covid-19

Koronarokotteiden ja -lääkkeiden patenttivapaus halutaan vesittää – vuodettu tekstiluonnos ei lupaa hyvää

Tiedote
21.04.2022

Yli kaksi vuotta jatkunut covid-19-pandemia on vaatinut tähän mennessä yli kuusi miljoonaa ihmishenkeä. Intia ja Etelä-Afrikka ehdottivat jo lokakuussa 2020, että testeillä, hoidoilla ja rokotteilla ei olisi patentteja pandemian aikana. Yli 100 maata tukee ehdotusta WTO:ssa, mutta maat, joilla on vahva lääketeollisuus, vastustavat ehdotusta yhä. Maaliskuussa 2022 vuodetun dokumentin mukaan EU:n, Yhdysvaltojen, Intian ja Etelä-Afrikan…

Lue lisää

Tutkimuksen mukaan 91 prosenttia suomalaisista pitää ihmishenkien pelastamista voitontavoittelua tärkeämpänä pandemiassa

Tiedote
02.02.2022

Lääkärit Ilman Rajoja teetti galluptutkimuksen suomalaisten asenteista koronarokotteiden maailmanlaajuiseen saatavuuteen. Tutkimus osoittaa suomalaisten luottavan rokotteisiin keinona päättää pandemia. Kyselyyn vastanneet pitävät myös tärkeänä, että rokotteet jaetaan maailmanlaajuisesti tasa-arvoisesti. Gallupin mukaan: Suomalaisista 86 prosenttia ajattelee, että koska rokotukset on pitkälti kehitelty julkisin varoin, niiden tulisi olla kaikkien saatavilla tasapuolisesti. Vastaajista 84 prosenttia katsoo, että elämää pelastaviin…

Lue lisää

Uusi virusmutantti osoitus koronavirusrokotteiden patenttien purkamisen kiireellisyydestä

Tiedote
29.11.2021

Sen jälkeen kun Intia ja Etelä-Afrikka esittivät yli vuosi sitten poikkeuksia koronavirusrokotteiden ja muiden lääketieteellisten työkalujen patentteihin, on yli neljä miljoonaa ihmistä kuollut covid-19-viruksen vuoksi. Koko pandemian aikana yli viisi miljoonaa ihmistä on menehtynyt virukseen. Yli 100 maata on antanut tukensa Intian ja Etelä-Afrikan ehdotukselle, eli yli puolet maailman hallituksista pitää ehdotuksen täytäntöönpanoa tehokkaana välineenä…

Lue lisää

EU:n ja Suomen tulee ottaa mallia Yhdysvalloista: ihmisten terveys lääkeyhtiöiden voittojen edelle

Tiedote
06.05.2021

Lääkärit Ilman Rajoja (Médecins Sans Frontierès, MSF) kiittää Yhdysvaltojen päätöstä tukea koronarokotteiden patenteista luopumista. Poikkeus patentteihin tulee lisäämään riittävästi ja oikea-aikaisesti pääsyä näihin hengenpelastaviin rokotteisiin. ”Nyt kun Yhdysvallat on näyttänyt asiassa johtajuutta, on myös EU:n korkea aika ryhtyä toimiin. Tähän asti EU on estänyt patenteista poikkeuksen hyväksyntää WTO:ssa, samalla kun pandemia jatkuu monessa maassa”, sanoo…

Lue lisää

Etulinjan terveydenhuollon henkilöstö ilman rokotteita maissa, joissa uusi koronavirusmuunnos riehuu

Uutinen
04.02.2021

Erittäin tarttuva uusi koronavirusmuunnos leviää Etelä-Afrikassa, Mosambikissa, Eswatinissa ja Malawissa. Maiden terveydenhuollon työntekijät kamppailevat kasvavan potilasmäärän kanssa ilman mahdollisuutta saada rokotetta, joka suojaisi heitä itseään virukselta. Lääkärit Ilman Rajoja (MSF) kehottaa jakamaan COVID-19-rokotteet tasa-arvoisesti ja priorisoimaan ja suojelemaan etulinjan terveydenhuollon työntekijöitä sekä niitä ihmisiä, joilla on suurin riski saada vakava koronaviruksen tautimuoto tai kuolla virukseen…

Lue lisää
Kaksi lääkäriä tutkii potilaan keuhkokuvia.

Rikkaat maat, älkää estäkö patenteista luopumista pandemian aikana

Tiedote
03.02.2021

Maailman kauppajärjestö WTO käsittelee torstaina 4.2. Etelä-Afrikan ja Intian ehdotusta COVID-19-tartuntataudin lääketieteellisten tuotteiden monopoleista luopumiseksi pandemian aikana. Ehdotusta ajavat virallisesti Eswatini, Kenia, Mosambik, Pakistan, Mongolia, Venezuela, Bolivia ja Egypti ja sitä tukee 99 maata. Pieni ryhmä WTO:n varakkaita jäseniä, mukaan lukien EU, Iso-Britannia, Yhdysvallat, Japani, Sveitsi ja Australia, vastustaa sitä edelleen. Lääkärit Ilman Rajoja (MSF)…

Lue lisää

COVID-rokotuksiin tarvitaan avoimuutta

Tiedote
11.11.2020

Geneve, 11. marraskuuta 2020. Brasilialainen julkinen tutkimuslaitos Fundação Oswaldo Cruz (Fiocruz) julkisti verkossa lääkeyhtiö AstraZenecan kanssa tekemänsä lisenssisopimuksen vähintään 100 miljoonan rokoteannoksen tuottamisesta (AZD1222). Vaikka sopimusta ei julkistettu kokonaisuudessaan, se on kuitenkin askel, jonka tulisi rohkaista muita hallituksia seuraamaan esimerkkiä ja toimimaan avoimuuden lisäämiseksi. AstraZeneca on kertonut, ettei se ”tavoittele voittoa pandemiassa”. Yritys on ottanut…

Lue lisää

6 keinoa, joilla varmistetaan, että valmis COVID-19-rokote on kaikkien saatavilla

COVID-19-taudin pysäyttämiseksi tehdään valtavasti ympäri maailmaa. Hallitukset ja hyväntekijät ovat lahjoittaneet miljardeja tutkimukseen koronarokotteen kehittämiseksi. Kansainvälinen rokoteallianssi Gavi on hiljattain käynnistänyt the COVAX Facility -rahaston ostaakseen etukäteen COVID-19-rokotteita. Mutta tiesitkö, että tämä julkinen raha myönnetään lääkeyrityksille melkein ilman mitään ehtoja? Valtioiden johtajat ympäri maailmaa ovat puhuneet, että tulevien koronarokotteiden on oltava kaikkien saatavilla – riippumatta…
© Yann Libessart/MSF
Cookie Settings