Autokolarin uhria tuodaan ambulanssilla sairaalaan
© Evrard Ngendakumana
Autokolarin uhria tuodaan ambulanssilla traumasairaalaamme Bujumburassa.

Onnettomia loppuja: “Hän oli poissa ja meidän oli vain annettava hänen mennä”

Kun potilas ei ole pelastettavissa, maailman epäoikeudenmukaisuus iskee kasvoille. Vaikka vuodamme samalla tavalla, kaikki eivät kuole samalla tavalla.

Saimme potilaaksi miehen, joka oli jäänyt auton alle. Hän oli saapuessaan shokissa, hänen sykkeensä oli korkea ja hänen raajansa olivat kylmät.

Miehellä oli lantion alueella syviä haavoja, jotka vuotivat runsaasti verta. Kirurgit epäilivät sisäistä verenvuotoa, ja hänet oli leikattava välittömästi. Ennen siirtoa leikkaussaliin teimme röntgentutkimuksen, joka paljasti ilmarinnan oikealla puolella ja säpäleiksi murtuneen lantion.

Tilanne näytti todella huonolta. Bujumburassa olimme kuitenkin hänen ainoa toivonsa.

Olimme aloittaneet nesteytyksen ja verensiirron teho-osastolla, mutta potilaan tilanne ei ollut juuri muuttunut ennen leikkaussaliin siirtämistä. Kirurgi asetti pleuradreenin, jolla poistetaan verta ja nestettä keuhkoista, minkä jälkeen olimme valmiita aloittamaan nukutuksen ja leikkauksen.

Kirurgit paikkasivat revenneen lonkkalaskimon sillä aikaa, kun annoimme potilaalle kaikki mahdolliset veri- ja lääketuotteet, joita meillä oli saatavilla. Mikään ei tuntunut auttavan, eikä meillä ollut mitään keinoa vakauttaa säpäleinä olevaa lantiota. Hänen sydämensä löi edelleen tiheästi, verenpaine oli matalalla ja lähes koko keho kylmä. Ponnisteluistamme huolimatta hän vuoti verta edelleen lähes kaikkialta.

Ei ollut mitään keinoa pelastaa häntä, täällä, näillä resursseilla. Kirurgit sulkivat haavat ja viimeistelivät leikkauksen. Vain hetki sen jälkeen näimme potilaan ottavan viimeiset hengenvetonsa. Sydän pysähtyi. Tiesimme, ettei elvyttämisestä olisi hyötyä. Hän oli poissa, ja meidän oli vain annettava hänen mennä.

On mahdotonta kuvata, miltä sen jälkeen tuntui. Millaista on, kun joku kuolee käsiisi? Vihaa, itsesyytöksiä, surua ja avuttomuutta. Suomen kaltaisissa oloissa huippulaitteilla ja melkein rajattomilla resursseilla meillä olisi ollut edes hieman paremmat mahdollisuudet. Mutta ei täällä.

Mutta emmekö me täälläkin ole ihmisiä? Emmekö ansaitse elää täällä samoin kuin muualla? Emmekö ansaitse selvitä?

Vuodamme verta samalla tavalla, mutta emme kuole samalla tavalla. Osalla meistä on paljon enemmän mahdollisuuksia. Silti jälkeemme jättämät läheiset surevat samoin, he surevat menetettyä elämää. Mies, vaimo, äiti, isä, lapsi – menetetty ihminen.

Anna tämän ajatuksen upota. Sieltä pohjalta löydät minut.


6-vuotias palovammapotilas sängyllä Burundissa
Burundi

Kaikki tarinat eivät pääty samalla tavalla

Kun pienet palovammapotilaat toipuvat, kyseessä on onnellinen loppu. Lue Kariantin edellinen blogi Burundista.
© Evrard Ngendakumana

Kirjeitä maailmalta

Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

Mokkan sairaala on jäämässä pieneksi Jemenissä: “Oli aika avata toinen leikkauspöytä”

Lue lisää
Joukko ihmisiä istuvat maassa ympyrässä.
Kuva Janesta klinikan edessä.

Jane Karanja

Etiopia

Mitä yhteistä on imetyksellä ja koronaviruksella terveysneuvonnassa Etiopiassa?

Lue lisää
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

Halfway home: paluu Jemeniin pandemia-aikana

Lue lisää
Nigeria

Lääkärit Ilman Rajoja pelasti veljeni – ja nyt työskentelen ympäri maailmaa auttaakseni muita

Lue lisää
Anne Karjalainen

Anne Karjalainen

Pakistan

Perustamassa COVID-19-eristysosastoa Pakistanissa

Lue lisää
Anestesian- ja tehohoidon erikoislääkäri Kariantti kollegoidensa kanssa Burundissa.
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Burundi

Sydämeni palaa tänne

Lue lisää
Pirianna Laukkanen

Pirianna Laukkanen

Irak

Neuvola Mosulin raunioissa

Lue lisää
Myrskylyhty oikeassa yläkulmassa valaisee pimeää pihamaata.
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Burundi

Burundi by night

Lue lisää
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Burundi

Melkoinen ihme: ”Minua edelleen ihmetyttää, että potilas selvisi tästä”

Lue lisää
6-vuotias palovammapotilas sängyllä Burundissa
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Burundi

Onnellisia loppuja: pienet palovammapotilaat toipuvat

Lue lisää
Päivystyksessä Nablusin sairaalassa.
Julian Blom Mosulissa, Irakissa

Julian Blom

Irak

Ei pelkästään lääkäreitä: talous- ja henkilöstöpäällikön arkea Mosulissa

Lue lisää
Leikkaussalissa Bujumburassa
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Burundi

Tanganyika-järven rannoilta: lupaava alku Burundissa

Lue lisää
Leikkauksessa ollut mies sairaalasängyllä
Kirurgi Heidi Wikström

Heidi Wikström

Jemen

”Jokaisessa projektissa oppii uusia asioita maailmasta ja meistä ihmisistä

Lue lisää
Kirurgi Heidi Wikström Jemenissä uuden sairaalamme edessä Ad Dahissa, Jemenissä.
Kirurgi Heidi Wikström

Heidi Wikström

Jemen

Sana uudesta sairaalasta levisi nopeasti Jemenissä: ”Jäätelöä tohtorille?”

Lue lisää
Lapsi saa Aweilissa, Etelä-Sudanissa A-vitamiinilisän suojaamaan ripulilta, tuhkarokolta sekä hengitystieinfektioilta.
Sairaanhoitaja Isabella Baarman neuloo myssyä Etelä-Sudanissa.

Isabella Baarman

Etelä-Sudan

Miksi tuhkarokko on niin vaarallinen sairaus?

Lue lisää
Hoitajia Castorin sairaalan vastasyntyneiden osastolla.
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Keski-Afrikan tasavalta

Mistä maailmasta uneksinkaan?

Lue lisää
Cookie Settings