Kuvitus: Dora Naliesna
Työntekijämme puhuivat seksuaaliväkivaltaa kokeneiden kanssa Darfurissa sekä Sudanin ja Tšadin välisen rajan läheisyydessä. Kokemuksensa jakaneet kertoivat brutaalista väkivallasta ja raiskauksista.
Seksuaaliväkivalta on jatkuva uhka naisille ja tytöille Darfurin alueella, Sudanissa.
Seksuaaliväkivallan todellista laajuutta on vaikea arvioida, sillä alueella on hyvin rajallisesti palveluita, ja ihmiset kohtaavat esteitä hakeutuessaan hoitoon tai puhuessaan kokemuksistaan. Myös miehiin ja poikiin kohdistuu väkivallan uhkaa. Kaikkinensa väkivallan aiheuttama kärsimyksen määrä on siis valtava.
“Naiset ja tytöt eivät tunne oloaan turvalliseksi missään. He joutuvat hyökkäyksen kohteeksi omissa kodeissaan, kun he pakenevat väkivaltaa, hakevat ruokaa, keräävät polttopuita, työskentelevät pelloilla. He tuntevansa olevansa ansassa”, sanoo hätäavun koordinaattori Claire San Filippo. “Hyökkäykset ovat hirveitä ja julmia, ja tekijöitä on usein monta.”

“Kuulin yöllä, kuinka naisia raiskattiin”
Seksuaaliväkivalta on Darfurissa niin yleistä, että monet puhuvat siitä kuin kyse olisi väistämättä tapahtuvasta asiasta. Se kuvastaa kriisin laajuutta hyytävällä tavalla.
Konfliktit ja sodat usein lisäävät seksuaaliväkivaltaa, ja sitä myös käytetään sodankäynnin välineenä. Filippo kuitenkin korostaa, että seksuaaliväkivalta ei ole luonnollinen tai väistämätön osa sotaa. Se voi olla sotarikos, kidutuksen muoto tai rikos ihmisyyttä vastaan.
Ihmisiä raiskataan kyliin ja kaupunkeihin kohdistuneiden hyökkäysten aikana tai pakomatkan varrella, mutta myös muualla. Rajallinen humanitaarisen avun määrä pakottaa ihmiset ottamaan riskejä selviytyäkseen. Perustarpeensa tyydyttääkseen on usein matkustettava pitkä matka. Ihmiset myös saattavat joutua ottamaan vastaan työtä vaarallisissa paikoissa, jotta he eivät menetä kaikkia tulojaan. Kuitenkaan edes riskien vältteleminen ei takaa turvallisuutta, sillä ihmisten kimppuun hyökätään myös heidän kodeissaan.
“Joukko ihmisiä tuli yöllä raiskaamaan naiset ja viemään kaiken, myös eläimet. Kuulin yöllä, kuinka naisia raiskattiin. Miehet, myös aviomieheni ja veljeni, olivat piilossa vessoissa ja huoneissa, jotka joiden ovet pystyi sulkemaan. Muuten heidät olisi tapettu. Naiset eivät piiloutuneet, koska siinä missä meitä hakattiin ja raiskattiin, miehet olisi tapettu”, 27-vuotias nainen kertoi työntekijöillemme läntisessä Darfurissa.

“Halusin menettää muistini sen jälkeen”
Eräs 17-vuotias taas kertoi, kuinka hänet raiskattiin julkisesti muiden naisten kanssa:
“Kun saavuimme Kulbusiin, näimme kolme naista, joita vartioi muutama RSF-joukkoihin kuuluva henkilö. RSF määräsi myös meidät heidän luokseen. He sanoivat: ‘olette Sudanin armeijan vaimoja tai tyttäriä’… Sitten he hakkasivat meitä ja raiskasivat meidät keskellä tietä, julkisesti. RSF-miehiä oli yhdeksän. Heistä seitsemän raiskasi minut. Halusin menettää muistini sen jälkeen.”
Joissakin tapauksissa seksuaaliväkivaltaa oli käytetty rangaistuksena väitetystä toisen osapuolen tukemisesta. Eräs nainen raiskattiin, koska hänellä oli mukanaan todistus ensihoitokoulutuksesta:
“[Kun he pysäyttivät meidät] RFS-joukot löysivät todistukseni ja sanoivat: ‘Haluat hoitaa Sudanin armeijaa, haluat parantaa vihollisia!’ Sitten he polttivat todistukseni, veivät minut pois ja raiskasivat. He käskivät kaikkia muita pysymään lattialla. Olin muiden naisten, mukaan lukien siskoni kanssa. He raiskasivat vain minut todistukseni vuoksi.”

“Olin liian peloissani mennäkseni sairaalaan”
Hoitoon olisi päästävä nopeasti, sillä seksuaaliväkivalta on lääketieteellinen hätätila. Sekä välittömät että pitkäkestoiset fyysiset ja psyykkiset seuraukset voivat olla hengenvaarallisia. Seksuaaliväkivaltaa kokeneiden on kuitenkin vaikeaa saada sairaanhoitoa ja suojaa palveluiden puutteen vuoksi. Syynä voi olla myös se, että palveluista ei tiedetä tai matka on liian pitkä. Myös häpeä ja pelko stigman tai koston mahdollisuudesta estävät ihmisiä puhumasta.
Eräs 27-vuotias nainen kertoi itäisessä Tšadissa työntekijöillemme, että viivytteli hoitoon hakeutumista pelon vuoksi:
“En voi sanoa yhteisölleni mitään, koska se olisi häpeäksi perheelleni. En siis sanonut ennen tätä päivää mitään siitä, mitä minulle tapahtui. Pyydän lääketieteellistä apua vasta nyt. Olin liian peloissani mennäkseni sairaalaan. Perheeni sanoi minulle ‘älä kerro kellekään’.”

Siellä missä palveluja on, hoidon saamisen pitäisi olla mahdollisimman helppoa. Suurin määrä pakenemaan joutuneita ihmisiä on eteläisessä Darfurissa. Vuonna 2024 lisäsimme siellä seksuaaliväkivaltaa kokeneille suunnattuihin palveluihimme yhteisöpohjaisia keinoja.
Kätilöt ja yhteisöjen terveystyöntekijät koulutettiin ja varustettiin tarjoamaan seksuaaliväkivaltaa kokeneille hätäehkäisyä sekä psyykkistä ensiapua. He myös tekevät lähetteitä tukemiimme kattavampaa hoitoa tarjoaviin klinikoihin ja erikoissairaanhoitoon. Yhteisöpohjaisen mallin käyttöönoton jälkeen hoitoon hakeutuvien naisten ja nuorten määrä on lisääntynyt huomattavasti.
“Seksuaaliväkivaltaa kokeneille suunnattuja palveluja puuttuu. Niitä on lisättävä kiireellisesti, kuten myös muita humanitaarisia ja lääketieteellisiä palveluja Sudanissa”, lääketieteellisen hätäavun päällikkö Ruth Kauffman sanoo. “Ihmiset, enimmäkseen naiset ja tytöt, jotka ovat kokeneet seksuaaliväkivaltaa, tarvitsevat lääketieteellistä hoitoa, psykologista tukea ja turvallisen paikan. Apu on räätälöitävä alusta lähtien, jotta hoitoon pääsemisen esteitä voidaan vähentää.”
Hoidimme eteläisessä Darfurissa 659 seksuaaliväkivaltaa kokenutta ihmistä 1.1.2024–31.3.2025. Seksuaaliväkivalta on todennäköisesti huomattavasti näitä lukuja yleisempää.
- 86 % kertoi joutuneensa raiskatuksi
- 94 % oli naisia ja tyttöjä
- 56 % kertoi, että hyökkääjä oli muu kuin siviilihenkilö (armeijan, poliisin tai muiden turvallisuusjoukkojen tai eri aseellisten ryhmien jäsen)
- 55 % kertoi, että seksuaaliväkivallan aikana oli käytetty myös muuta väkivaltaa
- 34 % joutui seksuaaliväkivallan kohteeksi työskennellessään pellolla tai työmatkalla sinne