Tigrayn kriisi: ”Kärsimme lääketieteellisen hoidon puutteesta”

Sadat tuhannet ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa taisteluiden vuoksi Tigrayn alueella Etiopiassa. Tigrayn sisällä suurin osa maan sisäisistä pakolaisista asuu paikallisissa yhteisöissä, mutta kymmenet tuhannet asuvat epävirallisissa keskuksissa tai piilottelevat yhä erämaassa tai vuoristossa. Lääkärit Ilman Rajoja on huolissaan satojen tuhansien ihmisten humanitaarisesta tilanteesta, koska he eivät ole saaneet lääketieteellistä hoitoa kuukausiin, ja humanitaarinen apu on ollut vähäistä.

30-vuotias Aster* istuu Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön perusterveydenhuoltoa antavan klinikan odotusalueella maan sisäisten pakolaisten leirissä Shiressä. Hän on kahdeksannella kuulla raskaana ja on tullut tarkastukseen ennen synnytystä. Hän pakeni miehensä ja kahden pienen lapsensa kanssa kylästä Tigrayn länsiosasta marraskuussa, kun taistelut alkoivat, ja asuu nyt paikallisen perheen luona. Hän kertoo olevansa stressaantunut. ”En ole saanut ruoka-apua. Saamme vähän ruokaa ihmisiltä, joiden luona asumme, mutta se ei riitä”, Aster kertoo. ”Käyn joskus ulkona kerjäämässä. Jos kukaan ei anna minulle mitään, menemme nukkumaan syömättä. On vaikea olla riippuvainen muista. Minulle tulee siitä tyhjä olo. Ennen lapset söivät säännöllisesti.”

Sen jälkeen, kun taistelut alkoivat marraskuussa, kymmenet tuhannet ihmiset ovat tulleet Shireen, joka on suuri kaupunki Tigrayn luoteisosassa. Useimmat ovat kotoisin läntisestä Tigraysta. Suurin osa asuu paikallisessa yhteisössä, mutta lähes 20 000 ihmistä asuu epävirallisissa keskuksissa. He nukkuvat ahtaissa ja usein epähygieenisissä oloissa eri koulujen luokissa ja Shiren yliopiston kampuksella.

Ravitsemuskriisi uhkaa

Ihmisiä huolettaa ensisijaisesti ruuanpuute. Ruokaa on jaettu useita kertoja ja koska viime aikoina paikalle on saapunut lisää avustusjärjestöjä, määrät lisääntyvät, mutta ihmiset sanovat, että ruoka ei riitä ja jakelu on usein epäoikeudenmukaista ja jotkut saavat vähemmän kuin toiset eikä joillekin jää mitään. Kukaan ei ole virallisesti vastuussa keskuksista, ja pakolaiset nimittävät yhteisölle kotialueeltaan kotoisin olevia edustajia, jotka järjestävät jakelut ja muut asiat. Jotkut myyvät ruokalahjoituksia ostaakseen peittoja tai muita tarvitsemiaan asioita.

Lahjoitettu ruoka on tähän mennessä ollut vain vehnäsäkkejä ja öljyä ruuanlaittoon. Se tarkoittaa, että suurin osa keskuksissa olevista ihmisistä syö joka päivä pelkkää leipää. Se ei ole tarpeeksi ravitsevaa varsinkaan lapsille, odottaville äideille ja sairaille.

60-vuotias Demsas* sairastaa tyypin 2 diabetesta, johon hän on saanut hiljattain lääkkeitä Shiren sairaalasta. ”Lääkäri kehotti minua syömään monipuolisesti vuohenlihaa, maitoa ja injera-leipää, mutta minulla ei ole varaa siihen. Ennen olin teurastaja ja viljelin maata ja söin hyvin, mutta kun tulin tänne, meille annettiin pelkkää vehnää.”

Suurin osa Shiren kaupoista on nyt auki, ja markkinoilta saa ruokaa, mutta suurimmalla osalla ihmisistä ei ole varaa ostaa sitä. Virkamiehet saivat vasta hiljattain ensimmäisen palkkansa taisteluiden alkamisen jälkeen, ja edes ne, joilla on rahaa pankissa, eivät saa sitä, koska pankit ovat edelleen kiinni. Ruuan ja muiden tavaroiden hinnat ovat nousseet, ja monilla maan sisäisistä pakolaisista ei ole rahaa mukana.

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestö arvioi keskuksissa olevien alle viisivuotiaiden lasten ravitsemustilan ja totesi, että vaikka tilanne on huolestuttava, kyseessä ei vielä ole hätätilanne. ”Havaitsimme, että aliravittujen osuus keskuksissa oli yleisesti noin 11 prosenttia. Kohtalaisen aliravitsemuksen osuus oli 9 prosenttia ja vakavan aliravitsemuksen osuus 2 prosenttia, mikä ei vielä täytä hätätilan tunnusmerkkejä. Ruuan saanti on epävakaata, ja on olemassa selvä riski, että tilanne muuttuu ravitsemuskriisiksi. Meidän on seurattava tilannetta tarkasti”, sanoo Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön tiimin vetäjä Juniper Gordon.

Ulkonaliikkumiskielto on ongelma raskaana oleville

Elinolosuhteet keskuksissa ovat vaikeat. Paikallisten koulujen entisissä luokkahuoneissa nukkuu kaikissa kymmeniä ihmisiä pöytien ja tuolien välissä. Jotkut ovat saaneet paikalliselta yhteisöltä patjoja ja peittoja, mutta monet nukkuvat paljaalla lattialla tai muovipeitteillä. Koska tilanne on edelleen turvaton, ihmisiä saapuu yhä suuria määriä. Uusilla tulijoilla ei usein ole muuta vaihtoehtoa kuin nukkua ulkona tai keskuksiin kyhätyissä suojissa. Useimmilla paenneilla on mukanaan vain vähän tavaroita, ja monilla ei ole muuta kuin päällään olevat vaatteet. Joillain on edelleen yllään vaatteet, joissa he pakenivat kodeistaan yli kolmen kuukautta sitten. Jotkut naiset kertovat joutuneensa repimään vaatteitaan saadakseen terveyssiteitä, mikä tuntuu nöyryyttävältä.

Shiren yliopiston kampuksella sadat ihmiset nukkuvat kerrossängyissä yliopiston entisissä asuntolarakennuksissa. Ne jotka eivät ole löytäneet paikkaa asuntoloista, ovat keskeneräisissä rakennuksissa kampuksella. Perheet yrittävät ylläpitää jonkinlaista yksityisyyttä latomalla tiiliä makuupaikkojensa ympärille. Vain osalla ihmisistä on patja tai sänky, useimmat nukkuvat betonilattialla. Rakennuksissa ei ole seiniä, jotka suojaisivat heitä kylmältä yöllä. Tulisijoista leviää savua kaikkialle, ja yskimistä kuuluu jatkuvasti.

Hengitystieinfektiot ovat yleisin kuolinsyy klinikoilla, joita Lääkärit Ilman Rajoja -järjestö on pitänyt maan sisäisten pakolaisten keskuksissa tammikuusta lähtien. Onko kyseessä COVID-19? Kukaan ei tiedä varmasti. Testejä ei ole saatavilla, eivätkä ihmiset voi mitenkään pitää turvavälejä ahtaissa keskuksissa, ostaa maskeja tai pestä käsiään säännöllisesti. Kaikkiin muihin ongelmiin verrattuna COVID-19 on vähäinen huolenaihe ihmisille.

Ripuli on toiseksi yleisin terveysongelma ja johtuu puhtaan juomaveden ja sanitaation puutteesta ja epähygieenisistä elinoloista. Lääkärit Ilman Rajoja on rakentanut käymälöitä esikouluun yhteen maan sisäisten pakolaisten keskukseen ja tuo vettä paikalle säännöllisesti. Tiimimme ovat myös kunnostaneet suuren vessa- ja suihkurakennuksen yliopiston kampuksella. Vesihuolto ei ole ongelma vain maan sisäisten pakolaisten keskuksissa vaan koko Shiren kaupungissa.

Elinolot ovat erityisen vaikeat raskaana oleville naisille. 26-vuotias Adiam* on paennut kylästä lähellä Humeraa ja asuu nyt yliopiston keskuksessa. Hän on kahdeksannella kuulla raskaana ja odottaa ensimmäistä lastaan.

”Vauvan synnyttäminen näissä olosuhteissa on vaikeaa, mutta olen iloinen, että olen täällä perheeni kanssa. Monet muut perheet ovat joutuneet eroon toisistaan. Haluan synnyttää sairaalassa, mutta minua huolettaa, miten käy, jos vauva syntyy yöllä ulkonaliikkumiskiellon aikana. En tiedä, miten pääsen sairaalaan silloin.”

Ihmiset eivät saa lähteä kodeistaan puoli seitsemän jälkeen illalla, ja vaikka ambulanssit saavat periaatteessa toimia, niitä ei ole saatavilla. Aiemmin sairaaloissa ei myöskään ollut henkilökuntaa pimeän jälkeen, ja potilaat jäivät yöksi yksin. Lääkärit Ilman Rajoja antaa maan sisäisten pakolaisten keskuksissa oleville odottaville äideille paketteja turvallista synnytystä varten siltä varalta, että synnytys käynnistyy pimeän aikaan.

Adonay* on terveydenhuollon ammattilainen läntisestä Tigraysta. Hän asuu yliopiston keskuksessa ja kertoo auttaneensa siellä kolmen vauvan synnytyksessä. ”Synnytykset tapahtuivat makuusaleissa naisten omissa vuoteissa. Ympärillä oli paljon ihmisiä, eikä yksityisyyttä ollut lainkaan. Onneksi kaikki synnytykset sujuivat hyvin. Silloin terveyskeskukset eivät vielä olleet toiminnassa, tai niissä ei ollut henkilökuntaa. Tässä keskuksessa asuu monta terveydenhuollon ammattilaista, ja olemme pystyneet auttamaan ihmisiä ennen kuin Lääkärit Ilman Rajoja ja muut järjestöt tulivat paikalle.”

Kroonisista sairauksista kärsivät eivät saa lääkkeitä

Vaikeinta on potilailla, jotka kärsivät kroonisista sairauksista, kuten diabeteksesta tai verenpainetaudista. He eivät ole saaneet lääkkeitä kuukausiin. ”Diabetes-potilaat eivät ole saaneet insuliinia kolmeen kuukauteen. Se on hyvin vaarallista”, sanoo Juniper Gordon. ”Leireillä jotkut potilaat, joilla on tuberkuloosi tai HI-virus, eivät myöskään ole saaneet lääkitystä kuukausiin. Nyt Shiren apteekeista vastaava keskuslautakunta on toiminnassa ja yrittää saada lääkkeitä laitoksiin. Kylmäkuljetusketjun tarvitsevat lääkkeet, kuten insuliini, ovat todella haastavia. Helmikuun alkuun asti Shiressä ei ollut sähköjä, eikä sähkön saanti ole edelleenkään luotettavaa. Shiren ulkopuolella useimmilla alueilla ei edelleenkään ole sähköjä.”

Tohtori Berhane Tesfamichael on Shiren sairaalaan lääketieteellinen johtaja. Hän kertoo, että insuliininpuute vaikutti voimakkaasti moniin hänen potilaisiinsa taisteluiden alettua.
”Viisi potilasta kuoli sairaalassa insuliininpuutteen takia. Lähetimme potilaiden omaisia Adwan ja Aksumin sairaaloihin. He menivät jalan ja ottivat riksin pelastaakseen sukulaistensa hengen. Valitettavasti sielläkään ei ollut insuliinia. Ilmoitimme alueen terveysviranomaisille, mutta kuljetuksen ja turvallisuuden kanssa oli ongelmia.” Vaikka Shiren keskusapteekin varastoon saatiin hiljattain insuliinia, sen jakaminen terveydenhuollon laitoksiin ja potilaille maaseudulla ei ole vieläkään mahdollista.

Shiren sairaala palvelee yli miljoonaa ihmistä alueella. Taisteluiden alettua kaupungissa monet työntekijät jäivät pitkäksi aikaa pois töistä, koska pelkäsivät turvallisuutensa puolesta tai koska heillä ei ollut motivaatiota, kun he eivät saaneet palkkaa. Henkilökunnalla ja potilailla ei aluksi ollut lainkaan ruokaa, ja kun Lääkäri Ilman Rajoja saapui paikalle, toimitimme sairaalan keittiöön ruokaa ja siivosimme tilat, koska siivoojat eivät olleet käyneet viikkoihin. Sairaalaa ei ollut ryöstetty pahasti, mutta viime kuukausina on tehty paljon ryöstöjä yöllä, koska paikalla ei ole ollut henkilökuntaa. Lääkärit Ilman Rajoja tukee lastenosastoa, sairaalan potilaiden aliravitsemuksen hoitokeskusta ja vesi- ja jätehuoltotoimia sairaalassa.

Suurin osa työntekijöistä on palannut, ja Shiren sairaala on lähes täysin toimintakunnossa. Ongelmia on kuitenkin edelleen monia, kuten tarvikkeiden puute, sähkökatkot ja potilaiden turvallisuusongelmat varsinkin yöllä. Ensiapua lukuun ottamatta osastot eivät ole kiireisiä. Toisin kuin ennen kriisiä maaseudulta tulee sairaalaan vain vähän potilaita. Lähetejärjestelmä on romahtanut, ja monien ihmisten on mahdotonta päästä sairaalaan, koska monilla alueilla on turvatonta, ambulansseja ei ole, eikä monilla ole varaa maksaa kuljetuksesta kaupunkiin.

Seksuaaliseen väkivaltaan liittyy stigma

Tohtori Berhane on huolissaan myös siitä, että harvat seksuaalisen väkivallan uhrit hankkivat apua.
”Monet naiset on raiskattu, mutta he eivät hanki apua vaan piiloutuvat kotiin. Naiset haluavat sairaalaan, mutta kulttuuri, stigma ja sosiaaliset normit estävät heitä. Voisimme antaa jälkiehkäisyä tai ennaltaehkäisevää hoitoa, mutta ongelma on, ettemme tavoita potilaita. Tarvitsemme lisää terveysneuvontaa ja kotikäyntejä ja meidän on saatava yhteisöt toimimaan.”

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestöllä oli aluksi sama ongelma keskuksissa toimivilla klinikoilla. Työntekijämme kuulevat yhteisöltä paljon kertomuksia seksuaalisesta väkivallasta, mutta harvat naiset hakeutuvat hoitoon. Hoitoon hakeutuvien määrä on kuitenkin lisääntymässä mahdollisesti siksi, että ihmiset ovat saaneet tietää järjestön palveluista ja luottavat niihin.

Lääkärit Ilman Rajoja tarjoaa sisäisten pakolaisten keskuksissa neuvontaa ja kertoo ihmisille mielenterveyteen liittyvistä asioista. Monet ihmiset ovat hyvin traumatisoituneita kokemastaan väkivallasta, kotinsa jättämisestä, huonoista elinolosuhteista ja jouduttuaan eroon perheenjäsenistään, joiden olinpaikkaa he eivät usein tiedä.

”Meillä kaikilla on univaikeuksia”, sanoo 43-vuotias Tesfaye*, joka asuu lukion keskuksessa perheensä kanssa. ”Mietimme kaikki kotejamme, yrityksiämme ja lapsiamme, jotka eivät pääse kouluun. Vanhin tyttäreni on 14-vuotias. Hän oli luokkansa parhaita oppilaita. Nyt hän ei ole päässyt kouluun noin vuoteen. Ensin COVID-19-taudin takia ja sitten taisteluiden. Hän on hermostunut.”

Monet sisäiset pakolaiset ovat myös huolissaan tulevaisuudestaan ja siitä, pääsevätkö he joskus palaamaan koteihinsa. Heitä huolestuttaa myös, saavatko he jäädä keskuksiin.

Terveydenhuolto on romahtanut maaseudulla

Vaikka maan sisäisten pakolaisten tilanne on vaikea Shiressä, Tigrayn suurimpien kaupunkien ulkopuolella elävillä ihmisillä on vielä paljon vaikeampaa.

Birhane* on 58-vuotias maanviljelijä. Hän istuu Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön perusterveydenhuoltoa antavan klinikan odotusalueella yliopiston sisäisten pakolaisten keskuksessa. Hänellä on säänpieksämät kasvot ja perinteinen valkoinen päähuivi ja hän nojaa kumaraa kehoaan kävelykeppiin. Hän näyttää paljon vanhemmalta. Hän kertoo kävelleensä kaksi ja puoli tuntia kylästään päästäkseen hoitoon. Birhane kertoo 2 500 hengen maanviljelijäyhteisöä palvelleen terveyskeskuksen olleen suljettuna marraskuusta lähtien ja kaikkien kuuden työntekijän lähteneen. ”Kärsimme lääketieteellisen hoidon puutteesta. Meillä ei ole mitään lääkkeitä, ja kylän kaksi ambulanssia vietiin. Monet ovat sairaita. Kolme naista on kuollut synnytykseen kolmen viime kuukauden aikana”, viljelijä kertoo. ”Kylässä ei ole ruokaa. Pellot on ryöstetty tyhjiksi. Osa naisista on raiskattu. Piilottelimme metsässä kaksi kuukautta ja meitä pelottaa vieläkin.”

Lääkärit Ilman Rajoja on lähettänyt tammikuun lopusta alkaen perusterveydenhuoltoa antavia liikkuvia lääkintätiimejä Shiren pohjois-, itä- ja kaakkoispuolella oleviin kyliin ja kaupunkeihin. Tuemme myös joitakin terveydenhuollon laitoksia lääkintätarvikkeilla ja avasimme juuri tukikohdan luoteessa olevaan Sheraron kaupunkiin, mistä tuemme kaupungin vaikutusalueella olevaa maaseutua.
Suurin osa terveydenhuollon laitoksista, joissa tiimimme ovat käyneet, ei ole toimintakunnossa. Monia on hajotettu ja ryöstetty, ja useimpien laitosten työntekijät ovat lähteneet. Suurin osa ihmisistä ei ole saanut lääketieteellistä hoitoa marraskuun jälkeen.

Berhe*, joka on terveydenhuollon ammattilainen ja työskentelee Lääkärit Ilman Rajoja järjestössä, kertoo, että alueen terveydenhuoltojärjestelmä toimi hyvin ennen kuin taistelut alkoivat. Kylissä oli terveysasemia ja pienissä kaupungeissa oli terveyskeskuksia ja isoissa sairaaloita. Terveydenhuollon työntekijät kävivät yhteisöissä, ja lähetejärjestelmä ja ambulanssit toimivat. ”Nyt terveydenhuollon rakenteet on tuhottu täysin. Kun käymme maaseudulla äidit sanovat: ’Lapseni on kolme kuukautta vanha. Häntä ei ole vielä rokotettu.’ Äiti- ja lapsiterveyden tilanne on hyvin vaikea. Yhden liikkuvan klinikkamme yhteydessä kuulimme äidistä, joka kuoli synnytykseen, koska ei saanut apua ammattilaiselta. Maaseudulla ei ole enää terveydenhuollon rakenteita eikä ambulansseja.”

Koska pikkukaupunkeihin ja kyliin alkaa nyt päästä helpommin pääteitä pitkin Tigrayn pohjoisosassa, yritämme päästä erämaassa elävien ihmisten luo, Juniper Gordon sanoo.
”Heillä ei todellakaan ole pääsyä minkäänlaiseen terveydenhuoltoon. Yritämme päästä sinne ja antaa vähimmäistason terveydenhuoltoa ja nähdä, missä kunnossa he ovat. Kuulemme ihmisistä, jotka ovat olleet erämaassa kuukausia eivätkä vieläkään uskalla tulla klinikalle.”

*Nimet on muutettu.