Lahjoita ja pelasta ihmishenkiä
Kun katastrofi iskee, jokainen sekunti merkitsee. Kuukausilahjoittajana autat meitä olemaan valmiina, mitä ikinä tapahtuukaan.
Kun katastrofi iskee, jokainen sekunti merkitsee. Kuukausilahjoittajana autat meitä olemaan valmiina, mitä ikinä tapahtuukaan.
Kun katastrofi iskee, nopea toiminta pelastaa ihmishenkiä. Lahjoittajat mahdollistavat välittömän reagoinnin maanjäristyksen sattuessa:
Kiireisintä on saada apua loukkaantuneille. Meillä on projekteja yli 70 maassa, joten olemme usein valmiiksi paikan päällä.
Ensimmäiseksi arvioimme tilanteen: Minkälaista hoitoa tarvitaan? Ovatko sairaalat tai terveyskeskukset vahingoittuneet? Jos maanjäristys on vahingoittanut teitä ja tietoliikenneyhteyksiä, tiedon saaminen voi olla vaikeaa.
Hätäapuryhmään kuuluu eri alojen ammattilaisia, jotka on koulutettu toimimaan katastrofien keskellä. Tarpeista riippuen ryhmään voi kuulua esimerkiksi kirurgi, anestesialääkäri, sairaanhoitaja tai vesihuollon asiantuntija.
Pakkaukset on valmiiksi pakattu ja tulliselvitetty, ja ne ovat valmiina kuljetettaviksi kahdessa tunnissa varastoistamme ympäri maailmaa. Pakkauksissa on välttämättömiä tarvikkeita katastrofin hoitoon, sekä hätätilanteen mukaan esimerkiksi telttasairaaloita, sterilointitarvikkeita ja ruokaa.
Lahjoituksesi auttaa siellä, missä hätä on suurin.