Onnellisia loppuja: pienet palovammapotilaat toipuvat
Vakavat palovammat vaativat säännöllistä puhdistusta, mikä tarkoittaa kivuliaita toimenpiteitä. Kun pienet lapset eivät vielä ymmärrä, miksi heidän täytyy mennä näihin kivuliaisiin toimenpiteisiin uudestaan ja uudestaan, sydän meinaa särkyä.
Hoidamme sairaalassa palovammoja ja usein potilaat ovat lapsia. Pienten potilaiden hoitamisessa on otettava monia asioita huomioon etenkin, koska he voivat menettää erittävistä haavoistaan paljon nestettä.
Trooppisissa olosuhteissa haavat tulehtuvat helposti, kuten kuvitella saattaa. Haavojen seurauksena potilaat kärsivät usein myös systeemisistä sekundaari-infektioista, jolloin tulehdus on levinnyt koko kehoon. Antibiootteja on rajatusti saatavilla, mikä lisää hoidon haastavuutta.
Sairaalassa oli kaksi lasta hoidossa palovammojen vuoksi. Vanhempi, viisivuotias poika, oli palanut molemmista jaloistaan jo viikkoja ennen saapumistani. Hänen haavansa olivat tulehtuneet ja haisivat pahalta, joten ihonsiirtoa oli lykättävä usealla viikolla. Sillä välin hänen oli käytävä leikkaussalissa säännöllisesti haavojen puhdistuksessa. En voi edes kuvitella, minkälaista stressiä se aiheutti hänen vielä nuorelle keholleen ja mielelleen.
Nuorempi lapsista oli vasta hieman yli vuoden vanha vauva ja oli juuri saapunut sairaalaan. Hänen päänsä ja hartiansa olivat palaneet kuumasta vedestä. Vaikka haavat näyttivät puhtailta, hän vaikutti kärsivän systeemisestä infektiosta, mahdollisesti keuhkokuumeesta. Tarkkailimme myös häntä.
Infektio teki myös pienemmän lapsen nukutuksesta riskialttiimman. Jotta haavat saatiin puhdistetuksi ja siteet vaihdetuksi, se oli kuitenkin tehtävä säännöllisesti.
Yksi pahimmista asioista oli, ettei heille voinut selittää täysin, miksi he joutuvat uudestaan ja uudestaan näihin kivuliaisiin toimenpiteisiin.
Yksi pahimmista asioista oli, ettei heille voinut selittää täysin, miksi he joutuvat uudestaan ja uudestaan näihin kivuliaisiin toimenpiteisiin. Jos teki sen virheen, että katsoi heidän täynnä kyyneleitä ja hämmennystä oleviin suuriin silmiinsä, hukkui niihin.
Niin minulle kävi.
Palovammapotilaiden hoitaminen avustusolosuhteissa toi mieleen piinaavia muistoja ensimmäisestä projektistani. Siellä kaksi viisivuotiasta olivat jääneet jumiin palavaan autoon. Molemmat paloivat täysin. Mitkään sanat eivät voi tehdä oikeutta sille tragedialle ja kauhulle, josta kaksi pikkuista joutuivat kärsimään.
Olen kuitenkin täällä nyt. Elän päivä kerrallaan ja yritän olla huolehtimatta huomisesta liikaa. Paljoa sen enempää en voi tehdä.
Eikä tällä kertaa tarvinnutkaan.
Yksivuotias toipui hyvin kummallisesta tulehduksestaan ja hänet voitiin kotiuttaa parin viikon kuluessa. Myös vanhemman pojan kunto koheni, ja lukuisten haavanpuhdistusten jälkeen pystyimme vihdoin tekemään ihonsiirron hänelle.
Todellinen tarina on kuitenkin poika itse. Kivuliaista haavoista ja toistuvista operaatioista huolimatta viisivuotias oli aina iloinen nähdessään meidät. Hän hymyili, pomputteli kumihanskasta tehtyä ilmapalloaan ja antoi meille ylävitosia – todellinen pieni hurmuri!
