“Lääkärit eivät voi pysäyttää kansanmurhaa”, entinen puheenjohtajamme James Orbinski lausui vastaanottaessaan Nobelin rauhanpalkinnon järjestömme puolesta. Tällä viikolla puheesta tuli kuluneeksi 25 vuotta.
Monet kiitospuheessa mainitut asiat ovat edelleen ajankohtaisia. Vuonna 1999 kerroimme siviileihin kohdistuneista pommituksista Tšetšeniassa. Tänään kerromme hädästä, jota näemme Sudanissa, Haitissa, Tšadissa, Välimerellä, Gazassa ja lukuisissa muissa paikoissa.
Vuonna 1971 joukko lääkäreitä ja toimittajia perusti Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön tarjoamaan riippumatonta, puolueetonta ja neutraalia sairaanhoitoa siellä, missä hätä on suurin. Alusta asti tärkeä osa työtämme on ollut kohtaamastamme hädästä kertominen. Kutsumme tätä témoignage-periaatteeksi. Sana tulee ranskan kielestä ja tarkoittaa todistamista.
Haluamme yhä kertoa siitä, mitä näemme auttaessamme potilaita ympäri maailmaa. Haluamme herättää keskustelua ja tuoda esiin epäoikeudenmukaisuutta ja potilaidemme elämään vaikuttavaa vääryyttä.
“Humanitaarisuus ei ole työkalu, jolla lopetetaan sotia tai luodaan rauhaa. Se on kansalaisten vastatoimi poliittisille epäonnistumisille. Se on välitöntä, lyhytaikaista toimintaa, jolla ei voi pyyhkiä pois tarvetta pitkäaikaiselle poliittiselle vastuulle”, James Orbinski sanoi.
Olemme sairaanhoitoon erikoistunut avustusjärjestö, jonka toiminta on puolueetonta ja neutraalia. Se ei silti tarkoita, että pysyisimme hiljaa. Päinvastoin. Kuten Orbinski sanoi puheessaan 25 vuotta sitten:
Emme voi olla varmoja siitä, että sanoilla voi pelastaa henkiä, mutta tiedämme, että hiljaisuus voi varmasti tappaa.
Järjestömme sai rauhanpalkinnon tunnustuksena uraauurtavasta humanitaarisesta työstä.
Palkinnosta saaduilla varoilla perustettiin kampanja maailmanlaajuisen lääkesaatavuuden edistämiseksi. Kampanja peräänkuuluttaa ongelmien huomioimista poliittisella tasolla ja vaatii lääkkeiden hintojen alentamista, sillä lääkkeet eivät saa olla luksusta.
