Bangladesh on yksi maailman tiheimmin asutuista maista. Siellä sijaitsee myös maailman suurin pakolaisleiri: Cox’s Bazarissa asuu lähes miljoona rohingya-pakolaista. Turvavälien pitäminen on lähes mahdotonta.
Nuori bangladeshilainen äiti Noor Haba asettelee päähuiviaan tiukemmalle yhdellä kädellä; toisella hän silittää 7-vuotiaan tyttärensä Shaharan selkää, joka makaa tokkuraisena sairaalasängyllä. Shahara saa hoitoa talassemiaan, joka on perinnöllinen veritauti.
“Minua pelottaa jatkuvasti”, Noor Haba kertoo.
”Olen huolissani lapsistani ja perheestäni. Rukoilen, että heidän vointinsa kehittyy ja että tämä tilanne paranee.”
Maaliskuusta alkaen koronavirustartunnan saaneiden ihmisten määrä on kasvanut tasaisesti Bangladeshissa. Tätä kirjoittaessa tartuntoja on vahvistettu yli 149 000 – mutta kuten kaikissa maissa, nämä luvut ovat vain osa totuutta. Pandemia vaikuttaa ihmisten elämään sen kaikilla osa-alueilla; työttömyys on nousussa ja ihmisten on yhä vaikeampi saada perusterveydenhuoltoa.
Tämä käy kouriintuntuvasti ilmi Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön synnytyssairaalan lastenosastolla Cox’s Bazarissa, Bangladeshissa.
Sairaanhoitaja ottaa verinäytteen Sharahalta. Kun lapsi itkee ja vääntelehtii sängyllä, hänen äitinsä rauhoittelee häntä.
“Yritämme löytää sopivan verenluovuttajan”, sairaanhoitaja selittää.
Sharahan jalat ja kädet ovat kuin tikut. Aliravitsemus pahentaa entisestään Shaharan sairautta, ja vatsa on turvonnut suurentuneen pernan takia. Talassemia aiheuttaa sen, että veren hemoglobiiniarvot ovat alhaiset, mikä voi olla kohtalokasta ilman säännöllisiä verensiirtoja.
Noor Haban viidestä lapsesta kahdella on talassemia. Hänen on tuotava heidät molemmat sairaalaan joka toinen kuukausi verensiirtoa varten. Koska veripankkia ei ole, Noor Haba on niiden ihmisten varassa, jotka tulevat sairaalaan luovuttamaan vapaaehtoisesti verta. Yleensä se ei ole ongelma, mutta pandemian vuoksi he ovat odottaneet verenluovuttajaa jo kolmen päivän ajan.
“Me etsimme kaikkialta”, Noor Haba kertoo.
”Yleensä löydämme helposti jonkun, joka voi luovuttaa verta. Mutta nyt uuden koronaviruksen vuoksi emme löydä verenluovuttajia. Kukaan ei halua tulla sairaalaan, koska he ovat peloissaan.”
”Yleensä löydämme helposti jonkun, joka voi luovuttaa verta. Mutta nyt uuden koronaviruksen vuoksi emme löydä verenluovuttajia. Kukaan ei halua tulla sairaalaan, koska he ovat peloissaan.”
Noor haba
Monet pelkäävät tulla terveyskeskuksiin ja sairaaloihin, koska he pelkäävät saavansa sieltä tartunnan. Samalla erilaiset yhteiskunnan sulkutoimenpiteet ovat tehneet matkustamisesta vaikeaa. Julkisten kulkuvälineiden lipunhinnat ovat kolminkertaistuneet.
Noor Haballa ja hänen perheellään on vaikea tilanne. Hänen aviomiehensä menetti työnsä vuokratyöntekijänä COVID-19-rajoitusten vuoksi. Pitääkseen tyttärensä hengissä hänen täytyy tehdä säännöllisesti puolentoista tunnin matka sairaalaan, vaikka hänen perheellään on hädin tuskin varaa syödä. Tätä matkaa varten hänen piti ottaa 300 takan (kahden euron) laina maksaakseen oman ja tyttärensä bussimatkan.
“Tämä on niin rankkaa”, Noor Haba kertoo.
”Minulla ei ole varaa mennä kotiin. Meillä on viisi lasta, enkä tiedä, miten saan heille ruokaa.”
Ennen kuin pandemia saapui Bangladeshiin, Lääkärit Ilman Rajoja oli viimeistellyt järjestelyn, jossa talassemia-potilaat voitiin lähettää läheiseen kirurgiseen sairaalaan, jossa heille voidaan tehdä pernanpoistoleikkaus. Leikkaus vähentäisi potilaiden tarvetta verensiirroille ja parantaisi heidän elämänlaatuaan. Samalla se tekisi Noor Haban ja muiden samassa tilanteessa olevien perheiden tilanteen helpommaksi.
Mutta nyt pandemian vuoksi kirurginen sairaala on suljettu.
Monet terveyskeskukset – mukaan lukien meidän – ovat joutuneet rajaamaan tarjoamiaan palveluita tai jopa sulkemaan ovensa, koska henkilökuntaa, välineitä tai suojavarusteita, kuten hengityssuojaimia, ei ole tarpeeksi saatavilla. Cox’s Bazarin ja Dhakan alueella olemme joutuneet karsimaan terveyspalvelujamme ja keskittymään vain elintärkeisiin toimenpiteisiin. Synnytyssairaalan poliklinikka on tällä hetkellä suljettu.
Lääkärit Ilman Rajoja lastenlääkäri Ferdyoli Porcel kiteyttää päätöksen raskauden:
”Minulle vaikein asia on se, että ihmiset alkavat pian kuolla muihin sairauksiin kuin COVID-19:a – tavallisiin sairauksiin, joita pystyisimme hoitamaan helposti.”
Katso videolta, minkälaiset olot on maailman suurimmalla pakolaisleirillä
Tartunnan saaneet kamppailevat myös stigmaa vastaan
Monet ihmiset, joilla on koronavirustartunnan oireita, kamppailevat nyt viruksen lisäksi stigmaa vastaan.
Mohammad on rohingya-isä, joka asuu yhdellä pakolaisleireistä Cox’s Bazarissa. Hänelle diagnosoitiin koronatartunta ja hänet vietiin Kutupalongiin Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön telttasairaalaan, jossa hän sai hoitoa ja hänet eristettiin.
Vaikka kansainvälisten ohjeistusten mukaan COVID-19-potilaan lähikontaktit voivat turvallisesti olla karanteenissa kotonaan, Mohammadin perhettä painostettiin lähtemään kodistaan ja eristäytymään kauas kotoaan.
“Ihmiset olivat uhkaavia, he sanoivat polttavansa kotimme, jos perheeni ei lähtisi karanteeniin muualle”, hän kertoo.
”Se oli niin häpeällistä perheelleni. He olivat hyvin peloissaan.”
Olemme olleet pysäyttämässä lukuisia epidemioita ympäri maailmaa aina ebolasta kurkkumätään. Kokemus osoittaa, että yhteisön luottamus on avainasemassa epidemiavasteessa. Ihmisten on voitava luottaa siihen, että he saavat kunnioittavaa ja inhimillistä hoitoa. Ja että he ja heidän läheisensä ovat turvassa, jos he hakeutuvat hoitoon.
Koronapotilaat ovat kertoneet henkilökunnallemme, että heidän perheensä on saatettu viedä väkisin eristyskeskuksiin; että heidät on uhattu häätää kodeistaan; ja että heitä on uhkailtu.
Tällaiset kokemukset saattavat estää oireilevia ihmisiä hakeutumasta hoitoon, mikä entisestään pahentaa viruksen leviämistä.
Kuten Mohammad kertoo:
“Tämänkaltaiset kokemukset saavat ihmiset epäröimään hoitoon hakeutumista, jos heillä on koronavirustartunnan oireita.”
Tulevaisuuden toiveita pandemiasta huolimatta
Pandemian keskelläkin elämä menee eteenpäin. Äidit synnyttävät ja perheet tekevät suunnitelmia lastensa varalle. Jatkamme lisääntymisterveysprojektejamme kaikissa toimipisteissämme Bangladeshissa tukien apua tarvitsevia äitejä ja lapsia. Pandemia on kuitenkin vaikuttanut myös näihin palveluihin.
Tuore äiti Syeda otettiin hiljattain sisään sairaalan eristysosastolle.
Puhuakseen hänen kanssaan on ensin pukeuduttava suojavarusteisiin – päästä varpaisiin ulottuvaan kirurgiseen suojakaapuun, hengityssuojaimeen ja muoviseen visiiriin. Syedalla on kirurginen hengityssuojain; hänen silmänsä näyttävät pelokkailta. Hänen vastasyntynyt poikansa on vasta muutaman päivän ikäinen. Hän hengittää muovisen letkun avustuksella, joka on kiinnitetty happipulloon.
“Olen niin peloissani vauvani ja itseni puolesta”, Syeda kertoo.
”Olen huolissani, koska en tiedä, milloin pääsemme kotiin.”
Syedalla oli painajaismainen kokemus, jota kukaan äiti ei toivo. Kun hän lyyhistyi synnytyksen aikana, hänet vietiin kiireisesti hätäsektioon. Pian leikkauksen jälkeen sekä hänellä että hänen vastasyntyneellä lapsellaan diagnosoitiin COVID-19. Heidät siirrettiin Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön synnytyssairaalaan, jossa he saavat nyt hoitoa.
“Tämä on ensimmäinen lapseni”, Syeda kertoo.
”Mutta juuri nyt en pysty ollankaan ajattelemaan tulevaisuuttamme. Sitten kun vauvani on parantunut, pystyn ajattelemaan asiaa.”
Onneksi heidän oireensa ovat lievät.
”Nyt kun vauvani saa happea, hänen tilansa kohenee”, Syeda kertoo.
”Hän voi paremmin kuin aikaisemmin.”
Muutaman kilometrin päässä Jamtolin klinikallamme toinen äiti, rohingya-pakolainen Shokutara, istuu muutaman tunnin ikäisen poikansa vierellä. Pystymättä pidättelemään iloaan hän hymyilee leveästi.
“Olen niin onnellinen”, hän kertoo.
Mutta uuden koronaviruksen uhka varjostaa myös hänen perhettään.
“Olen huolissani COVID-19-taudista. Meitä ohjeistetaan pitämään etäisyyttä, mutta se on mahdotonta, koska elämme niin tiiviisti. Mutta teemme silti kaikkemme.”
Shokutaralla on silti tulevaisuuden toiveita.
“Myanmarissa kohtasimme niin paljon vaikeuksia ja olimme peloissamme. Meitä kidutettiin”, hän kertoo.
”Joten olen onnellinen ollessani täällä. Haluan että poikani ja tyttäreni saavat molemmat hyvän koulutuksen ja että heillä on hyvä tulevaisuus.”
Potilaiden nimet on muutettu heidän yksityisyytensä suojelemiseksi.
