Akuuttilääkäri Mikko Lintu koulutti päivystyksen lääkäreitä ja ensihoitajia kolmen kuukauden ajan Nablusissa, Palestiinan Länsirannalla, traumapotilaiden hoidosta. Gazan sodan alettua myös Länsirannalla on eletty sodan kaltaisissa olosuhteissa. Mikko kirjoittaa siitä, kuinka palestiinalaisalueille hyökätään, ihmisiä pidätetään ja teitä suljetaan. Edes terveydenhuollon henkilökuntaa ei suojella.
Saavuin marraskuussa Nablusiin järjestämään traumakoulutuksia, joissa paikallista henkilökuntaa koulutettiin hoitamaan suuria samanaikaisia potilasmääriä. Nablus on tuhansia vuosia vanha kaupunki, jossa muslimit, kristityt ja samarialaiset elävät rinnakkain. Näköetäisyydellä sijaitsi eristäytyneitä juutalaissiirtokuntia.
Paikalliset elivät jatkuvasti israelilaisten sotilaiden valvonnassa. He olivat tottuneet siihen lapsesta asti.
Nablus sijaitsee kahden vuoren välissä, ja molempien vuorten huipuilla on israelilaisten tukikohtia. Paikalliset elivät jatkuvasti israelilaisten sotilaiden valvonnassa. He olivat tottuneet siihen lapsesta asti. Päivisin kaupungin yllä lensi ajoittain drooni, jonka kova ääni oli henkisesti uuvuttava. Olo tuntui piiritetyltä.
Luodinjälkiä ambulanssin takalasissa
Kaupunkiin ja sieltä pois pääseminen vaati kulkemista israelilaisten sotilaiden tarkastuspisteiden läpi. Välillä jonotimme tarkastuspisteillä kaksi tuntia, ja toisinaan ne suljettiin yllättäen. Kerran meidät käännytettiin takaisin, koska kyydissämme olleet tulkki ja sairaanhoitaja olivat palestiinalaisia.
Israelilaisten sotilaiden hyökkäykset olivat lähes päivittäisiä. Useimmiten ne tapahtuivat öisin. Hyökkäysten aikana sotilaat kohdistivat hyökkäyksensä erityisesti poikiin ja miehiin. Ambulanssien pääsy paikalle estettiin usein, ja myös ensihoidon ajoneuvoja ammuttiin.
Tapasin ensihoitajan, joka oli saanut osuman päähänsä ollessaan hoitamassa potilasta. Luoti oli todennäköisesti menettänyt energiaansa läpäistessään auton, eikä ollut läpäissyt kallon luuta. Hän selvisi isolla haavalla. Näin myös luodinjäljet ambulanssin takalasissa ja kyljessä.
Todellinen hyökkäys Jeniniin oli kuin suoraan harjoituksesta
Kävin traumakoulutustiimini kanssa kahdessa päivystyksessä: Nablusin kirurgisessa sairaalassa ja läheisen pikkukaupungin sairaalassa, joissa koulutimme lääkäreitä ja lääketieteen opiskelijoita.
Sairaaloiden ulkopuolella järjestimme ensihoitajille ja terveyskeskusten työntekijöille kolmipäiväisiä kursseja. Niiden pääpaino oli sotavammojen hoidossa ja tilanteissa, joissa potilaita on enemmän kuin resursseja. Tavoitteena oli varmistaa, että potilaat pysyvät hengissä sairaalaan asti.
Erään koulutuspäivän lähtötilanteena oli ohjusisku. Haavoittuneita oli niin paljon, että ambulanssikapasiteetti ei riitä, tai potilaat eivät muuten pääse sairaalaan. Huoneessa oli yhdeksän haavoittunutta: kolme harjoitusnukkea ja kuusi kurssilaista, joille oli maskeerattu erilaisia vammoja.
Kollegat joutuivat kokemaan juuri sen tilanteen, jota olimme harjoitelleet.
Katsoin tyytyväisenä ryhmää, joka toimi upeasti kokonaisuutena, ja huolehti potilaista tehokkaasti. Olin ylpeä koulutuksemme tuloksista, ja tunsin työni tärkeäksi.
Valitettavasti kurssin tarve todistettiin pian käytännössä.
Olimme juuri tehneet harjoituksen, jossa sotilaat hyökkäsivät pakolaisleiriin ja haavoittivat useita ihmisiä. Pian kuulimme, että israelilaiset sotilaat olivat hyökänneet Jeninin leiriin. Vain yhden päivän aikana 35 ihmistä haavoittui ja yhdeksän kuoli. Sotilaat myös estivät ihmisten pääsyn sairaalaan.
Kollegat joutuivat kokemaan juuri sen tilanteen, jota olimme harjoitelleet.
Samalla tiesin, että työmme on tärkeää. Koulutuksessa jaoimme taitoja, jotka pelastavat myöhemmin ihmishenkiä.
Mikko Lintu
akuuttilääkäri, avustustyöntekijä
