Osaston edessä työlookissa.

Lasten malariaa, nuoren miehen tuberkuloosi, käärmeen puremia – opittavaa on paljon

Avustustyöntekijä, lääkäri Mikko Lintu on aloittanut työnsä pakolaisleirillä Sudanissa. Ensimmäisenä työpäivänään hän kohtasi vaikeasti sairaita potilaita ja sairauksia, joita oli aiemmin nähnyt vain oppikirjoissa. Lämpimät työkaverit ottivat heti osaksi työyhteisöä.

Ajamme savannin halki pölyistä hiekkatietä. Matkan aikana näkyi lehmiä, vuohia, kameleita ja paimenia. Ohitamme kylän, jossa talot ovat pyöreitä saviseinäisiä kaislakatoilla. Matka asuinnoiltamme pakolaisleiriin kestää 20 minuuttia.

Pakolaisleiri sijaitsee kukkuloiden ympäröimänä. Leirillä asuu 20 000 Pohjois-Etiopian Tigrayn alueen pakolaista.

Leirin asumukset ovat kaislasta ja pressuista rakennettuja. Kun näin leirin, ahdistus levisi rintaani. Elinolosuhteet näyttivät kurjilta. Ihmiset näyttivät kuitenkin siisteiltä ja hyvinvoivilta. Hymyä ja naurua näkyi ihmisten kasvoilla.

YK:n pakolaisjärjestö UNCHR organisoi leirin toimintaa ja on jakanut vastuita eri järjestöille. Meidän vastuuna on akuuttihoito. Kenttäsairaalamme on noin 100 x 200m kokoisella alueella. Sairaalassamme on kolme isompaa rakennusta: päivystys, osasto ja äitiysosasto. Lisäksi on rakennuksia laboratoriolle, eristysasumuksille, kokoustiloille ja toimistoille. Rakennuksia on yhteensä useita kymmeniä. Tien varressa on triage eli hoidontarpeen arviointi. Potilaat luokitellaan vihreisiin, keltaisiin ja punaisiin. Triagen jälkeen on vihreiden potilaiden vastaanotot. Keltaiset ja punaiset potilaat otetaan kahdeksan sänkyiseen päivystystilaan.

Osasto on jättikokoinen teltta, jonne mahtuu 28 potilasta. Teltasta kolmasosa on varattu aliravituille lapsille. Synnytysrakennuksessa on kahdeksan paikkaa. Eristysasumuksia on neljä, ja sinne eristetään tuberkuloosi epäilyt.

Aamusta oli hallinnollinen kokous. Tapasin lääkärimme, joita oli paikalla 11. Lääkärimme tulevat eri maista ja taustoista, osa heistä on sudanilaisia, osa muualta tulleita. Lääkärit Ilman Rajoja -järjestöllä on kaksi vastaavaa lääkäriä, toinen Kongosta ja toinen Nigeristä.

Esittelin itseni ja kerroin työskennelleeni 27 vuotta lääkärinä. Kerroin olevani normaalisti töissä akuuttilääkärinä yliopistosairaalan päivystyksessä ja omaksi vahvuudeksini laaja-alaisen osaamisen. Kerroin työskenteleväni ensimmäistä kertaa Sudanissa ja pakolaisleirillä, joten alkuun minulla olisi runsaasti opittavaa.

Aloitimme aamukierrolla järjestyksessä päivystys, äitiysosasto, osasto ja eristysasumukset. Vastaan tuli lapsen laaja-alainen palovamma, halvauksia, lasten malariaa, aikuisten systeemistä leishmaniaasia, nuoren miehen tuberkuloosi, sirppisoluanemiaa sairastavan lapsen luutulehdus, käärmeen puremia, lasten verenmyrkytyksiä, ripuloivia- ja aliravitsemusta sairastavia lapsia. Osalla aliravitsemuksesta kärsiviä oli lisäksi joku akuutti sairaus. Kierron jälkeen tuntui, että opittavaa todellakin olisi paljon.

Päiväni koostui eri osastoilla käynneistä ja tutustuessani tauteihin, joita näin ensimmäistä kertaa. Vaikka olin ollut matalan tulotason maissa aiemmin lääkärin työssä, tämän alueen tautikirjo on aiempaan oppimaani erilainen. 

Päivä loppui lääkäreiden koulutukseen ja iltapäiväkiertoon, jossa yövuoro otti vastaan potilaat. 

Tuntui hyvältä. Sairaalamme on paljon hienompi kuin olin osannut kuvitella. Siistiä, hyvä hygieniataso olosuhteet huomioiden ja mukavia työkavereita, jotka selvästikin olivat valmiit ottamaan minut työyhteisöönsä.  Potilaamme olivat vaikeasti sairaita. Tulisimme pelastamaan monia ihmishenkiä.

Palasimme asunnoille klo 17.30. Join päivän aikana ainakin neljä litraa vettä. Päivällä lämpö nousi 39 C:hen varjossa.

Kirjeitä maailmalta

Sudanissa pakolaisleirillä sijaitsevan kenttäsairaalan työntekijöitä aamukierrolla.

Mikko Lintu

Sudan

Päivän mittaan malariaa sairastava poika alkoi availla silmiään – avustustyöntekijän päivä sudanilaisessa kenttäsairaalassa

Lue lisää
Toisiinsa nojailevat miehet näyttävät peace-merkkiä. Heillä on päässään moottoripyöräkypärät ja he seisovat mutaisella polulla keskellä peltoa.
Kuva Päivi Kovalaisesta

Päivi Kovalainen

Keski-Afrikan tasavalta

Henkilöstöpäällikkönä Keski-Afrikan tasavallassa – paikallisten kollegojen merkitys korostui

Lue lisää
Teini-ikäinen poika makaa sairaalasängyssä.
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

Sota ei muutu koskaan: viattomat ja puolustuskyvyttömät kärsivät Jemenissä eniten, eikä sota näytä loppuvan

Lue lisää
Lapsi makaa sairaalasängyssä.
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

Habibi: pienestä potilaasta tuli ystävä

Lue lisää
Lääkäri tutkii loukkaantunutta lasta.
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

Vakavan paikan edessä Jemenissä: kranaatti-isku täytti sairaalan hetkessä

Lue lisää
Hoitohenkilökuntaa on kokoontunut potilaan ympärille
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

“Väärässä paikassa, väärään aikaan” – Jemenissä kärsii myös lapset ja nuoret

Lue lisää
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

Mokkan sairaala on jäämässä pieneksi Jemenissä: “Oli aika avata toinen leikkauspöytä”

Lue lisää
Joukko ihmisiä istuvat maassa ympyrässä.
Kuva Janesta klinikan edessä.

Jane Karanja

Etiopia

Mitä yhteistä on imetyksellä ja koronaviruksella terveysneuvonnassa Etiopiassa?

Lue lisää
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

Halfway home: paluu Jemeniin pandemia-aikana

Lue lisää
Nigeria

Lääkärit Ilman Rajoja pelasti veljeni – ja nyt työskentelen ympäri maailmaa auttaakseni muita

Lue lisää
Anne Karjalainen

Anne Karjalainen

Pakistan

Perustamassa COVID-19-eristysosastoa Pakistanissa

Lue lisää
Anestesian- ja tehohoidon erikoislääkäri Kariantti kollegoidensa kanssa Burundissa.
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Burundi

Sydämeni palaa tänne

Lue lisää
Pirianna Laukkanen

Pirianna Laukkanen

Irak

Neuvola Mosulin raunioissa

Lue lisää
Myrskylyhty oikeassa yläkulmassa valaisee pimeää pihamaata.
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Burundi

Burundi by night

Lue lisää
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Burundi

Melkoinen ihme: ”Minua edelleen ihmetyttää, että potilas selvisi tästä”

Lue lisää
Autokolarin uhria tuodaan ambulanssilla sairaalaan
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Burundi

Onnettomia loppuja: “Hän oli poissa ja meidän oli vain annettava hänen mennä”

Lue lisää
Etelä-Sudan

Käärmeenpuremat tappavat enemmän ihmisiä kuin maamiinat

Käärmeenpuremien aiheuttamiin myrkytyksiin kuolee neljäkymmentä kertaa enemmän ihmisiä kuin maamiinoihin. Useimmat pureman saaneet asuvat maaseudulla, mistä on usein pitkä matka hoitoon. Kymmenvuotiasta Awien Maguoria viedään leikkaussaliin yhdeksättätoista kertaa. Hänen oikea kätensä on vaurioitunut niin pahasti, ettei sitä voi enää pelastaa, ja se roikkuu velttona kantositeessä. Mutta ainakin hänellä on vielä käsi ja mikä tärkeintä, hän…
© MSF
Cookie Settings