Paula Kamppuri-Oporta
Suomalainen sairaanhoitaja Paula Kamppuri-Oporta kuvaa blogitekstissään yhden tavallisen aamupäivän kulkua mosambikilaisessa kyläsairaalassa. Kun avun tarvitsijoita on paljon ja malaria leviää, hoitoon pääsyn merkitys korostuu.
Kävelen aamulla ennen seitsemää töihin kyläsairaalaan Cabo Delgadon provinssissa, Mosambikissa. Aurinko porottaa jo korkealla taivaalla ennustaen helteistä päivää. Katselen sairaalalle johtavalta tieltä näkyvää Intian valtamerta, joka kimaltelee kauniisti.
Täällä Mosambikissa moni on joutunut pakenemaan väkivaltaisuuksia, ja apua tarvitsevia on paljon. Hoitoon pääsy voi olla vaikeaa, ja näen työssäni lasten sairaanhoitajana omin silmin, kuinka tärkeää potilaiden on päästä kiireelliseen hoitoon ajoissa.
Lääkärit Ilman Rajoja tukee monin tavoin sairaalaa, jossa työskentelen. Avustamme tarvikkeiden ja lääkkeiden hankinnassa sekä palkkaamme henkilökuntaa vahvistamaan paikallisen terveysministeriön henkilöresursseja. Huhtikuussa sairaalassamme aloitti kahdeksan uutta sairaanhoitajaa, joiden rekrytointiprosessissa sain ilokseni olla mukana.
Pieni potilas kiireellisen avun tarpeessa
Pian sen jälkeen, kun olen saapunut sairaalan ensiapuun, näen hoitoon pääsyn elintärkeän merkityksen jälleen konkreettisesti. Ensiapuun tuodaan seitsemän kuukauden ikäinen tyttövauva, jolla on korkea kuume. Henkilökunta epäilee heti malariaa ja tekee lapselle pikatestin. He tarkistavat myös pienen potilaan verensokeritason, joka onneksi on normaali.
Malariatesti kuitenkin on positiivinen, joten hoitaja alkaa laittaa vauvalle verisuonikanyyliä. Se osoittautuu vaikeaksi, koska malaria on aiheuttanut vauvalle vakavan anemian. Koska verisuoniyhteyden löytyminen viivästyy, annamme malarialääkkeen lihakseen annettavana pistoksena. Sen jälkeen hoitajat ryhtyvät uudelleen etsimään suoniyhteyttä.
Mutta jossakin vaiheessa lapsi ei enää reagoi edes neulanpistoihin. On tarpeen tarkistaa verensokeri uudelleen. Se on laskenut hälyttävälle tasolle.
Lastenosasto täynnä malariasta toipuvia lapsia
Verensokeritilanteen parantamiseksi joudumme antamaan vauvalle kiireellisesti sokeriliuosta peräsuoleen. Tämän ansiosta vauva alkaa taas reagoida, ja pian vastaava hoitaja saa avattua suoniyhteyden, jotta antibiootti voidaan aloittaa.
Vielä emme kuitenkaan voi huokaista helpotuksesta, sillä vauva alkaa kouristella. Herää epäilys, että kyseessä on vakava malarian muoto, aivomalaria. Kouristukset saadaan loppumaan kouristuksenestolääkeellä, ja aivomalarian vuoksi aloitetaan tehokas, suonensisäinen antibioottihoito. Kun vauvan kuume on laskenut lähes normaaliksi kuumelääkkeen ja märkien kankaiden avulla, vauvalle aloitetaan verensiirto korjaamaan anemiaa. Tilanteen tasaannuttua lähden sairaalan lastenosastolle tarkistamaan, tarvitaanko minua siellä.
Lastenosasto on täynnä malariasta toipuvia lapsia. Käyn myös synnytysosastolla tarkistamassa erään keskosvauvan tilanteen. Kun palaan reilun tunnin kuluttua takaisin ensiapuun, hoitamamme vauva on jo hereillä.
Malaria on Mosambikissa, kuten monessa muussakin Afrikan maassa, suurin lapsikuolleisuuden aiheuttaja. Seitsenkuukautisen vauvan tapaus on lähes jokapäiväinen täällä, mutta iloitsen siitä, että malariaan on tehokas ja yksinkertainen hoito – kunhan tauti vain havaitaan ja hoito aloitetaan ajoissa. Kiireellinen hoito pelastaa ihmishenkiä. Se on mahdollista vain lahjoittajiemme tuella.