Siirry sisältöön
GAZA: Tulitauko Gazaan on helpotus, mutta tulee liian myöhään. Sota Gazassa

Mielipide: Humanitaarista työtä tarvitaan enemmän kuin koskaan

Uutinen

Myös Suomen tulee sitoutua humanitaarisiin periaatteisiin ja toiminnan tukemiseen.

Heinäkuussa YK:n turvallisuusneuvostossa päädyttiin umpikujaan. Vuosien ajan turvallisuusneuvostossa on hankalien neuvottelujen jälkeen aina päästy sopuun Luoteis-Syyrian ja Turkin välisen Bab al-Hawan rajanylityspaikan pitämisestä auki.

Tänä kesänä Luoteis-Syyriassa asuvat ihmiset ja humanitaarinen apu jäivät kokonaan poliittisen kiistan jalkoihin, kun rajanylityspaikka pysyi viikkoja suljettuna.

Luoteis-Syyria on vain yksi esimerkki humanitaarisen avun politisoitumisesta. Ilmiö hankaloittaa työtämme kriisien keskellä. Sota Ukrainassa, taistelut Sudanissa sekä monimutkaiset kriisit esimerkiksi Afganistanissa, Jemenissä ja Etiopiassa ovat korostaneet humanitaarisen työn haasteita viime vuosina. Tiedämme ilmastokriisin lisäävän jo nyt merkittävästi tarvetta humanitaariselle avulle.

Työtä voi vaikeuttaa se, ettei humanitaariselle työlle tarjota turvallista pääsyä tai ettei humanitaarista työtä kunnioiteta. Kärsijöinä ovat apua tarvitsevat ihmiset, jotka jäävät vaille sairaanhoitoa ja muuta välttämätöntä apua.

Samaan aikaan, kun tarve sairaanhoidolle kasvaa konfliktin myötä, sen tarjoamisesta tulee yhä vaikeampaa.

Kun vähäiset resurssit menevät haavoittuneiden hoitamiseen, ihmisten muut sairaudet jäävät usein vaille hoitoa. Krooniset sairaudet eivät parane itsestään, eivätkä synnytykset lopu sodassa tai luonnonkatastrofin iskiessä.

Humanitaarisen työn perusperiaatteena on auttaa niitä, jotka apua eniten tarvitsevat riippumatta siitä, millä puolella rintamalinjaa he ovat, mihin he uskovat tai mikä heidän taustansa on. Humanitaarinen työ on aina puolueetonta, neutraalia ja riippumatonta. Näitä periaatteita ei saa ehdollistaa tai ohjata poliittisilla päämäärillä.

Humanitaarisen työn perusperiaatteena on auttaa niitä, jotka apua eniten tarvitsevat – riippumatta siitä, millä puolella rintamalinjaa he ovat, mihin he uskovat tai mikä heidän taustansa on. Humanitaarinen työ on aina puolueetonta, neutraalia ja riippumatonta. Näitä periaatteita ei saa ehdollistaa tai ohjata poliittisilla päämäärillä.

Valitettavasti joudumme kuitenkin yhä useammin puolustamaan näitä periaatteita. On surullista nähdä, että kriisien saama huomio ei aina peilaudu humanitaariseen tarpeeseen. Myös tämä osaltaan vaikeuttaa humanitaarista työtä. Painetta humanitaarisen avun mahdollistamiseen on vaikeampaa luoda, jos kansainvälisen yhteisön tuki ja kiinnostus puuttuvat.

Tarve humanitaariselle työlle on suurempi kuin koskaan. Suomalaisten ylivoimainen enemmistö pitää tutkitusti humanitaarista työtä tärkeänä. Toivon hallituksen tekevän kaikkensa ihmisyyden kunnioittamiseksi ja humanitaarisen työn edellytysten tukemiseksi.

Linda Konate
toiminnanjohtaja, Lääkärit Ilman Rajoja

Mielipide on julkaistu Helsingin Sanomissa 27.8.

Uutinen

  • Ihmistungosta satama-alueella.

    Kongon demokraattinen tasavalta: jatkamme Gomassa loukkaantuneiden vastaanottamista ja vetoamme humanitaarisen avun päästämiseksi alueelle

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Väliaikainen tulitauko on vain alku – Gazaan vietävän avun määrää on lisättävä kiireellisesti

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • 7-vuotias Nour istuu sairaalasängyllä ja hymyilee kameralle.

    Mahdollinen tulitauko Gazaan on helpotus, mutta tulee liian myöhään

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Yli 24 500 vetosi kanssamme: tulitauko Gazaan nyt

    Uutinen
    Vetoomukset ja kannanotot
  • Tiedämme, että hiljaisuus voi varmasti tappaa – 25 vuotta Nobelin rauhanpalkinnosta

    Uutinen
    Avustustyö
  • Sudanin pääkaupungissa sijaitsevassa sairaalassa joka kuudes haavoittunut potilas on lapsi

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Gazan kuolemanloukku: raporttimme osoittaa Israelin toimien Gazassa aiheuttavan täydellisen tuhon

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Joudumme lopettamaan toiminnan Geo Barents -pelastusaluksella, mutta lupaamme palata Välimerelle

    Uutinen
    Välimeri
  • Naisten poissulkeminen lääketieteellisistä ammateista uhkaa terveydenhuollon tulevaisuutta Afganistanissa

    Uutinen
    Naisten terveys
  • Koillis-Syyriassa on kymmeniätuhansia kodeistaan paenneita ihmisiä huonoissa oloissa, kylmässä ja ilman perustarvikkeita

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Talvi lisää sairaanhoidon tarvetta Gazassa – samaan aikaan Israel päästää alueelle vähemmän avustuskuljetuksia kuin kuukausiin

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Keskeytämme toimintamme Haitin pääkaupungissa Port-au-Princessä poliisien tekemien uhkauksien seurauksena

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit