Heidi Wikström
Kun sairaala on uusi, saattavat potilaat olla vielä varuillaan. Silloin odottamattomalla diagnoosilla saattaa olla kauaskantoisia seurauksia.
Jo Jemeniin pääseminen oli mutkikasta.
Viisumin hankkiminen oli vaikeaa ja kesti kauan. Kun lopulta pääsin matkaan reissu Vesivehmaalta Ad Dahiin kesti melkein viikon. Lensin ensin Geneveen, jossa oli ihana kevät ja magnolioiden kukinta oli juuri alkanut. Siellä sain tietoa Jemenin olosuhteista ja kulttuurista ja lisäksi ehdin tutustua kauniiseen kaupunkiin. Genevessä on esimerkiksi Mon Repos’n puisto, josta lauletaan iskelmässäkin.*
Matka jatkui sitten Djiboutiin, missä tutustuin ensimmäiseen jemeniläiseen ystävääni. Hän on naislääkäri kuten minäkin ja haluaa opiskella kirurgiksi voidakseen siten auttaa oman maansa avuntarvitsijoita. Vaikka sainkin opastusta kulttuuriin Genevessä, minusta oli rauhoittavaa saada ystävä rinnalleni laskeutuessani itselleni aivan uuden maan kamaralle. Ystäväni näytti, miten hijab kuuluu laittaa oikeaoppisesti ja hän oli muutenkin antanut minulle käyttäytymisopastusta.
Vaikka sainkin opastusta kulttuuriin Genevessä, minusta oli rauhoittavaa saada ystävä rinnalleni laskeutuessani itselleni aivan uuden maan kamaralle.
Aloin jo lentokentällä käsittää, mitä kuuluisa Jemeniläinen kohteliaisuus on. Omaisuuteni tutkittiin tarkasti ja lopulta kamerani takavarikoitiin (saan sen takaisin kotimatkalla), mutta kaikki tapahtui ystävällisesti ja rauhallisesti.
Lentokentältä päästyämme suuntasimme majoitukseemme Sanaassa ja seuraavana iltapäivänä ajettuamme viisi tuntia pölyisiä ja kiemuraisia vuoristoteitä saavuin Ad Dahin maaseutusairaalaan, joka on uusi Lääkärit ilman rajoja -järjestön projekti.
Koska projekti on uusi, rutiinit, kuten osastokierrokset ja kokoukset, eivät vielä ole asettuneet täysin päiväjärjestykseen. Leikkausryhmän keskeinen tehtävä onkin rakentaa uusia ja säilyttää jo olemassa olevia käytäntöjä. Myös monia tärkeitä leikkausvälineitä puuttuu vielä, ja velvollisuuksiimme kuuluu jouduttaa niiden hankkimista. Onneksi paikallinen henkilökunta on ammattimaista ja haluaa tehdä parhaansa potilaiden hyväksi.
Ad Dahi on maaseutuyhteisö, jossa sana kulkee nopeasti asukkaiden keskuudessa. Pian alettuani työskennellä täällä kuulin jäätelönmyyjän kadulla sairaalan ulkopuolella huikkaavan: ”Jäätelöä tohtorille?”
Koska sairaala on niin uusi, paikalliset eivät kuitenkaan vielä tiedä, onko meistä mihinkään. On aivan luonnollista ja jopa järkevää olla hieman huolissaan, kun uskoo oman tai läheisensä terveyden ja elämän ventovieraiden käsiin. Siksi on tärkeää, ettei toimintatavoistamme, tavoitteistamme tai ammattimaisuudestamme levitetä väärää tietoa kaupungilla.
Mitä sitten voimme tehdä estääksemme tämän? Emme juuri mitään. Ainoastaan hoitaa työmme, olla avoimia ja valmiita selittämään kaikki ratkaisumme potilaille ja heidän omaisilleen. Eli toimia kutakuinkin samoin, kuin Suomessakin.
Odottamaton diagnoosi
Edellä mainitut pohdinnat saivat minut hieman huolestumaan pari päivää sitten, kun huomasin leikkauksen aloitettuani, että kyseessä ei ollutkaan umpilisäkkeen tulehdus vaan veritulppa ohutsuolta ravitsevassa päävaltimossa. Mitä tehdä? Päätin poistaa suurimman osan huonokuntoisesta ohutsuolesta ja jättää vain sen verran jäljelle kuin potilas välttämättä tarvitsee elääkseen, jos selviää leikkauksen jälkeisistä päivistä.
Pidin selviytymistä hyvin epätodennäköisenä, koska suurin osa jättämästäni ohutsuolesta näytti sekin huonokuntoiselta. Olin huolissani 70-vuotiaan potilaan lisäksi myös projektista. Kun potilas vietiin leikkaussaliin, omaiset eivät odottaneet mitään näin vakavaa. Jos potilas ei selväisi, mitä he ajattelisivat meistä?
Myöhemmin illalla teho-osastolla vaihdoin lievemmät kipulääkkeet morfiiniin, jota annetaan tavallisesti vain kuolemansairaille potilaille. Ajattelin, että kivunlievitys oli paras ja mahdollisesti ainoa asia, mitä voisimme hänelle tarjota. Sitten lähdin majoitukseen yöksi ja seuraavana aamuna palasin uteliaana ja jännittyneenä potilaan vuoteen äärelle.
Löysin hänet yllättävän hyväntuulisena ja hyväkuntoisena, ja sama on jatkunut tähän asti eli toiseen leikkauksenjälkeiseen päivään. Hänen verenpaineensa ja sykkeensä ovat normaalit, hänellä ei ole kuumetta, ja hemoglobiini on suunnilleen normaali. Huomenna alamme antaa hänelle pieniä määriä kiinteää ruokaa.
Kun tilanne näytti pahalta leikkaussalissa, paikallinen henkilökunta sanoi:
”Insha’allah hän selviää. Me olemme muslimeita ja luotamme Jumalaan.”
”Niin minäkin”, vastasin, ”tämän jälkeen voimme vain rukoilla.”
Saa nähdä, ainakin olemme tehneet voitavamme.
*Korjaus: Annikki Tähti laulaa iskelmässään Viipurissa olevasta puistosta.
