Siirry sisältöön
Osallistu Joulun toivelahja -keräykseen ja autat potilaita konfliktialueilla Lahjoita

Avoin kirje päättäjille: vaadimme välitöntä ja jatkuvaa tulitaukoa Gazaan

Uutinen

Arvoisat pääministeri Petteri Orpo ja ulkoministeri Elina Valtonen,

kirjoitan Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön edustajana vedotakseni Teihin ja Suomen hallitukseen, jotta tekisitte kaikkenne varmistaaksenne välittömän ja jatkuvan tulitauon Gazassa. Teidän on vaadittava Israelin hallitusta lopettamaan kuolettavat hyökkäykset palestiinalaissiviilejä kohtaan ja sallimaan välttämättömän humanitaarisen avun pääsyn Gazaan.

Vaikka viikon aselepo oli ensimmäinen merkki inhimillisyydestä viikkoja kestäneen säälimättömän väkivallan jälkeen, se ei ole riittävä ratkaisu. Jokainen hengähdystauko Gazan asukkaille on tervetullut erityisesti, jos he saavat niiden avulla lääkintätarvikkeita, ruokaa ja vettä. Mittaamattoman suuret tarpeet huomioon lyhyt tulitauko ei kuitenkaan läheskään riitä järjestämään riittävästi apua vastaamaan näihin tarpeisiin.

Me, kuten niin monet ihmiset ympäri maailmaa, olimme järkyttyneitä Hamasin hyökkäyksestä israelilaisia siviilejä vastaan. Lähes kaksi kuukautta on kulunut, eivätkä sanat riitä kuvailemaan palestiinalaissiviilien absoluuttista kauhua, jonka Israel on aiheuttanut käydessään jatkuvaa ja mielivaltaista sodankäyntiä Gazassa koko maailman silmien edessä.

Israel on osoittanut räikeää ja täydellistä piittaamattomuutta Gazan terveydenhuollon laitoksien suojelua kohtaan. Katsomme vierestä, kun sairaaloista tehdään ruumishuoneita ja jopa raunioita. Niihin isketään ilmaiskuilla, panssarivaunuilla ja aseilla, niitä piiritetään ja niihin hyökätään tappaen potilaita ja hoitohenkilökuntaa. Maailman terveysjärjestö WHO on dokumentoinut 178 terveydenhuoltoon kohdistuvaa hyökkäystä, joissa on kuollut 22 terveydenhuollon työntekijää ja haavoittunut 48 työntekijää.

Terveydenhuollon työntekijät, mukaan lukien omat työntekijämme, ovat täysin uupuneita ja epätoivoisia. He ovat joutuneet amputoimaan raajoja vakavista palovammoista kärsiviltä lapsilta ilman anestesiaa ja steriloituja leikkausvälineitä. Ihmisiä kuolee kivuissaan. Israelin sotilaiden toteuttamien evakuointien pakottamana jotkut lääkärit ovat joutuneet jättämään potilaita oman onnensa nojaan. He ovat joutuneet käsittämättömän valinnan eteen valitessaan oman henkensä ja potilaiden hengen välillä. Tällaisille julmille teoille ei ole mitään oikeutettua tai ymmärrettävää perustetta.

Lähetimme hiljattain kansainvälisen hätäapuryhmän Gazaan tukemaan palestiinalaisia kollegoitamme, terveydenhuollon laitosten toimintaa ja kirurgista toimintaa. Valitettavasti heidän toimintansa on todella rajoitettua uhrien määrän, välttämättömien tarvikkeiden, kuten polttoaineen, puutteen sekä jatkuvan turvattomuuden takia. Haluamme tehdä enemmän: meidän pitäisi pystyä tekemään niin paljon enemmän. Nykytilanteessa se on mahdotonta Israelin saarron ja hellittämättömän sodankäynnin vuoksi.

Kolme työntekijäämme on kuollut ja monet ovat menettäneet perheenjäseniään. Monet kollegamme ovat haavoittuneet. Myös muut humanitaariset avustusjärjestöt ovat raportoineet kymmenien työntekijöidensä kuolemista.

Gaza, joka on ollut Israelin saarron alaisuudessa vuodesta 2007, on maailman suurin avovankila. Aloittaessaan sotilaalliset toimensa, Israel alisti Gazan täydelliselle saarrolle, jossa veden, ruoan, polttoaineen ja lääkintätarvikkeiden kulku Gazaan estettiin, mikä vaikuttaa 2,3 miljoonaan alueella loukussa olevaan siviiliin. Tämän lisäksi humanitaarisen avun pääsylle on asetettu joustamattomia rajoituksia, jotka estävät kipeästi kaivattua apua saavuttamasta sitä tarvitsevia. Koko väestön kollektiivinen rankaisu on kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaan sotarikos.

Todistamme ihmisyyden perusperiaatteiden avointa häpäisyä.

Israelin väitteistä huolimatta sen täysimittainen hyökkäys ei kohdistu vain Hamasiin. Se kohdistuu hinnalla millä hyvänsä koko Gazaan ja sen väestöä kohtaan. Sodissakin on sääntöjä, mutta Israel selvästi vaihtaa niitä omaan sodankäynninstrategiaansa, joka perustuu suhteettomuuteen. Tämän sietämättömän hyökkäyksen alkupäivinä Israelin puolustusvoimien tiedottaja ilmoitti, että tämän räikeän liiallisen koston ”painopisteenä” on oltava ”vahingot eikä tarkkuus”. Israelin teot ovat puhuneet sanojakin kovempaa.

Pohjoista Gazaa poistetaan kartalta. Terveydenhuoltojärjestelmä on romahtanut. Gazan terveysviranomaisten mukaan yli 15 000 ihmistä on kuollut, joista 41 % on lapsia. Joka 200. gazalainen on kuollut. Kymmeniä tuhansia on haavoittunut. Monet perheet kaivavat kuolleita rakkaitaan raunioiden alta. YK:n mukaan ainakin 1,8 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Heidät on pakotettu siirtymään etelään, mutta Israel pommittaa myös siellä. Missään ei ole turvallista.

Hätäapuryhmämme Khan Younisissa eteläisessä Gazassa on raportoinut haavoittuneiden valtavista määristä intensiivisten pommitusten ja ilmaiskujen jälkeen. Iskuja osuu myös täpötäynnä oleviin, rähjäisiin pakolaisleireihin, joissa ihmiset selviävät niukasti hengissä vähäisen humanitaarisen avun avulla. Vaikka pommitukset eivät osuisi heihin, kärsivät he taudeista ja nälästä.

Jatkuva tulitauko on ainoa tapa lopettaa tuhansien siviilien tappaminen ja mahdollistaa kipeästi kaivatun humanitaarisen avun toimittaminen. Vaadimme myös riippumattoman mekanismin perustamista valvomaan humanitaaristen tarvikkeiden riittävää pääsyä Gazaan.

Summittaiset ja säälimättömät hyökkäykset on lopetettava. Pakkosiirrot on lopetettava.

Sairaaloihin ja hoitohenkilökuntaan kohdistuvat hyökkäykset on lopetettava. Saarto ja avun rajoitukset on lopetettava.

Kaiken tämän on loputtava.

Pyydämme teitä olemaan osa ratkaisua ja käyttämään kaikkia käytettävissänne olevia keinoja uusien verilöylyjen estämiseksi.

Myös työntekijämme Länsirannalla raportoivat terveydenhuoltoon kohdistuvista hyökkäyksistä, lisääntyneestä väkivallasta, vainosta ja häirinnästä. YK:n mukaan yli 200 palestiinalaista on kuollut Länsirannalla 7. lokakuuta jälkeen joko Israelin puolustusvoimien tai siirtokuntien asukkaiden toimesta.

Tähän mennessä maailman johtajat, Suomi mukaan lukien, ovat tukeneet Israelia tai olleet tekemättä mitään, sanoen vain tyhjiä sanoja. Maailman johtajat ovat epäonnistuneet pysäyttämään Gazassa tapahtuvaa säälimätöntä verenvuodatusta ja julmuuksia.

On aika valita, suljetteko silmänne ja jatkatte tyhjiä puheitanne siviilien kunnioittamisesta, vai käytättekö diplomaattista vaikutusvaltaanne vakuuttaaksenne Israelin valtion siitä, että Gazan kansalle annettu kuolemantuomio on epäinhimillinen ja epäoikeudenmukainen.

Kehotamme teitä ryhtymään toimiin yhteisen ihmisyytemme ylläpitämiseksi ja puolustamiseksi.

“Teimme mitä pystyimme. Muistakaa meidät.” Lääkärimme kirjoitti nämä sanat gazalaisen sairaalan taululle, jota tavallisesti käytetään leikkausten suunnittelussa. Kun aseet hiljenevät ja tuhon todellinen laajuus paljastuu, pystyttekö Te ja Suomen hallitus sanomaan saman?

Helsingissä 4.12.2023

Linda Konate

Lääkärit Ilman Rajoja