Siirry sisältöön

Israelin myöntämän rekisteröinnin puuttuminen vaikuttaa potilaiden hoitoon ja työskentelyyn ilman rekisteröintiä liittyy paljon epävarmuuksia. Israel on vuodenvaihteesta alkaen estänyt meitä tuomasta tarvikkeita tai kansainvälistä henkilökuntaa Gazaan.

Jatkamme työtämme paikallisten työntekijöidemme voimin. Lääkkeiden, lääkinnällisten laitteiden ja moottoriöljyn varastot kuitenkin hupenevat. Moottoriöljyä tarvitaan sähköä tuottaviin generaattoreihin, jotka pitävät esimerkiksi keskoskaappeja käynnissä. Israelin viranomaiset ovat myös hylänneet tai sivuuttaneet kolmasosan pyynnöistämme tuoda vesi- tai sanitaatiotarvikkeita.

Pitkällä aikavälillä osaa palveluista on äärimmäisen vaikeaa tai jopa mahdotonta tarjota näin rajoitetussa ympäristössä. Olemme erityisen huolissamme mahdollisuuksistamme tarjota seuraavia palveluita: