Siirry sisältöön
VETOOMUS: Loppu iskuille – sairaaloita on suojeltava! Allekirjoita

Yhdysvaltojen ulkomaanavun leikkauksilla on tuhoisia seurauksia konfliktien keskellä eläville ihmisille

Uutinen
Työntekijämme hoitavat potilasta koleran hoitokeskuksessa Assosassa, Malakalissa marraskuussa 2024.

Yhdysvallat on keskeyttänyt suuren osan kansainvälisille humanitaarisille ohjelmille myöntämästään rahoituksesta. Potilaat ympäri maailman joutuvat elämään epävarmuudessa hoitonsa jatkumisesta ja terveydenhuollon tarjoajat kamppailevat säilyttääkseen välttämättömät palvelut. Humanitaariset järjestöt varoittavat valtavasti kasvavista tarpeista maissa, joissa on kriisi tai konflikti.

Presidentti Trumpin hallinto keskeytti lähes kaiken ulkomaanavun tammikuussa. Yhdysvallat on lopettanut suuren osan kansainvälisille terveys- ja humanitaarisille ohjelmille myöntämästään rahoituksesta, purkanut liittovaltion hallituksen rakenteen näiden toimintojen valvomiseksi sekä erottanut monia ulkomaanavulle keskeisiä työntekijöitä.

Olemme hätäapujärjestö, mutta emme ole koskaan nähneet vastaavaa massiivista häiriötä kansainvälisissä humanitaarisissa ohjelmissa.

Avril Benoît Yhdysvaltain maajohtaja

”Trumpin hallinnon äkilliset leikkaukset ovat katastrofi miljoonille ihmisille, jotka kamppailevat selviytyäkseen sotien, epidemioiden ja muiden hätätilanteiden keskellä”, sanoo Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön Yhdysvaltain maajohtaja Avril Benoît. ”Olemme hätäapujärjestö, mutta emme ole koskaan nähneet vastaavaa massiivista häiriötä kansainvälisissä humanitaarisissa ohjelmissa. Riskit ovat katastrofaalisia, sillä ulkomaanavun varassa olevat ihmiset ovat jo nyt haavoittuvimmassa asemassa maailmassa.”

Yhdysvallat on pitkään ollut johtava kansainvälisten humanitaaristen ohjelmien tukija. Se vastaa noin 40 prosentista niiden rahoituksesta. Yhdysvaltojen investoinnit ovat auttaneet parantamaan terveyttä ja hyvinvointia kaikkialla maailmassa, ja ne muodostavat alle prosentin liittovaltion vuotuisesta budjetista.

Kuusi kuukautinen Sohaib ja hänen äitinsä matkustivat neljän tuntia saadakseen hoitoa tukemassamme Heratin alueellisesta sairaalasta Afganistanissa. Sohaibilla diagnosoitiin vakava aliravitsemus ja vesirokko. Häntä ei oltu otettu hoitoon paikalliseen sairaalaan, koska sairaalassa ei ollut kapasiteettia hoitaa häntä. Tammikuu 2024.

Leikkauksilla tuhoisia seurauksia

Tämän valtavan tukiosuuden äkillisellä lopettamisella on tuhoisia seurauksia ihmisille, jotka ovat riippuvaisia avusta. Rahoitusleikkauksista kärsivät muun muassa aliravitsemuksen ja tartuntatautien riskissä olevat ihmiset sekä humanitaaristen kriisien keskellä elävät ihmiset eri puolilla maailmaa. Leikkaukset ulkomaanapuun ovat osa laajempaa politiikkaa, jolla on kauaskantoisia vaikutuksia ihmisiin, joiden hoidon saantia vaino ja syrjintä rajoittavat jo nyt, kuten pakolaisiin, siirtolaisiin, siviileihin konfliktien keskellä, LGBTQI+-ihmisiin sekä jokaiseen, joka voi tulla raskaaksi.

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön työntekijät ovat jo todistaneet Yhdysvaltain hallinnon toimien hengenvaarallisia seurauksia. Vastikään hallinto peruutti lähes kaikki humanitaarisen avun ohjelmat Jemenissä ja Afganistanissa. Molemmat ovat maita, joissa on valtavasti vakavia avuntarpeita. Vuosien konfliktin jälkeen Jemenissä yli puolet väestöstä, 19,5 miljoonaa ihmistä, on avun varassa. Päätös rangaista siviilejä, jotka ovat joutuneet näiden konfliktien keskelle, horjuttaa humanitaarisen avun periaatteita.

Kuvassa 6-vuotias Mohammed Hesham, joka on kaatunut ja loukannut kätensä. Työntekijämme hoitaa häntä tukemallamme ensiapupoliklinikalla Al-Qaidahin yleissairaalassa Jemenissä. Toukokuu 2024.

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön työntekijät ovat nähneet eri puolilla maailmaa Yhdysvaltojen rahoittamien organisaatioiden vähentävän tai lopettavan elintärkeitä toimintojaan, kuten rokotuskampanjoita, hoidon tarjoamista konfliktialueilla, seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluita, puhtaan veden tarjoamista ja sanitaatiopalveluita.

”On järkyttävää nähdä Yhdysvaltojen luopuvan johtavasta roolistaan terveyden ja humanitaaristen toimien edistämisessä”, Benoît sanoo. ”Yhdysvaltain apu on ollut elinehto miljoonille ihmisille. Tuen lopettaminen johtaa yhä useampiin estettävissä oleviin kuolemiin ja kärsimykseen eri puolilla maailmaa. Emme voi hyväksyä tätä vaarallista uutta normaalia. Kehotamme hallintoa ja kongressia pitämään kiinni sitoumuksistaan tukea globaalia terveyttä ja humanitaarista apua.”

Lastenosaston sänkyjono ylläpitämässämme koleran hoitokeskuksessa Assosassa, Makalissa. Lääkärit Ilman Rajoja on ylläpitänyt hoitokeskusta 12. marraskuuta lähtien vastatakseen kolerapotilaiden kasvaviin tarpeisiin. Etelä-Sudan, marraskuu 2024.

Lääkärit Ilman Rajoja ei ota vastaan rahoitusta Yhdysvaltain hallitukselta, joten toisin kuin useimpiin muihin avustusjärjestöihin, leikkaukset eivät vaikuta järjestöön suoraan. Lääkärit Ilman Rajoja on edelleen sitoutunut tarjoamaan sairaanhoitoa ja humanitaarista apua yli 70 maassa eri puolilla maailmaa.

Mikään järjestö ei kuitenkaan pysty tekemään tätä työtä yksin. Lääkärit Ilman Rajoja tekee monissa maissa yhteistyötä sellaisten ohjelmien kanssa, jotka saattavat keskeytyä tai loppua rahoitusleikkausten vuoksi, ellei uutta rahoitusta saada. Hoidon tarjoaminen on vaikeampaa ja kalliimpaa, kun leikkausten vaikutukset kohdistuvat moniin terveysministeriöihin ja paikallisia yhteistyökumppaneita on vähemmän. Myös paikat, joihin Lääkärit Ilman Rajoja on ohjannut potilaita erikoissairaanhoidon saamiseksi, vähenevät.

Millaisia vaikutuksia Yhdysvaltojen rahoitusleikkauksilla on? 

Aliravitsemus

Yhdysvaltojen leikkaukset vaikuttavat vakavasti ihmisiin Somaliassa alueilla, joita koettelee kuivuus, ruokaturvan puute ja konfliktin aiheuttama pakolaisuus. Baidoan ja Mudugin alueilla avustusjärjestöt joutuvat vähentämään toimintaansa leikkausten vuoksi, mikä aiheuttaa puutteita jo ennestään aliresursoituihin terveyspalveluihin ja ravitsemusohjelmiin.

Esimerkiksi äitiys- ja lastenneuvoloiden sekä terapeuttisen ruokintakeskuksen sulkeminen Baidoassa katkaisi satojen aliravitsemuksesta kärsivien lasten kuukausittaisen hoidon. Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön ravitsemusohjelmat Baidoassa ovat vastaanottaneet enemmän vakavasta akuutista aliravitsemuksesta kärsiviä potilaita rahoitusleikkausten jälkeen. Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön tukema Bayn aluesairaala on vastaanottanut potilaita, jotka ovat matkustaneet jopa 120 matkan saadakseen hoitoa, sillä lähempänä olleet terveydenhuollon laitokset on suljettu. 

HIV

Leikkaukset PEPFARin ja USAIDin rahoituksiin ovat johtaneet hiv-ohjelmien keskeyttämiseen ja sulkemiseen muun muassa Etelä-Afrikassa, Ugandassa ja Zimbabwessa. Tämä uhkaa antiretroviraalista (ARV) hoitoa saavien ihmisten henkeä. Etelä-Afrikan uraauurtava Treatment Action Campaign on joutunut vähentämään huomattavasti yhteisövetoista seurantajärjestelmäänsä, joka auttoi varmistamaan, että ihmiset sitoutuvat hoitoon. Nyt seurantaa tapahtuu vain pienessä mittakaavassa. Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön hankkeessa San Pedro Sulassa Hondurasissa hiv-tartuntaa ennaltaehkäisevän lääkkeen (PrEP) jakaminen lisääntyi 70 prosenttia tammi-maaliskuussa edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Kasvu johtuu siitä, että USAIDin rahoituksen leikkaukset ovat vähentäneet hiv-tartunnan ehkäisyyn liittyvien palveluiden saatavuutta.

Epidemiat

Lääkärit Ilman Rajoja vastaa Etelä-Sudanin ja Etiopian raja-alueilla vaikeaan koleraepidemiaan. Monet muut järjestöt ovat joutuneet vähentämään läsnäoloaan raja-alueilla. Useat järjestöt, kuten Pelastakaa Lapset, ovat keskeyttäneet liikkuvien klinikoiden toiminnan Etelä-Sudanin Akobon piirikunnassa Yhdysvaltojen leikkausten vuoksi. Aiemmin tässä kuussa Pelastakaa Lapset raportoi, että ainakin viisi koleraan sairastunutta lasta ja kolme aikuista kuoli pitkän matkan aikana yrittäessään päästä hoitoon Etelä-Sudanissa. Kun järjestöt joutuvat vetäytymään, paikallisille terveysviranomaisille jää rajalliset mahdollisuudet vastata tehokkaasti epidemiaan. Lääkärit Ilman Rajoja on varoittanut, että liikkuvien palveluiden keskeytyminen ja toimijoiden heikentyneet valmiudet tukea rokotuskampanjoita lisäävät kuolemien ja taudin leviämisen riskiä.

Seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelut

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön työntekijät yli 20 maassa ovat huolissaan keskeytyksistä seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluihin liittyvissä ohjelmissa. Myös Lääkärit Ilman Rajoja tukeutuu näihin ohjelmiin tarvikkeiden, teknisten kumppanuuksien ja erityissairaanhoitoon ohjauksen suhteen. Osassa näistä maista äitiys- ja lapsikuolleisuus on jo ennestään korkea.

Lääkärit Ilman Rajoja on nähnyt Bangladeshin Cox’s Bazarissa, jossa sijaitsee yksi maailman suurimmista pakolaisleireistä, kuinka muut toimijat eivät enää pysty tarjoamaan seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyviä tarvikkeita, kuten hätäsynnytyspakkauksia ja ehkäisyvälineitä. Lisäksi esimerkiksi pääsy abortin jälkeiseen hoitoon on vaikeutunut.

Siirtolaisuus

Naisten ja lasten turvakoteja, oikeusapua ja tukea väkivallasta selviytyneille, on suljettu tai niitä on vähennetty huomattavasti. Samalla tarpeet näille palveluille kasvavat Yhdysvaltojen maahanmuuttopolitiikan muutosten vuoksi. Esimerkiksi Hondurasin Danlissa ja San Pedro Sulassa sekä Meksikon Tapachulassa ja Méxicossa monet siirtolaiset ovat jääneet ilman turvallisia yösijoja, ruokaa tai oikeudellista ja psykososiaalista tukea.

Puhtaan veden saanti

Avun jäädyttämistä seuranneiden ensimmäisten viikkojen aikana Lääkärit Ilman Rajoja -työntekijät havaitsivat, että useat järjestöt joutuivat lopettamaan juomaveden jakelun paenneille ihmisille konfliktialueilla. Näin tapahtui esimerkiksi Sudanissa Darfurin alueella, Etiopiassa Tigrayn alueella ja Haitin pääkaupungissa Port-au-Princessä. Maaliskuussa Lääkärit Ilman Rajoja ryhtyi hoitamaan vedenjakelua säiliöautojen avulla Port-au-Princessä yli 13 000 ihmiselle, jotka asuvat väkivallan vuoksi pakenemaan joutuneiden ihmisten leireillä. Puhtaan juomaveden saannin varmistaminen on välttämätöntä terveydelle ja koleran kaltaisten vesivälitteisten tautien leviämisen estämiseksi.

Rokottaminen

Yhdysvallat ilmoitti päätöksestä leikata rokoteallianssi Gavin rahoitusta. Päätöksellä voi olla katastrofaalisia seurauksia lapsille ympäri maailmaa. Gavi arvioi, että Yhdysvaltojen tuen menettäminen saattaa estää noin 75 miljoonalta lapselta rutiinirokotukset seuraavien viiden vuoden aikana. Tämän seurauksena yli 1,2 miljoonaa lasta voi kuolla.

Maailmanlaajuisesti yli puolet Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön käyttämistä rokotteista tulee paikallisilta terveysministeriöiltä ja ne toimitetaan Gavin kautta. Leikkauksen vaikutukset tulevat näkymään esimerkiksi Kongon demokraattisessa tasavallassa, jossa Lääkärit Ilman Rajoja rokottaa enemmän lapsia kuin missään muualla maailmassa. Pelkästään vuonna 2023 Lääkärit Ilman Rajoja rokotti yli kaksi miljoonaa ihmistä Kongon demokraattisessa tasavallassa tuhkarokkoa ja koleraa vastaan.

Mielenterveys

Etiopiassa, Kulen pakolaisleirillä, Yhdysvaltain rahoittama järjestö lopetti äkillisesti mielenterveys- ja sosiaalipalvelut seksuaaliväkivallasta selviytyneille. Lääkärit Ilman Rajoja ylläpitää leirillä terveyskeskusta yli 50 000 pakolaiselle ja tarjoaa hoitoa, mutta ei tällä hetkellä pysty kattamaan mielenterveys- ja sosiaalipalveluja, joita potilaat tarvitsevat.

Ei-tarttuvat taudit

Zimbabwessa Yhdysvaltojen leikkaukset ovat pakottaneet paikallisen toimijan lopettamaan kohdunkaulansyövän seulonnan naisille. Vaikka kohdunkaulan syöpä olisi ehkäistävissä, se on Zimbabwessa yleisin syöpään liittyvä kuolinsyy. Monilla naisilla ja tytöillä, erityisesti maaseudulla, ei ole varaa tai mahdollisuutta saada diagnoosia ja hoitoa, minkä vuoksi neuvonta-, seulonta- ja ehkäisytoimet ovat elintärkeitä.

Työntekijämme Losuka Platini ja Bofiki Lucien odottavat lentokoneen vieressä aloittaakseen rokotteiden ja muiden lääkepakkausten lastaamisen ajoneuvoihimme. Kongon demokraattinen tasavalta, maaliskuu 2021.