Siirry sisältöön
VETOOMUS: Loppu iskuille – sairaaloita on suojeltava! Allekirjoita

Suomalainen hyväntekijä tukee Lääkärit Ilman Rajoja -työtä sadalla tuhannella eurolla

Uutinen
Terveysministeriön työntekijä valmistelee tuhkarokkorokotusta Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Sadan tuhannen euron lahjoitus on viime vuonna Suomeen avatun järjestön ensimmäinen suurlahjoitus. Lahjoitus käytetään lahjoittajan toiveen mukaisesti lääkärien tekemään avustustyöhön, kuten tuhkarokon hoitoon Kongon demokraattisessa tasavallassa.

”Halusin ihan alun perin opiskella lääkäriksi. Se haave jäi, mutta haluan tukea lääkärien tekemää avustustyötä. Apua tarvitaan ja siinä suomalaiset voivat varmasti osaltaan auttaa. Toivon, että lahjoituksella voidaan tukea sitä työtä, mitä Lääkärit Ilman Rajoja tekee”, anonyyminä pysyttelevä lahjoittaja kertoo.

Ennen suurlahjoitusta lahjoittaja on seurannut pitkään Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön työtä.

”Olin jo pidempään ajatellut tehdä lahjoituksen järjestölle. Kun toimisto avattiin Suomeen, lahjoittaminen tuli ajankohtaiseksi.”

Lahjoitus käytetään lääkärien avustustyöhön. Suomen toimisto ei ole aiemmin saanut yhtä suurta yksittäistä lahjoitusta.

”Yli 95 % rahoituksestamme tulee yksityisiltä lahjoittajilta. Yksityisten ihmisten lahjoitusten avulla pystymme valitsemaan riippumattomasti avustustyömme kohteet ja menemään sinne, missä hätä on suurin”, kiittää Linda Konate, Lääkärit Ilman Rajoja Suomen toimiston toiminnanjohtaja.

Tuhkarokkoepidemia on jäänyt ebolaepidemian varjoon Kongon demokraattisessa tasavallassa

Viime vuonna Kongon demokraattinen tasavalta oli Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön suurin projektimaa. Tarve sairaanhoidolle on edelleen suuri.

Kongon demokraattisessa tasavallassa on tällä hetkellä sekä maan historian pahin ebolaepidemia että tuhkarokkoepidemia.

”Tuhkarokkoepidemia on jäänyt uutisissa ebolaepidemian varjoon, vaikka jo yli 250 000 ihmistä on saanut tartunnan ja yli 5 000 on kuollut. Tuhkarokkoepidemiaa ei ole saatu kuriin ja se on levinnyt laajoille alueille”, Linda Konate kertoo.

Lääkärit Ilman Rajoja on tänä vuonna rokottanut 241 682 lasta tuhkarokkoa vastaan Kongon demokraattisessa tasavallassa lokakuun loppuun mennessä. Järjestö on hoitanut 756 355 sairastunutta lasta. Hoitoa ja rokotuksia annetaan erityisesti vaikeapääsyisillä alueilla.

Kongon demokraattinen tasavalta

Lääkärit Ilman Rajoja alkoi työskennellä maassa ensimmäisen kerran vuonna 1977.

Uutinen

  • Israel käyttää siirtymiskäskyjä välineenä palestiinalaisten etnisessä puhdistuksessa 

    Uutinen
  • Israelin on lopetettava iskut terveydenhuoltoon ja lisättävä avun määrää Gazassa

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Israelin on lopetettava palestiinalaisten etninen puhdistus ja avun välineellistäminen Gazassa

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Yhdysvaltojen ulkomaanavun leikkauksilla on tuhoisia seurauksia konfliktien keskellä eläville ihmisille

    Uutinen
  • Sudanissa moni raskaana oleva nainen pääsee sairaalaan liian myöhään

    Uutinen
  • Lääkäri avustaa äitiä ja lasta Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön opetussairaalassa.

    Sota Sudanissa on jatkunut kaksi vuotta – 60 prosenttia väestöstä tarvitsee humanitaarista apua 

    Uutinen
  • Elintärkeät lääkkeet jälleen loppumassa – Israel estänyt kuukauden ajan avun toimittamisen Gazaan

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Olemme valmiina auttamaan Myanmarissa

    Uutinen
  • Israelin isku Nasserin sairaalaan on taas yksi hyökkäys terveydenhuoltoa kohtaan

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Raportti: Vahingon aiheuttamista ja hoidon estämistä Länsirannalla

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Vuosi 2024 kuvina

    Uutinen
    Humanitaarinen työ
  • Ihmistungosta satama-alueella.

    Kongon demokraattinen tasavalta: jatkamme Gomassa loukkaantuneiden vastaanottamista ja vetoamme humanitaarisen avun päästämiseksi alueelle

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit