“Tripolissa on Mohata-niminen paikka, jossa ihmiset odottavat paikallisten tarjoamia työkeikkoja. Työ voi olla mitä tahansa. Lokakuussa 2020 kolme meistä palkattiin keräämään meressä kelluvia kuolleita ruumiita. Muistan keränneeni 16 ruumista. Kaivoimme autiomaalle vajaan metrin syvyisiä hautoja, joihin hautasimme ruumiit. Aseistetut poliisit univormuissa valvoivat, kun laitoin ruumiita ruumispusseihin. He sanoivat, että minun täytyy auttaa mustia afrikkalaisia veljiäni hautaamalla heidät. Meille kolmelle maksettiin työstä yhteensä 30 Libyan dinaria (noin 5,6 euroa).”
Näin 28-vuotias nigerialainen Emenike kuvaili kokemuksiaan Libyassa, minne hän pakeni kotimaassaan kokemaansa uhkaa tammikuussa 2020.
“Luulin ensin, että Libya olisi kotiani parempi paikka, mutta lopulta se oli paljon pahempi. Libyassa ei ole ihmisoikeuksia tai tasavertaisia oikeuksia. Kukaan ei ole siellä turvassa”, Emenike selittää.
KUN kaksi haaksirikkoa Italian Lampedusan edustalla vaativat satojen ihmisten hengen vuonna 2013, eurooppalaisten päättäjät vannoivat, että samaa ei tapahtuisi enää koskaan. Vastuullista turvapaikkapolitiikkaa on peräänkuulutettu jo vuosia.
Siitä huolimatta pelkästään tänä vuonna ainakin 1103 ihmistä on saanut surmansa tai kadonnut keskisellä Välimerellä. Libyaan on palautettu meriltä heinäkuuhun mennessä yli 14 000 ihmistä, mikä on enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä.
“Libyassa kuolee paljon ihmisiä. Kaikkien tulee tietää tämä tosiasia.”
Geo Barents -pelastusaluksemme pelasti elokuun aikana 322 ihmistä keskiseltä Välimereltä. Yksi heistä oli Emenike. Hän kertoi maksaneensa 5000 Libyan dinaria (noin 940 euroa) salakuljettajalle, joka lupasi viedä hänet Välimeren yli puisessa veneessä. Veneessä olevat ihmiset joutuivat kuitenkin pian merihätään, ja kun Lääkärit Ilman Rajoja löysi heidät ajelehtimasta mereltä, vettä valui jo veneen sisään.
VENEESTÄ pelastettiin myös 26-vuotias Abebi. Abebi kertoo, että myös hän on joutunut kamppailemaan selviytymisestään Libyan epäinhimillisissä ja vaarallisissa olosuhteissa.
”Kun saavuimme Libyaan, meidät myytiin. Joidenkin kuukausien jälkeen poliisit vapauttivat meidät vain sulkeakseen meidät vankilaan Tripolissa. Toukokuussa jotkut ihmiset yrittivät paeta pidätyskesuksesta, ja vartijat alkoivat ampua. He ampuivat jopa niitä, jotka eivät yrittäneet paeta. Osa ihmisistä kuoli, ja minä sain osuman nilkkaani.”
Abebi oli yrittänyt jo kertaalleen kulkea Välimeren yli, mutta vene joutui tuolloin Libyan rannikkovartioston käännyttämäksi. Silloin Abebi joutui uudestaan pidätyskeskukseen, jossa elinolot ovat kammottavia.
“Ruokaa ei ole, ja vesi on likaista. Edes vauvat, lapset tai raskaana olevat naiset eivät saaneet ruokaa. Meitä pidettiin huoneissa, joissa oli yhteensä tuhansia ihmisiä. Joskus näimme kalterien takaa YK:n työntekijöitä, mutta me emme saaneet puhua heille. Meidät lukittiin huoneisiin heidän käyntiensä ajaksi”, Abebi kuvailee.
Kun Abebi pääsi lopulta turvaan, helpotus oli suuri: “On ihme, että selvisin lopulta hengissä. Niin monet muut hukkuvat merellä.”
”Olen nähnyt kidutettujen kuolevan vammoihinsa. Kidutuksen tavoitteena on saada lunnaita, ja jos jollain ei ole varaa maksaa, hän kuolee.”
NIGERIALAINEN Samuel päätti lähteä Libyaan ystävänsä kanssa, koska hän pelkäsi henkensä olevan uhattuna. Samuelin isä ja vanhempi veli oli jo tapettu perhekiistan takia, ja Samuel pelkäsi olevansa seuraavana vuorossa. Uusi maa ei kuitenkaan ollut turvallinen.
“Libyassa kuolee paljon ihmisiä. Kaikkien tulee tietää tämä tosiasia. Kun saavuin Libyaan, jouduin pimeään huoneeseen, jossa minua ja muita vankina olevia hakattiin ja kidutettiin. Saavuin alun perin ystäväni kanssa, mutta jouduin hänestä eroon. En tiedä vieläkään, onko hän elossa vai kuollut”, Samuel suree.
Samuel joutui kidutuksen uhriksi pian Libyaan saapumisen jälkeen. “Jalkojani roikotettiin ilmassa ja niitä iskettiin puisilla kepeillä lähes 200 kertaa. Jouduin kidutuksen seurauksena ryömimään lattialla kuin pieni vauva. Pidän itseäni kuitenkin onnekkaana: pääsin vapaaksi, mutta olen nähnyt kidutettujen kuolevan vammoihinsa. Kidutuksen tavoitteena on saada lunnaita, ja jos jollain ei ole varaa maksaa, hän kuolee. Myös seksuaalinen väkivalta on yleistä, ja se kohdistuu naisten lisäksi myös miehiin.”
Samuel kertoo uskovansa, ettei hänen henkensä merkitse paikallisille ihmisille mitään hänen ihonvärinsä takia. Ryöstetyksikin joutunut Samuel koki, että jokainen päivä Libyassa oli uusi riski. Siksi hän alkoi säästää rahaa, jotta voisi yrittää päästä Välimeren yli. Myös Samuel pelastui lopulta Geo Barents -aluksellemme.
GEO BARENTS pääsi elokuun lopulla turvallisesti Italiaan, jossa Emenike, Abebi, Samuel ja muut elokuun aikana Välimereltä pelastamamme ihmiset pääsivät nousemaan turvallisesti maihin. Nyt alus on jälleen matkalla Välimerelle pelastamaan ihmishenkiä.
“En halua mitään muuta kuin turvallisen paikan, mielenrauhaa ja mahdollisuuden nukkua ilman painajaisia. Toivon eurooppalaisten ihmisten tietävän, että minä olen vain ihminen, joka haluaa saada apua. Antakaa minulle mahdollisuus, ja minä näytän teille: haluan tehdä maailmasta paremman paikan”, Emenike kiteyttää.
