Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan jopa viidesosa maailman äitiyskuolemista tapahtuu Nigeriassa*, jossa arkkitehti Erika Alatalo oli avustustyössä suunnittelemassa synnytyssairaalaa.
Kun ensimmäisen kerran saavuin ravitsemuskeskukseen, jota Lääkärit Ilman Rajoja pyörittää Nigerian koillisosissa Maidugurissa, potilasmäärät olivat korkeimmillaan. Olin alueella, jossa vuosia jatkunut väkivalta Bornon osavaltiossa on pakottanut yli miljoona ihmistä jättämään kotinsa maaseudulla ja pakenemaan Maidugurin kaupunkiin. Nämä ihmiset eivät ole päässeet viljelemään peltojaan, mikä on johtanut siihen, että aliravitsemuksesta on tullut yleinen ongelma kodeistaan paenneiden, etenkin lasten, keskuudessa.
Aliravitsemuksesta kärsivien lasten näkeminen ei ole kenellekään helppoa. Arkkitehtina yritin kääntää huomioni rakennuksiin. Näin ympärilläni yksinkertaisia, halvasta puusta ja kattolevyistä nopeasti väsättyjä rakennelmia ja telttoja. Rakennukset olivat väliaikaisia, koska ongelmanhan pitäisi olla väliaikainen: kun konflikti päättyy, ihmiset voivat palata kotikyliinsä ja maatiloilleen ruokaa kasvattamaan. Näin ainakin toivotaan.
Oma tehtäväni ei kuitenkaan löytynyt ravitsemuskeskuksesta, vaan sen viereiseltä tyhjältä tontilta. Tälle tontille Lääkärit Ilman Rajoja aikoi rakentaa uuden synnytyssairaalan, jonka tarkoituksena on hoitaa korkean riskin synnytyksiä. Nigeria on Afrikan väkirikkain maa. Jopa viidesosa maailman äitiyskuolemista tapahtuu Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan Nigeriassa*.
Tehtävänäni oli suunnitella tätä uutta synnytyssairaalaa ja aloittaa sen rakentaminen. Toisin kuin ravitsemuskeskuksessa, tavoitteena oli rakentaa pysyviä rakennuksia, joiden suunnittelu ja rakentaminen vaati hyvin erilaista lähestymistapaa.
Mitä nopeammin pystyisimme rakentamaan sairaalan, sitä nopeammin pystyisimme hoitamaan potilaita ja sitä enemmän äitejä ja vastasyntyneitä pystyisimme pelastamaan.
Synnytyssairaalan suunnittelu alueen tarpeisiin antoikin paljon mietittävää. Lääkärit Ilman Rajoja aikoo pyörittää synnytyssairaalaa viisi vuotta, jonka jälkeen sairaala siirtyy terveysministeriölle. Itselleni oli tärkeää pitää mielessä, miten sairaala toimisi myös sen jälkeen, kun toiminta on siirtynyt osavaltiolle. Rakennusten tekniikan ja materiaalien piti olla paikallisesti yleisesti käytettyjä, jotta niitä voidaan helposti korjata ja ylläpitää.
Tärkeintä oli kuitenkin aika. Mitä nopeammin pystyisimme rakentamaan sairaalan, sitä nopeammin pystyisimme hoitamaan potilaita ja sitä enemmän äitejä ja vastasyntyneitä pystyisimme pelastamaan. Päätimme rakentaa sairaalan vaiheittain ja keskityimme ensin vain muutamaan rakennukseen, jotta saisimme ne valmiiksi mahdollisimman pian. Muut rakennukset voisimme aluksi korvata väliaikaisilla rakennuksilla, jotka voisivat myöhemmin toimia esimerkiksi ylimääräisinä potilasosastoina ravitsemuskeskuksen kiireisimpinä aikoina.
Rakentamisen aloittaminen oli se hetki, jolloin suunnitelmat konkretisoituivat käsin kosketeltavaksi. Nyt kun ensimmäinen rakennus kasvaa päivä päivältä, kasvaa myös odotus päivästä, jona sairaala voi vastaanottaa ensimmäisen potilaansa. Samalla mielessäni kasvaa toivo, että sairaala näkisi vielä senkin päivän, jona siellä syntyneet lapset eivät saapuisi maailmaan väkivallan, vaan rauhan keskelle.
* Lähde: World Health Organization: Maternal health in Nigeria: generating information for action
