“Kun minusta tulee iso, haluan olla joku tärkeä ihminen, jotta voisin lopettaa sodan.” Bambarin kylässä kaduilla kulkee nuoria poikia, jotka myyvät kolapähkinöitä saadakseen vähän rahaa perheelleen. Heistä jokainen on menettänyt ainakin yhden vanhemman. Siitä huolimatta heistä jokaisella on unelmia.
“Unelmani on, että minusta tulee vielä jonain päivänä Keski-Afrikan tasavallan presidentti”, julistaa 12-vuotias Amadou.
”Sitä varten minun pitää tosin lukea vielä paljon. Jos minusta tulee presidentti, antaisin rahaa köyhille ihmisille, jotta he voisivat ansaita elantonsa aseiden sijaan kaupalla.”
Nuoresta iästään huolimatta Amadou ja muut pojat Bambarin kaduilla ovat nähneet paljon väkivaltaa. Fyysisten vammojen lisäksi Keski-Afrikan tasavallassa käynnissä oleva konflikti on jättänyt myös näkymättömiä arpia etenkin lapsiin.
”Kapinalliset murhasivat isän Liwassa. Olin hänen kanssaan, kun luoti meni hänen päänsä läpi. Aloin heti auttaa ja yritin herättää hänet, mutta äiti tarttui kädestäni kiinni, ja juoksimme metsään turvaan.”
Amadoulla on yhteensä seitsemän sisarusta. Hän myy kolapähkinöitä yhdessä vuotta nuoremman veljensä Adamoun kanssa. Pojat kuuluvat puolipaimentolaiseen Peul-yhteisöön.
”Isämme oli pitkä ja vahva mies, joka oli Peul-yhteisön johtaja. Kaikki kunnioittivat häntä. Hän työskenteli opettajana koraanikoulussa, ja muistan, että hänen eläessään meillä ei ollut pulaa mistään. Söimme joka päivä, emmekä koskaan joutuneet kävelemään paljain jaloin.”
Suurin osa pojista on Bambaria lähellä olevasta Liwan kylästä, johon hyökkäsi aseistettuja joukkoja vuonna 2014. Kaikki lapsista ovat menettäneet toisen tai kummankin vanhemmistaan.
“Kapinalliset murhasivat isän Liwassa. Olin hänen kanssaan, kun luoti meni hänen päänsä läpi. Aloin heti auttaa ja yritin herättää hänet, mutta äiti tarttui kädestäni kiinni, ja juoksimme metsään turvaan. En nähnyt isääni enää koskaan, enkä myöskään kotikylääni. Talot poltettiin – yksi jopa niin, että siellä asuva perhe oli edelleen sisällä. Se oli joukkomurha. Ne meistä, jotka selviytyivät, kävelivät metsän läpi tänne Bambariin”, hän kertoo.
”Mitä sota minusta on? Helvettiä”, Amadou kiteyttää.
”Minulle sota tarkoittaa nälkää”, lisää pikkuveli Adamou.
Väkivaltaisuus ja yhteenotot ovat olleet yleisiä kylissä ympäri Keski-Afrikan tasavaltaa viimeisen vuosikymmenen ajan. Viimeisin väkivaltaisuuden kierre alkoi vuoden 2020 lopussa yhteenottojen puhjettua presidentinvaalien jälkeen. Yhteenottoja tapahtui myös Bambarissa.
10-vuotias Idrissa asuu äitinsä ja nuoremman veljensä kanssa kaupungin keskustassa.
”Kun isäni kuoli, äitini vaipui syvään suruun. Hän itkee läpi päivän, eikä tee juuri muuta. Nyt on siis minun vuoroni mennä töihin”, hän selittää.
Kulkiessaan yksin kaduilla lapset ovat vaarassa kohdata aseistettuja ryhmiä, jotka värväävät heitä joukkoihinsa.
“Kävelen ympäriinsä koko päivän ja myyn kolapähkinöitä, aamuseitsemästä iltaseitsemään. Vielä viime vuoteen asti kävin koulua, mutta se on nyt sulkenut ovensa. Kaikki opettajat ovat lähteneet Bambarista konfliktin takia, ja olen siksi surullinen. Tiedän, että jos en opi, minusta ei tule suurta miestä”, suree Idrissa.
”Haluaisin olla lääkäri, jotta voisin parantaa ihmisiä. Sota tarkoittaa verta ja kuolemaa.”
10-vuotias Sale ei sen sijaan koskaan tuntenut äitiään.
”Äitini nimi oli Naphi. Hänet tapettiin, kun olin todella pieni, joten en oikeastaan muista häntä. Mutta tiedän, että hän oli todella kaunis. Kaikki ovat sanoneet näin, ja isäni puhuu hänestä usein”, Sale pohtii.
”Hänet murhattiin Liwassa yhdessä kahden pikkuveljeni kanssa. Nuorempi oli vain pikkuvauva, ja vanhempikin hädin tuskin osasi vielä ryömiä.”
Loput perheestä onnistui pakenemaan Liwasta Bambariin. Salen isä on edelleen elossa.
“Hän on mielestäni sankari. Hän paimentaa lehmiä ja työskentelee paljon, jotta hän voisi auttaa kaikkia lapsiaan.”
Myös poikien ystävillä on unelmia. 11-vuotias Muktar haluaa olla suuri kauppias, jonka kaupasta voi ostaa mitä tahansa.
8-vuotias Amadou, joka on vanhemman ystävänsä kaima, haluaa olla Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön johtaja ja pelastaa joka päivä ihmisiä. Hän kertoo, että olisi joka päivä ylpeä pukiessaan valkoisen liivin päällensä.
11-vuotias Adamou taas olisi mielellään lääkäreitä ja sairaita ihmisiä kuljettava autokuski – ”se olisi varmaan maailman paras työ!”
Lapset toivovat edelleen, että tulevaisuus on parempi.
“Kun minusta tulee iso, haluan olla joku tärkeä ihminen, jotta voisin lopettaa sodan. Koska tämä ei voi kestää ikuisesti, eihän?” kysyy Sale.