Aisha Akello kohtasi Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön ensimmäistä kertaa maansisäisten pakolaisten leirillä, kun hänen veljensä tarvitsi hoitoa. Nyt, yli 30 vuotta myöhemmin, hän työskentelee järjestöllä kätilönä.
Olen työskennellyt nyt vuoden Koillis-Nigeriassa maansisäisten pakolaisten leirillä.
Kun olin lapsi, olin yksi heistä – jouduin pakenemaan kodistani.
Konflikti Ugandassa
Kohtasin Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön ensimmäistä kertaa, kun olin 8-vuotias. Olen Pohjois-Ugandasta ja 1980-luvun lopulla kylässäni oli konflikti.
Kapinalliset tulivat öisin ryöstämään ja kidnappaamaan ihmisiä, joten yöt vietimme tien päällä ja joka aamu palasimme kylään.
Yhdessä vaiheessa meidän täytyi lähteä kokonaan kylästämme ja muuttaa leirille. Me yhdeksän lasta ja vanhempamme elimme pienessä majassa, joka oli tehty mudasta ja oljista – aivan kuten täällä Ngalassa.
Muistan, kuinka yksi veljistäni alkoi kärsiä vakavasta aliravitsemuksesta. Hän oli todella sairas. Hänet tuotiin klinikalle, jossa Lääkärit Ilman Rajoja hoiti aliravitsemuksesta kärsiviä lapsia.
Kiitos hoidon, veljeni toipui ja pystyi taas leikkimään.
Aina, kun näimme järjestön auton, tapasimme huutaa ”Antakaa meille Plumpy’Nuttia!” Plumpy’Nut on ravitsevaa pähkinätahnaa, jota käytetään aliravitsemuksen hoitoon. Tiesin jo silloin, mitä se oli.
Takaisin kouluun
Kävin peruskoulun leirin ulkopuolella olevassa laitoksessa, joka oli tarkoitettu maansisäisille pakolaisille. 15-vuotiaana kuitenkin päätin, että menen naimisiin. Synnytettyäni lapsen 16-vuotiaana, pääsin onneksi palaamaan kouluun.
Jonkin ajan kuluttua sain stipendin sairaanhoitaja- ja kätilökouluun.
Aluksi minua pelotti auttaa synnytyksissä. Kun olin ensimmäisen kerran harjoittelijana auttamassa synnytyksessä, olin niin peloissani, että meinasin laskea alleni. Mutta saatuani vähän kokemusta, itseluottamukseni kasvoi ja samoin innostukseni kätilön ammattia kohtaan.
Tässä vaiheessa Lääkärit Ilman Rajoja tuli uudestaan elämääni.
Unelmasta totta
Olin harjoittelijana sairaalassa, joka oli lähellä kotikylääni ja leiriä. Lääkärit Ilman Rajoja pyöritti lähellä klinikkaa, jossa hoidettiin aliravitsemusta. He lähettivät raskaana olevat naiset meille, jotta he pääsisivät synnyttämään turvallisesti. Otin heidät aina vastaan ja työskentelin tiiviissä yhteistyössä järjestön tulkin Salomonin kanssa, joka saattoi äidit sairaalaan ja sairaanhoitajan, joka oli kansainvälinen avustustyöntekijä.
Yhtenä päivänä sairaanhoitaja tuli luokseni ja sanoi: ”Olen kuullut, Aisha, että pidät aina todella hyvää huolta potilaista.” Ovi Lääkärit Ilman Rajoja -järjestöön aukesi.
Koska olin vielä harjoittelija, aloitin vuokratyöntekijänä perushoitajana. Valmistuttuani kätilöksi työskentelin neljän vuoden ajan sairaanhoitajana, kunnes projekti suljettiin vuonna 2007.
Vuonna 2010 palasin järjestölle – tällä kertaa kätilönä. Vuonna 2012 hain kansainväliseksi avustustyöntekijäksi ja siitä asti olen ollut avustustyössä ympäri maailmaa.
Ympyrä sulkeutuu
Ollessamme lapsia maansisäisten pakolaisten leirillä unelmamme oli koskettaa Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön autoa. Kaikki tiesivät, että se oli järjestö, joka tuki ja auttoi meitä, kun meillä oli kaikista vaikeinta.
Äitini on hyvin ylpeä minusta, koska työskentelen tässä järjestössä ja pukeudun sen t-paitaan. Veljeni, joka sai hoitoa, on nyt 32-vuotias ja hänellä on poika.
Kun elin leirillä, en osannut kuvitellakaan, että jonain päivänä olen saavuttanut kaiken tämän.
Täällä Nigeriassa velvollisuuteni on kouluttaa paikallista henkilökuntaa ja varmistaa, että synnytykset sujuvat turvallisesti. Koska olin itse aikoinani paikallinen avustustyöntekijä Ugandassa, ymmärrän, mitä he ajattelevat ja miten he työskentelevät.
Tilanne täällä leirillä on edelleen vaikea, eivätkä ihmiset ole välttämättä tietoisia saatavilla olevista terveyspalveluista. Mutta olen kiitollinen, että voin auttaa ihmisiä, jotka tarvitsevat tukea – aivan kuten minä 30 vuotta sitten.
Teksti Aisha Akello.
