”Tilanne on epäinhimillinen. Gazan asukkaiden on pakko elää näissä olosuhteissa, ja näemme päivittäin, millaisia terveysvaikutuksia tämä aiheuttaa”, kuvailee sairaanhoitotyön vastaava Rocío Simón Martínez. Hän oli yksi viimeisistä kansainvälisistä työntekijöistämme alueella.
Martínez lähti Gazasta helmikuun 2026 lopussa. Sen jälkeen kaikki kansainväliset työntekijämme ovat joutuneet poistumaan alueelta, koska Israelin viranomaiset peruivat 37 avustusjärjestön toimiluvat miehitetyllä Palestiinalaisalueella.
Olin ensimmäisen kerran Gazassa marras-joulukuussa 2024. Palasin alueelle marraskuussa 2025 sairaanhoitotyön vastaavaksi. Olin siellä lähes neljä kuukautta 26.2. asti, jolloin kaikki toimilupansa menettäneiden kansalaisjärjestöjen kansainväliset työntekijät joutuivat poistumaan alueelta.
Jäin paikan päälle suunniteltua pidempään, kun saimme tietää, ettei Israel antaisi meidän tuoda uusia kansainvälisiä työntekijöitä Gazaan. Kun toimin Gazan eteläosan sairaanhoitotyön vastaavana, vierailin useissa terveydenhuollon laitoksissa ja valvoin niiden toimintaa. Matkustin myös pohjoiseen valvomaan tukemaamme al-Heloun sairaalaa sekä klinikkaa Gazan kaupungin al-Zeytounin alueella.
Edes niin sanotun tulitauon aikana ei tuntunut siltä, että tulitus olisi aidosti lakannut. Yläpuolellamme oli jatkuvasti drooneja. Kuulimme ilmaiskujen ääniä päivittäin. Monipotilastilanteita oli ehkä vähemmän kuin sopimusta edeltävään aikaan verrattuna, mutta väkivalta ei loppunut koskaan.
Edes niin sanotun tulitauon aikana ei tuntunut siltä, että tulitus olisi aidosti lakannut.
Tällä kertaa näin aiempaa enemmän tuhoa. Terveydenhuoltojärjestelmä oli murenemassa. Alueella oli yhä vähemmän pystyssä olevia rakennuksia. Telttoja oli sitäkin enemmän. Yhä useammat perheet olivat joutuneet ahtautumaan yhä pienemmille alueille. Tilanne oli epäinhimillinen. Gazan asukkaiden oli pakko elää näissä olosuhteissa, ja näemme päivittäin, millaisia terveysvaikutuksia tällä oli.
Kuukausia vanhoja vammoja, sänkyjensä vangeiksi jääneitä nuoria
Monet ihmiset kärsivät hengitystieinfektioista. Oli keuhkokuume- ja keuhkoputkentulehduksia ja lapsia, jotka altistuvat kylmälle säälle teltoissa, joissa ei ollut lämmitystä. Hoidimme jatkuvasti äkillisiä vatsatautitapauksia, koska puhdasta vettä ei edelleenkään riittänyt kaikille. Ihmiset jonottivat joka päivä saadakseen vettä, kuten he olivat tehneet jo yli kahden vuoden ajan. Ihosairaudet olivat yleisiä liian ahtaiden tilojen ja puutteellisen hygienian vuoksi.
Hoitoa vaativia haavoja oli valtavasti. Yhdessä vaiheessa sidoimme jopa 900 haavaa viikon aikana. Monet näistä haavoista olivat kuukausia vanhoja vammoja, jotka eivät olleet parantuneet kunnolla. Hoidin 18- ja 19-vuotiaita nuoria, jotka halvaantuivat selkärangan ampumavammojen takia. Nämä nuoret olivat jääneet sänkyjensä vangeiksi ja saaneet painehaavoja, jotka tulehtuvat helposti sellaisissa olosuhteissa.
Monilla potilaistamme on myös ulkoisia kiinnityslaitteita, jotka olivat edelleen kiinni heidän raajoissaan. He odottivat leikkauksia, joita ei voida suorittaa Gazassa. Potilasevakuoinnit ovat erittäin harvinaisia. WHO:n mukaan 18 500 potilasta tarvitsee erikoissairaanhoitoa, jota ei yksinkertaisesti ole saatavilla Gazassa, mutta he eivät saa poistua alueelta.
Nämä nuoret olivat jääneet sänkyjensä vangeiksi ja saaneet painehaavoja, jotka tulehtuvat helposti sellaisissa olosuhteissa.
En voi unohtaa kolmevuotiasta Mohamedia, joka kärsi kroonisesta aliravitsemuksesta ja jolla oli monimutkaisia sairaanhoidon tarpeita. Hoidimme häntä terapeuttisella maidolla, ja hänen tilansa parani, mutta kun hän palasi kotiin, hänen tilansa heikkeni jälleen. Kun näin hänet viimeksi, hän oli laihtunut merkittävästi. Hän ei halunnut syödä maapähkinöistä valmistettua tahnaa, jota käytetään aliravitsemuksen hoitoon. Hänellä oli keliakia ja muita erityisruokavaliotarpeita. Ilman hoitoa Gazan ulkopuolella hänen kaltaisensa lapset eivät välttämättä selviä hengissä, vaikka tekisimmekin parhaamme.
Apua tarvitaan edelleen valtavasti
Palestiinalaiset työntekijämme elävät näiden samojen olosuhteiden keskellä. He kamppailevat samojen epävarmuuksien, puutteiden ja henkisten paineiden kanssa kuin kaikki muutkin. Hyökkäyksen uhka on aina läsnä.
Palestiinalaiset kollegamme jatkavat avustustoimintaamme. Se, että tuemme heitä välimatkan päästä ei korvaa sitä, että saisimme seistä heidän rinnallaan, todistaa alueen tapahtumia sekä tukea niitä, jotka ovat tehneet taukoamatta töitä yli kahden vuoden ajan, jotta he voivat pitää romahtaneen terveydenhuoltojärjestelmän toiminnassa.
Kun istuin Gazasta poistuvasta bussissa, kurkkuani kuristi. Joka kerta kun palaamme alueelle, hävitys on entistäkin pahempaa. Tällä kertaa mietin poistuessani, miltä alue näyttäisi, jos saisimme palata, ja milloin palaaminen olisi mahdollista.
Palestiinalaiset pyytävät meitä puhumaan siitä, mitä olemme nähneet: heidän elinoloistaan, jatkuvasta väkivallasta ja saarrosta, joka vaikuttaa heidän elämäänsä kaikin tavoin.
Emme ole pystyneet toimittamaan Gazaan mitään tarvikkeita 1.1.2026 jälkeen. Helmikuun 2026 lopussa kaikki kansainväliset työntekijämme joutuivat lähtemään Gazasta, kun Israel päätti perua meidän ja 36 muun avustusjärjestön toimiluvat Palestiinassa. Tällä on katastrofaaliset seuraukset ihmisille, jotka ovat lähes täysin riippuvaisia avustustyöstä esimerkiksi veden, ruoan, terveydenhuollon, puhtaanapidon ja koulutuksen suhteen. Apua tarvitaan valtavasti.
Palestiinalaiset pyytävät meitä puhumaan siitä, mitä olemme nähneet: heidän elinoloistaan, jatkuvasta väkivallasta ja saarrosta, joka vaikuttaa heidän elämäänsä kaikin tavoin.
Tällä hetkellä voin tehdä juuri niin. Voin puhua siitä, mitä olen nähnyt, ja toivoa, että jonain päivänä me ja muut avustusjärjestöt saamme toimia vapaasti. Gazan palestiinalaiset tarvitsevat sitä kipeästi.