Jouduimme keskeyttämään toimintamme Gazan kaupungissa 24. syyskuuta Israelin hyökkäyksen voimistuessa. Olemme nyt jatkaneet työtämme kaupungissa.
Tulitauon alkamisen myötä suuri määrä pakenemaan joutuneita palestiinalaisia palasi eteläisestä Gazasta pohjoiseen. Huolellisen arvioinnin jälkeen olemme jatkaneet toimintaamme osittain Gazan kaupungissa voidaksemme tarjota hoitoa siellä, missä potilaatkin ovat.
Avasimme haavanhoitoon keskittyvän klinikkamme Gazan kaupungissa uudelleen 15. lokakuuta. Tämän jälkeen olemme vastaanottaneet yli 640 potilasta, joista suurin osa on ollut traumapotilaita. Moni heistä ei ole saanut asianmukaista haavanhoitoa tai sidoksia viime viikkoina. Jatkamme myös al-Heloun synnytyssairaalan ja al-Shifan sairaalan tukemista etänä.
Olemme aloittaneet jälleen myös vedenjakelun Gazan kaupungissa. Viimeisen yhdeksän päivän aikana olemme toimittaneet päivittäin 90 000 litrasta 180 000 litraan juomavettä useille jakelupisteille. Arvioimme parhaillaan mahdollisuutta lisätä vedenjakelua, sillä yhä useammat ihmiset palaavat etelästä pohjoiseen, eikä Gazan kaupungissa ole tällä hetkellä saatavilla riittävästi puhdasta vettä.
Yksi laitoksista, jossa jouduimme keskeyttämään toimintamme syyskuun alussa, oli Sheikh Radwanin perusterveydenhuollon laitos. Kun työntekijämme palasivat alueelle viime viikolla, laitos oli osittain tuhoutunut, mikä jättää yhteisön ilman tärkeää terveydenhuollon yksikköä.
Arvioimme jatkuvasti mahdollisuuksia toiminnan lisäämiseksi Gazan kaupungissa turvallisuustilanne huomioiden.