Suh Fuh aloitti työnsä Lääkärit Ilman Rajoja -järjestössä vuonna 2011. Sen jälkeen avustustyö on vienyt hänet yli kymmeneen maahan. Suh Fuh on nähnyt kiirisalueilla, kuinka terveydenhuoltoon kohdistuvat hyökkäykset estävät ihmisiltä pääsyn hoitoon. Usein juuri silloin, kun he sitä eniten tarvitsisivat.
Työskentelin vuonna 2015 Afganistanissa Kunduzin sairaalassa hoitotiimin esihenkilönä. Muistan yhä kiireen sairaalan käytävillä. Sairaala oli suuri traumasairaala, ja elintärkeä osa paikallista terveydenhuoltojärjestelmää. Tarjosimme sairaalassa kirurgista hoitoa ja koulutimme hoitohenkilöstä.
Kesän lähestyessä väkivalta alueella kiihtyi. Pelkästään kesäkuussa hoidimme useita monipotilastilanteita, joissa sairaalaan tuli kerralla kymmeniä potilaita hoidettavaksi. Lähdin Kunduzista kotiin kesäkuussa. Tuolloin en osannut edes aavistaa, mitä oli tulossa.
Vain muutama kuukausi lähtöni jälkeen, lokakuussa, sairaala pommitettiin maan tasalle. Moni työkavereistani menetti henkensä. Osa heistä kuoli juostessaan takaisin liekkeihin pelastamaan potilaita.
Tästä ei saa tulla normi sodissa ja konflikteissa. Hoitohenkilökunnan ei pitäisi koskaan joutua pelkäämään henkensä puolesta pelastaessaan muita.
avustustyöntekijä
Vuosia myöhemmin palasin Afganistaniin auttamaan uuden sairaalan rakentamisessa pommituksessa menettämämme tilalle. Kun saavuin toimistoomme Kabuliin, näin seinän täynnä kuvia iskussa kuolleista kollegoistani. Ihmisistä, joiden kanssa olin työskennellyt. Tuota hetkeä en unohda.
Jaksoin kuitenkin jatkaa työtäni, siellä tiesin, miksi olin tullut sinne: uudelleenrakentamaan, jatkamaan kollegojeni työtä ja varmistamaan, että potilaat saavat tarvitsemaansa hoitoa.
Hyökkäykset terveydenhuoltoon jättävät potilaita ilman hoitoa
Työni on vienyt minut eri puolille maailmaa. Aloitin avustustyöntekijänä vuonna 2011 Libyassa ja sen jälkeen olen työskennellyt Jemenissä, Afganistanissa, Ukrainassa, Libanonissa, Etelä-Sudanissa ja monissa muissa maissa.
Yksi valitettava asia yhdistää useita maita, joissa olen työskennellyt: terveydenhuoltoon kohdistui hyökkäyksiä ja turvallisuushuolet rajoittivat ihmisten pääsyä sairaanhoitoon. Tätä tapahtui esimerkiksi Afganistanissa, Ukrainassa ja Jemenissä.
Sairaaloihin ja hoitohenkilökuntaan kohdistuva väkivalta on lisääntynyt vuosi vuodelta. Ambulansseja kohti ammutaan, terveydenhuoltolaitoksia pommitetaan, potilaita ja hoitohenkilökuntaa tapetaan.
Olen nähnyt, kuinka ihmiset alkavat vältellä sairaalaan hakeutumista turvallisuushuolien vuoksi. Kuinka ihmiset pelkäävät joutuvansa iskun kohteeksi hakeutuessaan hoitoon, jota he kipeästi tarvitsevat. Olen myös nähnyt, miten konfliktin osapuolet rajoittavat henkeä pelastavien lääkkeiden ja tarvikkeiden toimittamista sairaaloihin.
Terveydenhuoltoon kohdistuvilla hyökkäyksillä on vakavia seurauksia. Sen lisäksi, että iskuissa kuolee ja haavoittuu potilaita ja henkilökuntaa, hyökkäykset vaikeuttavat sairaanhoitoon pääsyä. Tämä lisää sairastavuutta ja kuolleisuutta. Lapsia ei voida rokottaa ja taudit, jotka on mahdollista hävittää rokotuksilla, leviävät. Äitiyskuolleisuus voi lisääntyä, sillä naiset joutuvat synnyttämään enemmän kotona. Krooniset sairaudet pahenevat. Voisin jatkaa tätä luetteloa loputtomiin.
Olen myös itse pelännyt työskennellessäni sairaalassa konfliktialueella. Jatkan kuitenkin työtäni, sillä tiedän voivani edistää yhteisöjen terveyttä tilanteissa, joissa sitä eniten tarvitaan.
Sairaaloihin ei saisi koskaan kohdistaa hyökkäyksiä
Olen todistanut hyökkäyksiä terveydenhuoltoon, vaikka sairaaloita pitäisi aina suojella, myös sodissa. Sairaaloihin kohdistuvat hyökkäykset ovat epäinhimillisiä ja ne loukkaavat räikeästi kansainvälistä humanitaarista oikeutta.
Pelkään kuitenkin, että iskut terveydenhuoltoon ovat normalisoitumassa. Joka vuosi näemme enemmän ja enemmän hyökkäyksiä. Tästä ei saa tulla normi sodissa ja konflikteissa. Hoitohenkilökunnan ei pitäisi koskaan joutua pelkäämään henkensä puolesta pelastaessaan muita. Ja potilailla pitäisi aina olla mahdollisuus hakeutua hoitoon.
Suh Fuh, avustustyöntekijä
Lääkärit Ilman Rajoja
