Avustustyöntekijän päiväkirja – merkintöjä Gazasta

Avustustyöntekijä Mikko Lintu palasi hiljattain Gazasta, jossa hän työskenteli akuuttilääkärinä. Kun Lintu on avustustyössä, hän kirjoittaa päiväkirjaa. Nyt hän jakaa siitä osan kanssamme.

Ensimmäinen merkintä: Kaikilla kollegoilla on tarinoita, jotka pistävät hiljaiseksi

Olen ollut Gazassa nyt kaksi ja puoli viikkoa. Työskentelen al-Aqsan sairaalan päivystyksessä yhdessä paikallisten lääkärien ja hoitajien kanssa. Välillä teen myös ilta- ja yövuoroa telttasairaalamme päivystyksessä.

Tulitaukosopimuksen alkamisen jälkeen potilasmäärät ovat tippuneet. Suurimmalla osalla potilaista on tällä hetkellä tavallisia tauteja ja vammoja – ihan samoja kuin Suomessakin. Lisäksi olen nähnyt edelleen drooneista tiputettujen pommien aiheuttamia sirpalevammoja sekä droonien ja tarkka-ampujien ampumien luotien aiheuttamia vammoja, vaikka tulitaukosopimus on voimassa.

Osa tilanteista on henkisesti raskaita. Toistaiseksi vaikeinta oli, kun hoidin 15-vuotiasta poikaa, jota oli ammuttu molempiin olkavarsiin tämän ollessa keräämässä puita. Pojan tuska oli valtava. Onneksi hän ei saanut vakavia verisuonivammoja, joten raajat tulevat pelastumaan.

Kohtaan päivystyksessä päivittäin useita potilaita, jotka ovat huonossa kunnossa, koska he eivät ole voineet saada hoitoa tai tarvitsemiaan lääkkeitä. Joitakin lääkkeitä ei esimerkiksi ole saatavilla saarron vuoksi ja osa on liian kalliita. Tai kun jääkaappeja ei ole, insuliini vanhentuu nopeasti. On esimerkiksi korkean verenpaineen aiheuttamia aivoverenvuotoja, eteisvärinän aiheuttamia aivoinfarkteja sekä huonosta diabeteksen hoidosta johtuvia komplikaatioita.

Sota on tuhonnut ihmisten kodit ja huomattava osa asuu teltoissa. Hygieniaolosuhteet ovat heikot. Mahatauteja ja A-hepatiittia näkyy paljon päivystyksessä. Myös ihoinfektioita on paljon.

Paikalliset kollegat ovat kokeneet valtavia menetyksiä. Jonkun oma koti oli pommitettu. Erään miehen vaimo ja lapset olivat kuolleet pommituksessa tämän ollessa töissä.

Kaikilla on tarinoita, jotka pistävät hiljaiseksi.

Kolmas merkintä: Julmuutta on vaikea oppia kestämään

Hoidimme 67-vuotiasta miestä, jota oli ammuttu tämän ollessa keräämässä puita. Luoti oli mennyt kyynärpään läpi ja osunut vatsaan. Tapasin potilaan viikkoa myöhemmin osastolla. Leikkaussalissa kyynärpään luut oli asetettu paikoilleen metallisilla kiinnityslaitteilla. Vatsan haava oli hoidettu, mutta sitten haava oli tulehtunut, ja nyt sitä hoidettiin suoneen annettavilla antibiooteilla ja puhdistamalla haavaa. Hän oli toipumassa.

Tapasin myös kolmevuotiaan tytön, joka oli menossa plastiikkakirurgiseen korjausoperaatioon. Tyttö oli saanut puoli vuotta sitten pommituksesta sirpaleita ympäri kehoaan ja palovammoja käsiinsä. Nyt oli suunnitteilla korjausleikkaus käsien iholle.

Kun päivystyksessä oli rauhallinen hetki ja istuin pihalla tulkkini kanssa, paikalle tuli hälytysajossa oleva ambulanssi. Siinä tuotiin kaksivuotias tyttö, joka vietiin suoraan “punaiseen huoneeseen”, jossa hoidetaan kaikkein vaikeimmin loukkaantuneet ja sairaat. Menimme perässä katsomaan potilasta.

Tyttö ei hengittänyt. Tulkkini käänsi ensihoitajien kertoman: Tyttö oli haavoittunut räjähdyksessä. Hän kuoli ensihoitajien pelastusyrityksistä huolimatta.

Tytöllä oli side päässä, mutta muuten emme nähneet vaikeita vammoja. Paikallinen lääkäri tuli paikalle. Avasimme tytön päässä olleen siteen. Sirpale oli tehnyt kalloon ison reiän.

Tulkkini on lähin työkaverini ja toimimme toistemme tukena. Hän kokee olevansa onnekas, koska on edelleen hengissä, eikä ole menettänyt läheisiään, vaikka hänen kotinsa on räjäytetty. Kaiken kokemasta jälkeen hän sanoo:

“All human beings should be kind and respect each other.”

Kaikkien ihmisten tulisi olla kilttejä ja kunnioittaa toisiaan.

© Nour Alsaqqa/MSF