Syyria: Al-Holin leirillä tapettu Lääkärit Ilman Rajoja -työntekijä
Tammikuusta lähtien al-Holin leirillä on kuollut yli 30 ihmistä. Heidän joukossaan oli yksi työntekijämme ja toisen työntekijän lapsi. Kansainvälisen yhteisön ja maiden, joiden kansalaisia asuu al-Holissa, on kiireellisesti etsittävä pitkän tähtäimen ratkaisuja leirillä asuville.
Lääkärit Ilman Rajoja (MSF) ilmaisee järkytyksensä ja surunsa yhden työntekijän tapon ja kolmen muun loukkaantumisen johdosta al-Holin leirillä Koillis-Syyriassa. Tapaukset osoittavat jälleen kerran, että leiri ei ole turvallinen paikka asukkailleen, joista kaksi kolmasosaa on lapsia.
Työntekijämme tapettiin helmikuun 24. päivän yönä teltassa, jossa hän asui. Kolme päivää tämän jälkeen toisen työntekijämme lapsi kuoli leirillä sattuneessa tulipalossa. Tulipalossa loukkaantui myös kolme työntekijäämme.
“Työntekijämme vietti vapaa-aikaa perheensä kanssa, kun hänet tapettiin,” kertoo Will Turner, Syyrian hätäavustustoimintamme päällikkö. ”Pyrimme parhaillaan selvittämään kuolemaan johtaneet tapahtumat ja olosuhteet. Tuemme hänen perhettään tänä vaikeana aikana ja osoitamme heille syvimmät osanottomme.”
Toinen tapaus sattui helmikuun 27. päivän iltana. Leirillä olevaan telttaan oli kokoontunut väkeä juhlimaan häitä, kun juhliin osallistunut lapsi kaatoi vahingossa diesel-lämmittimen kumoon. Tämä johti tuhoisaan tulipaloon.
Tuli levisi viereisiin telttoihin tappaen ainakin seitsemän ihmistä. Yksi kuolleista oli työntekijämme 4-vuotias lapsi. Noin 30 ihmistä loukkaantui, mukaan lukien kolme työntekijäämme ja heidän perheenjäseniänsä. Osa loukkaantuneista kuljetettiin Al-Hassakehin kaupunkiin hoitoa varten. Toistaiseksi on kuitenkin epäselvää, ketkä uhreista kuljetettiin mihinkin sairaalaan, minkä takia loukkaantuneiden tarkka määrä ei ole vielä tiedossa.
”Haluan vain tietää, missä lapseni on”, sanoi työntekijämme, jota hoidetaan parhaillaan Al-Hassakehissa. Hän ei ole vielä saanut tietoa loukkaantuneista perheenjäsenistään.
Turvallisuustilanne al-Holin leirillä on ollut viimeisen kahden vuoden ajan pöyristyttävä. Tilanne on heikentynyt entisestään kuluvan vuoden aikana: leirillä on kuollut yli 30 ihmistä. Suurin osa heistä ammuttiin, osa joutui ristituleen ja osa puukotettiin, kun taas osa kuoli onnettomuuksissa, jotka olisivat olleet vältettävissä.
MSF:llä on leirillä aliravitsemuksesta kärsivien lasten klinikka. Tammikuun loppupuolella klinikalle tuotiin kahden eri ampumakohtauksen jälkeen yhteensä neljä uhria, mukaan lukien äiti ja lapsi.
Al-Holin huonontuneen turvallisuustilanteen johdosta Lääkärit Ilman Rajoja on joutunut väliaikaisesti keskeyttämään leirillä tehtävän yhteisötoiminnan, mukaan lukien asukkaiden teltoissa tapahtuvan sairaanhoidon sekä joitain vesi- ja saniteettitoimintoja.
Viimeaikaiset traagiset tapahtumat osoittavat, millaista inhimillistä hintaa leirin asukkaat joutuvat maksamaan väkivallasta ja turvattomuudesta. Al-Holia hallitsevat paikallisviranomaiset ja turvallisuusjoukot, jotka estävät suurinta osaa leirin asukkaista poistumasta leirin alueelta.
“Ihmisiä tapetaan julmasti – usein teltoissa, joissa he asuvat”, Turner sanoo. ”Monet tapetuista jättävät jälkeensä lapsia, joilla ei ole muita huoltajia. Viranomaisten vastuulla on tarjota ihmisille turvaa kaikkina aikoina. Tämä ympäristö ei ole turvallinen, eikä se ole sopiva paikka lasten kasvaa. Painajaisen on nyt loputtava.”
Vetoamme kansainväliseen yhteisöön ja niihin maihin, joiden kansalaisia asuu al-Holin leirillä, jotta ne ottaisivat vastuuta tilanteesta ja etsisivät pitkän tähtäimen ratkaisuja leirillä asuville ihmisille. Näiden ratkaisujen on perustuttava vapaaehtoisuuteen ja kansainvälisiin lakeihin, mukaan lukien kansainväliseen humanitaariseen oikeuteen ja ihmisoikeussopimuksiin.