sierra Leonessa Länsi-Afrikan epidemian aikaan.

Pääasiassa Sierra Leonessa, Liberiassa ja Guineassa vuosina 2014–2016 ollut Länsi-Afrikan ebolaepidemia on historian tuhoisin. Kun aiemmissa epidemioissa oli ollut enimmillään joitain satoja vahvistettuja tartuntoja, tällä kertaa yli 28 000 ihmistä sai tartunnan ja yli 11 000 kuoli Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan.

Tuolloin ebolaan ei ollut vielä kehitetty tehokkaita rokotteita eikä hoitoja, ja Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön henkilökunta pystyi vain lievittämään oireita. Nyt uusi rokote tuo lisää toivoa taudin ehkäisyyn ja hoitoon.

Uusi rokote antaa toivoa

Länsi-Afrikan epidemian jälkeen rahoitus uusien hoitojen ja rokotteiden kehittämiseksi lisääntyi merkittävästi ja markkinoille on tuotu sekä rokotteita että hoitoja ebolaa vastaan. Nyt lääketieteen The Lancet -aikakausilehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että yksi uusista ebolarokotteista, rVSVΔG-ZEBOV-GP, on niin tehokas, että se puolittaa kuolleisuuden, kun sitä annetaan epidemian aikana.

Tutkimuksen aikana rokotettiin 2 279 potilasta, joilla oli vahvistettu ebolatartunta. Rokotettujen potilaiden kuolemanriski pieneni 56 prosentista 25 prosenttiin iästä ja sukupuolesta riippumatta.

”Tulokset osoittavat, että laajamittaisesta rokottamisesta on hyötyä ebolaepidemian puhjetessa. Rokote vähentää kuolemanriskiä myös niillä, jotka ovat jo saaneet tartunnan. Tämä on todellakin merkittävä edistysaskel taistelussa tätä tappavaa tautia vastaan”, kertoo Etienne Gignoux, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön Epicentre-tutkimusyksikön epidemiologian päällikkö.

Lääkärit Ilman Rajoja toteutti rokotetutkimuksen yhteistyössä Kongon demokraattisen tasavallan terveysviranomaisten sekä INRB-tutkimuslaitoksen kanssa. Tutkimusrokotukset toteutettiin Kongon demokraattisessa tasavallassa ebolaepidemian aikana vuosina 2018–2020.

Mikä on ebola?

Ebola on yksi kaikista vaarallisimmista virustaudeista, ja sen oireita ovat korkea kuume, oksentelu ja vakava verenvuoto. Taudin kuolleisuus vaihtelee sen mukaan, minkä ebolaviruksen aiheuttama tauti on kyseessä. Ilman hoitoa tietyn ebolaviruksen aiheuttaman taudin kuolleisuus voi olla jopa 90 prosenttia. Ebolaepidemiat puhkeavat, kun ihmiset joutuvat kosketuksiin tartunnan saaneiden eläinten, usein lepakoiden, kanssa.

Uutinen

  • Ihmistungosta satama-alueella.

    Kongon demokraattinen tasavalta: jatkamme Gomassa loukkaantuneiden vastaanottamista ja vetoamme humanitaarisen avun päästämiseksi alueelle

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Väliaikainen tulitauko on vain alku – Gazaan vietävän avun määrää on lisättävä kiireellisesti

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • 7-vuotias Nour istuu sairaalasängyllä ja hymyilee kameralle.

    Mahdollinen tulitauko Gazaan on helpotus, mutta tulee liian myöhään

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Yli 24 500 vetosi kanssamme: tulitauko Gazaan nyt

    Uutinen
    Vetoomukset ja kannanotot
  • Tiedämme, että hiljaisuus voi varmasti tappaa – 25 vuotta Nobelin rauhanpalkinnosta

    Uutinen
    Avustustyö
  • Sudanin pääkaupungissa sijaitsevassa sairaalassa joka kuudes haavoittunut potilas on lapsi

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Gazan kuolemanloukku: raporttimme osoittaa Israelin toimien Gazassa aiheuttavan täydellisen tuhon

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Joudumme lopettamaan toiminnan Geo Barents -pelastusaluksella, mutta lupaamme palata Välimerelle

    Uutinen
    Välimeri
  • Naisten poissulkeminen lääketieteellisistä ammateista uhkaa terveydenhuollon tulevaisuutta Afganistanissa

    Uutinen
    Naisten terveys
  • Koillis-Syyriassa on kymmeniätuhansia kodeistaan paenneita ihmisiä huonoissa oloissa, kylmässä ja ilman perustarvikkeita

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Talvi lisää sairaanhoidon tarvetta Gazassa – samaan aikaan Israel päästää alueelle vähemmän avustuskuljetuksia kuin kuukausiin

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Keskeytämme toimintamme Haitin pääkaupungissa Port-au-Princessä poliisien tekemien uhkauksien seurauksena

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit