Siirry sisältöön
Osallistu Joulun toivelahja -keräykseen ja autat potilaita konfliktialueilla Lahjoita

Poissa näkyvistä, poissa mielestä – pakolaiset epätoivon, sairauden ja kuoleman keskellä Libyan pidätyskeskuksissa

Uutinen
Pakolaisia Zintanin pidätyskeskuksen portilla Libyassa. Osa heistä pitää maskia tuberkuloositartunnan pelossa.

Libyan pidätyskeskuksissa on mielivaltaisesti pidätettynä viidestä kuuteen tuhatta pakolaista ja siirtolaista. Kuvareportaasimme kertoo oloista Zintanin ja Gharyanin pidätyskeskuksissa.

Huhtikuun alusta asti Libyan väliaikaishallituksen (GNA) ja Libyan National Armyn (LNA) välillä raivonnut konflikti on tehnyt heidän tilanteestaan vieläkin vaarallisemman. Huolimatta toistuvista vaatimuksista, että pakolaiset ja siirtolaiset saisivat suojelua ja heidät evakuoitaisiin pidätyskeskuksista, näköpiirissä ei ole turvaa. Samaan aikaan EU:n tukema Libyan rannikkovartiosto palauttaa ihmisiä tähän väkivallan ja vankeuden kierteeseen.

Aiemmin tänä vuonna noin 50 heikoimmassa kunnossa olevaa siirtolaista siirrettiin Zintanin pidätyskeskuksesta Gharyanin pidätyskeskukseen. Taistelut kuitenkin valtasivat alueen, kun LNA otti sen haltuunsa osana hyökkäystään Tripoliin huhtikuussa.

Vielä 29 ihmistä oli jumissa Gharyanin pidätyskeskuksessa, kun GNA:n joukot ottivat kaupungin uudelleen haltuunsa raskaiden taisteluiden jälkeen 26. kesäkuuta. Gharyanissa jäljellä olevat ihmiset eivät voineet paeta taisteluita mihinkään ja he pelkäsivät henkensä edestä.

Viikkoa myöhemmin heidät viimein siirrettiin Tripoliin: kahdeksan siirrettiin Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön sairaalaan ja 21 siirettiin kansalaisjärjestön pyörittämään ensisuojaan.

Sen sijaan, että he saisivat pääsyn pois ja kansainvälistä suojelua, mihin heillä on oikeus, nämä pakolaiset ovat tuomittuja väkivallan ja vankeuden kierteeseen.

Niin kauan kuin potilaamme ovat samassa pitkittyneessä tilanteessa ilman kansainvälistä suojelua, lääkärimme pystyvät lievittämään heidän kärsimystään vain hyvin rajallisesti.

Pidätyskeskuksissa saatavilla oleva ruoka on lähinnä leipää ja pastaa, mikä on pitkittyneessä tilanteessa huonoa ravintoa erityisesti heille, joilla on muutenkin heikko terveys. Lisäksi tuberkuloosi voi aiheuttaa aliravitsemusta ja aliravitsemus puolestaan kasvattaa tuberkuloosin riskiä.

Pakolaisia ja turvapaikanhakijoita on otettava vastaan ja evakuoitava kiireellisesti lisää. Monille pidätyskeskuksissa olevista ihmisistä kyse on elämästä ja kuolemasta.

Kuvat: Jérôme Tubiana / MSF

Libya

Libya

Lääkärit Ilman Rajoja alkoi työskennellä maassa ensimmäisen kerran vuonna 2011.

Uutinen

  • Sudanin pääkaupungissa sijaitsevassa sairaalassa joka kuudes haavoittunut potilas on lapsi

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Gazan kuolemanloukku: raporttimme osoittaa Israelin toimien Gazassa aiheuttavan täydellisen tuhon

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Joudumme lopettamaan toiminnan Geo Barents -pelastusaluksella, mutta lupaamme palata Välimerelle

    Uutinen
    Välimeri
  • Naisten poissulkeminen lääketieteellisistä ammateista uhkaa terveydenhuollon tulevaisuutta Afganistanissa

    Uutinen
    Naisten terveys
  • Koillis-Syyriassa on kymmeniätuhansia kodeistaan paenneita ihmisiä huonoissa oloissa, kylmässä ja ilman perustarvikkeita

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Talvi lisää sairaanhoidon tarvetta Gazassa – samaan aikaan Israel päästää alueelle vähemmän avustuskuljetuksia kuin kuukausiin

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Keskeytämme toimintamme Haitin pääkaupungissa Port-au-Princessä poliisien tekemien uhkauksien seurauksena

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Gazassa haavoittuneiden lasten pitkä tie toipumiseen 

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Pankkimme vaihtuu

    Uutinen
  • Vuosi tuhoisaa sotaa Gazassa

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Humanitaarisen avun tarve Libanonissa kasvaa

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit
  • Israelin on lopetettava täysimittainen sota gazalaisia vastaan, ja sen liittolaisten on lopetettava sodan mahdollistaminen

    Uutinen
    Sodat ja konfliktit