© Pacom Bagula/MSF
Marie vieraili neljän lapsensa kanssa rokotuspisteellämme Bangabolassa.

Tuhkarokko Kongon demokraattisessa tasavallassa: loputon taistelu yhtä maailman helpoimmin tarttuvaa tautia vastaan?

Kongon demokraattisessa tasavallassa puhkeaa tuhkarokkoepidemia joka toinen tai kolmas vuosi. Epidemiat vaikuttavat maassa kymmenien tai jopa satojen tuhansien lasten elämään. Viime vuosi ei ollut poikkeus: maassa raportoitiin yli 148 600 tuhkarokkotapausta ja 1 800 kuolemaa. Mitä syitä toistuvien epidemioiden taustalla on, ja ennen kaikkea, kuinka voimme lopettaa ne?

Kun puhutaan hädästä Kongon demokraattisessa tasavallassa, tuhkarokko ei yleensä ole ensimmäinen asia, joka tulee mieleen. Silti sairaus aiheuttaa säännöllisesti vahinkoa pienille lapsille, ja on ollut vuosia pääsääntöinen syy järjestömme hätäaputoiminnalle maassa.

“Viisi hätätiimiämme toimii lähes kellon ympäri vastatakseen eri puolella maata puhkeaviin tuhkarokkoepidemioihin. Mutta heti kun saamme tulipalon sammutettua yhdessä paikassa, se puhkeaa toisaalla”, sanoo lääkärimme Louis Massing.

Suurin osa Kongon demokraattisessa tasavallassa antamastamme hätäavusta liittyy tuhkarokkoon, ja esimerkiksi vuonna 2022 toimenpiteitä oli 45.

Apteekin varastonhoitaja Berthe Kiyabwe työskentelee osana Bangabolaan tuhkarokkotilanteeseen vastaamaan lähetettyä ryhmää. Hän vastaa lääkkeiden ja lääkinnällisten tarvikkeiden vastaanotosta, jakelusta ja valvonnasta.

“Valmistelen ryhmille lähetettävät tilaukset, ja saan raportit joka viikonloppu. Teen inventaarion jokaisen toimenpiteen alussa ja lopussa. Nautin työstäni. Vuosien varrella olen saanut paljon kokemusta. Tunnen kuuluvani joukkoon, ja se motivoi minua.”

Suurin Kongon demokraattisessa tasavallassa koskaan dokumentoitu tuhkarokkoepidemia puhkesi vuosien 2018 ja 2020 välisenä aikana. Silloin lähes 460 000 lasta sairastui tautiin, ja 8 000 heistä kuoli. Terveysviranomaiset ovat järjestäneet laajamittaisia rokotuksia kansainvälisten kumppanien, kuten järjestömme kanssa, minkä ansiosta tapausmäärät vähentyivät radikaalisti vuoteen 2021 mennessä. 

“Mutta viime vuonna lähes puolet maan terveysalueista oli jälleen kerran epidemiatilanteessa”, Massing valittelee.  

“Ja se ei ole vielä ohi. Pelkästään tammikuussa 2023 Kongon demokraattisessa tasavallassa on ilmoitettu lähes 20 000 tuhkarokkoepäilystä, ja olemme vastanneet paikallisiin epidemioihin Tshopon, Manieman, Etelä-Kivun Pohjois-Kivun, Lomamina ja Lualaban maakunnissa.” 

Rachelin lapsi sairastui tuhkarokkoon. Saatuaan yli viikon ajan hoitoa Bangabolan sairaalassa, poika voi nyt paremmin. Vuonna 2022 hoidimme puolentoista kuukauden aikanan lähes 2 700 alle viisivuotiasta tuhkarokkoa, malariaa ja aliravitsemusta sairastavaa lasta Bangabolan sairaalassa ja muissa paikallisissa terveydenhuoltolaitoksissa.

“Heikkoja lenkkejä ei voi olla”

Tuhkarokko on yksi maailman helpommin tarttuvista taudeista. Onneksi sairauden ehkäisyyn on olemassa rokote, joka tarjoaa lähes täyden suojan, jos henkilö on rokotettu kahdesti. Koska virusta kantava henkilö voi tartuttaa jopa 90 prosenttia rokottamattomista ihmisistä ympärillään, täyden rokotekattavuuden varmistaminen on elintärkeää. Tämä vaatii valtavia panostuksia rutiinirokotuksiin, valvontaa sekä toisen rokotteen antamista lapsille.

“Taistelu tuhkarokkoa vastaan on kuin ketju viruksen ympärillä: jos sen yksi lenkki on rikki, virus voi karata”, Massing avaa.

“Ensin maan pitää varmistaa, että rokotteita on saatavilla riittävä määrä, jotta niiden loppuminen terveydenhoitolaitosten varastoista voidaan välttää. Sitten on tärkeää varmistaa, että rokotteet toimitetaan terveydenhoitolaitoksiin ja että niitä varten on tehokas kylmäketju, jossa rokotteet säilyvät hyvässä kunnossa. Myös henkilökuntaa on oltava paikalla rokottamassa lapsia vastaanottojen aikana, ja sinne tulemisen tulee olla taloudellisesti ja fyysisesti mahdollista perheille. Lopuksi pitää järjestää säännöllisiä kampanjoita kaikkien lasten rokottamiseksi toisen kerran… Kun otetaan huomioon tuhkarokon taudinaiheuttamiskyky, heikkoja lenkkejä ei voi olla.”

Tehokas kylmäketju on välttämätön, jotta rokotteet pysyvät oikeassa lämpötilassa, ja siten tehokkaina, kuljetuksen aikana ja paikan päällä. Tämä kuva on otettu Bangabolassa sijaitsevan päämajamme kylmäketjuteltasta.

Valitettavasti monet ketjun osat ovat heikkoja Kongon demokraattisessa tasavallassa, ja tilannetta pahentavat entisestään turvallisuusrajoitteet, maantieteelliset haasteet monien alueiden tavoittamisessa sekä maan korkea syntyvyysaste. Maassa syntyy joka vuosi 2 miljoonaa lasta, jotka pitää suojata taudilta.

Tämän tuloksena – jokaisen epidemian aikana toteutetuista hätäkampanjoista huolimatta – immunisaatioaste on yhä riittämätön. Vaikka arviot rokotekattavuudesta vaihtelevat laajasti lähteittäin, UNICEFin ja Maailman terveysjärjestö WHOn uusimmat arviot osoittavat, että vuoteen 2021 mennessä vain 55 prosenttia lapsista oli saanut yhden annoksen tuhkarokkorokotetta. Taudin leviämisen ehkäisemiseksi suositellaan, että kahden rokoteannoksen kattavuus on vähintään 95 prosenttia.

“Joillekin alueille päästään vain puunrungosta kaiverretuilla kanooteilla, tai jopa kulkemalla jalan metsän läpi”, kertoo Alexis Mpesha, yhden hätätiimimme logistiikkapäällikkö.

“Ei ole tavatonta, että tiimimme ovat ainoita, jotka pääsevät tiettyihin kyliin, sillä paikallisilla terveysviranomaisilla ei ole tarvittavia laitteita, polttoainetta tai henkilöstöä.”

Logistiikka-asiantuntijamme Alexis Mpesha valvoo kanoottien lastausta Limpokossa, lähellä Bangabolan kaupunkia. Materiaalit lähetetään rokotekampanjaan Lisombon terveysalueelle, jonne on 65 kilometrin matka. Alueelle pääsee vain jokea pitkin.

Lastensa rokottamista toivoville vanhemmille toimivien terveyskeskusten etäisyys, matkustuksen hinta ja joskus vastaanottokäyntien hinnat voivat olla lannistavia.

“Hoito on kallista ja resurssimme ovat rajalliset”, kertoo Bangabolan kylässä asuva Anne Epalu. Lääkärit Ilman Rajoja vastasi tuhkarokkoepidemiaan kylässä vuonna 2022.

“Osa lapsista kuolee vain, koska heidän vanhemmillaan ei ole varaa maksaa hoidosta.”

Suurempaa panostusta tarvitaan, jotta epidemioiden kierre voidaan katkaista

Vuonna 2022 rokotimme Kongon demokraattisessa tasavallassa yli kaksi miljoonaa lasta 14 maakunnassa, ja hoidimme yli 37 000 tuhkarokkoa sairastavaa potilasta. Kun tuhkarokkotapausten määrissä raportoidaan nopeaa nousua ja paikallinen kapasiteetti vastata tilanteeseen on rajallinen tai paikalle pääseminen on vaikeaa, tulemme apuun. Tuemme maan terveysministeriötä rokotekampanjoiden järjestämisessä ja hoitopisteiden pystyttämisessä. Epidemioiden aikana toteutettavan hätäavun lisäksi tarjoamme logistista tukea terveydenhoitolaitoksille rutiinirokotusten toteuttamiseen useissa maakunnissa, joissa tiimimme ovat ympäri vuoden.

Mutta terveysviranomaisilta ja niiden kumppaneilta tarvitaan paljon suurempaa panostusta ja investointia, jotta immunisaatioaste saadaan nousemaan Kongon demokraattisessa tasavallassa ja loputon epidemioiden kierre voidaan katkaista.

Rokotuskampanjassa tarvittavat materiaalit kuljetetaan kanootilla Lisomboon, jonne pääsee vain vesiteitse. Matka vie 7 tuntia moottorikanootilla ja 14 tuntia soudettavalla kanootilla.

“Toisen annoksen käyttöönottoa rutiininomaisessa rokotustoiminnassa on nopeutettava”, korostaa Louis Massing.

“Viranomaiset ovat hiljattain ottaneet tämän lähestymistavan, ja sillä voi olla suuri merkitys. Myös järjestelmällinen toisen rokoteannoksen tarjoaminen terveydenhuoltolaitosten lasten vastaanottojen yhteydessä voisi auttaa lisäämään merkittävästi rokotuskattavuutta Kongon demokraattisessa tasavallassa.”

Ottaen huomioon päivittäin yhä useampia lapsia vaarantavien tautiaaltojen sinnikkään esiintymisen, koko maassa on tärkeää järjestää viipymättä laajoja rokotuskampanjoita, joita on suunniteltu vuoden 2022 lopusta lähtien.

“Sillä välin olemme sitoutuneet jatkamaan tuhkarokkoepidemioiden torjuntaa Kongon demokraattisessa tasavallassa ja tukemaan terveysviranomaisia parhaan kykymme mukaan. Tätä varten on kuitenkin tärkeää, että maassa on saatavilla riittävästi hätärokotteita”, selittää Massing.

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Ajankohtaista

Palestiina

Avoin kirje päättäjille: vaadimme välitöntä ja jatkuvaa tulitaukoa Gazaan

Lue lisää
Palestiina

Isku sairaalaan Gazassa: Kaksi Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön lääkäriä kuoli

Lue lisää
Kolme työntekijää, joilla on yllään Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön liivi, sekä kolme paikallista ensihoitajaa kävelee kadulla kuvan oikealla puolella selkä kohti kameraa. Vasemmalla näkyy ambulanssi.
Palestiina

Paljon “punaisia” potilaita – väkivalta Länsirannalla kiihtyy hälyttävästi

Lue lisää
Potilas ja sairaanhoitaja junassa.
Ukraina

Sisua vaativa matka: 36 tuntia potilaiden hoitoa junassa

Lue lisää
Palestiina

Lääkärit Ilman Rajoja vaatii Gazaan tulitaukoa välittömästi

Lue lisää
Työntekijä puhuu radiopuhelimeen Geo Barents -meripelastusaluksessa.

Tuhannet vetoavat kanssamme: eduskunnan ja hallituksen pitää turvata humanitaariset periaatteet

Lue lisää
Neljä ambulanssia, joiden ympärillä ihmisiä.
Palestiina

Työntekijät mahdottoman edessä: Gazan terveydenhuolto on romahtamispisteessä

Lue lisää
Lapsia vesikanisterien vieressä.
Palestiina

Inhimillisyys on palautettava Gazaan

Lue lisää
Palestiina

Gazan humanitaarinen kriisi

Lue lisää
Ihmisiä rakennusten raunioiden keskellä.
Palestiina

Gazassa ei turvaa missään, haavoittuneiden vammat vaativat useita leikkauksia

Lue lisää
Palestiina

Lääkärit Ilman Rajoja Gazassa: sairaalat täynnä, ambulanssit eivät pääse liikkeelle iskujen vuoksi 

Lue lisää
Armenia

Lääkärit Ilman Rajoja valmistautuu tukemaan Vuoristo-Karabahista paenneita

Lue lisää

Marokon maanjäristys: arviointiryhmämme on paikalla

Lue lisää

Mielipide: Humanitaarista työtä tarvitaan enemmän kuin koskaan

Lue lisää

Vuosi 2022 pähkinänkuoressa

Lue lisää
Välimeri

Kannanotto: EU ei saa olla osallisena ihmishenkien menettämiseen Välimerellä

Lue lisää

Tuhkarokko

Tuhkarokko on erittäin tarttuva virustauti, joka on maailmanlaajuisesti yksi suurimmista alle 5-vuotiaiden lasten tappajista. Tuhkarokkoon ei ole lääkettä, mutta siihen on tehokas rokote. Mikä tuhkarokon aiheuttaa? Tuhkarokko on pisaratartuntana tarttuva virustauti. Tuhkarokko on niin tarttuva, että siihen sairastuneen kanssa asuvista ei-immuuneista ihmisistä 90 prosenttia saa tartunnan. Mitä ovat tuhkarokon oireet? Oireet tulevat näkyviin 10–14 päivän…
© Alexis Huguet
Cookie Settings