6-vuotias palovammapotilas sängyllä Burundissa
© Evrard Ngendakumana
6-vuotiaalla Kingstonilla on jaloissaan toisen asteen palovammat, joihin hänelle laitettiin painesiteet Bujumburassa, Burundissa.

Onnellisia loppuja: pienet palovammapotilaat toipuvat

Vakavat palovammat vaativat säännöllistä puhdistusta, mikä tarkoittaa kivuliaita toimenpiteitä. Kun pienet lapset eivät vielä ymmärrä, miksi heidän täytyy mennä näihin kivuliaisiin toimenpiteisiin uudestaan ja uudestaan, sydän meinaa särkyä.

Hoidamme sairaalassa palovammoja ja usein potilaat ovat lapsia. Pienten potilaiden hoitamisessa on otettava monia asioita huomioon etenkin, koska he voivat menettää erittävistä haavoistaan paljon nestettä.

Trooppisissa olosuhteissa haavat tulehtuvat helposti, kuten kuvitella saattaa. Haavojen seurauksena potilaat kärsivät usein myös systeemisistä sekundaari-infektioista, jolloin tulehdus on levinnyt koko kehoon. Antibiootteja on rajatusti saatavilla, mikä lisää hoidon haastavuutta.

Sairaalassa oli kaksi lasta hoidossa palovammojen vuoksi. Vanhempi, viisivuotias poika, oli palanut molemmista jaloistaan jo viikkoja ennen saapumistani. Hänen haavansa olivat tulehtuneet ja haisivat pahalta, joten ihonsiirtoa oli lykättävä usealla viikolla. Sillä välin hänen oli käytävä leikkaussalissa säännöllisesti haavojen puhdistuksessa. En voi edes kuvitella, minkälaista stressiä se aiheutti hänen vielä nuorelle keholleen ja mielelleen.

Nuorempi lapsista oli vasta hieman yli vuoden vanha vauva ja oli juuri saapunut sairaalaan. Hänen päänsä ja hartiansa olivat palaneet kuumasta vedestä. Vaikka haavat näyttivät puhtailta, hän vaikutti kärsivän systeemisestä infektiosta, mahdollisesti keuhkokuumeesta. Tarkkailimme myös häntä.

Infektio teki myös pienemmän lapsen nukutuksesta riskialttiimman. Jotta haavat saatiin puhdistetuksi ja siteet vaihdetuksi, se oli kuitenkin tehtävä säännöllisesti.

Yksi pahimmista asioista oli, ettei heille voinut selittää täysin, miksi he joutuvat uudestaan ja uudestaan näihin kivuliaisiin toimenpiteisiin.

Yksi pahimmista asioista oli, ettei heille voinut selittää täysin, miksi he joutuvat uudestaan ja uudestaan näihin kivuliaisiin toimenpiteisiin. Jos teki sen virheen, että katsoi heidän täynnä kyyneleitä ja hämmennystä oleviin suuriin silmiinsä, hukkui niihin.

Niin minulle kävi.

Palovammapotilaiden hoitaminen avustusolosuhteissa toi mieleen piinaavia muistoja ensimmäisestä projektistani. Siellä kaksi viisivuotiasta olivat jääneet jumiin palavaan autoon. Molemmat paloivat täysin. Mitkään sanat eivät voi tehdä oikeutta sille tragedialle ja kauhulle, josta kaksi pikkuista joutuivat kärsimään.

Olen kuitenkin täällä nyt. Elän päivä kerrallaan ja yritän olla huolehtimatta huomisesta liikaa. Paljoa sen enempää en voi tehdä.

Eikä tällä kertaa tarvinnutkaan.

Yksivuotias toipui hyvin kummallisesta tulehduksestaan ja hänet voitiin kotiuttaa parin viikon kuluessa. Myös vanhemman pojan kunto koheni, ja lukuisten haavanpuhdistusten jälkeen pystyimme vihdoin tekemään ihonsiirron hänelle.

Todellinen tarina on kuitenkin poika itse. Kivuliaista haavoista ja toistuvista operaatioista huolimatta viisivuotias oli aina iloinen nähdessään meidät. Hän hymyili, pomputteli kumihanskasta tehtyä ilmapalloaan ja antoi meille ylävitosia – todellinen pieni hurmuri!


Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kirjeitä maailmalta

Neljä Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön työntekijää keskustelevat telttasairaalassa. Heillä on valkoiset, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön logolla varustetut liivit.
Sudan

“Yksi pahimmista kriiseistä vuosikymmeniin” – kansainvälinen puheenjohtajamme vetoaa avun kiireellisen laajentamisen puolesta Sudanissa

Lue lisää
Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön tunnuksella varustettuun liiviin pukeutunut mies sairaalan leikkaussalissa.
Lääkärit Ilman Rajoja

Khassan El-Kafarna

Ukraina

Kahden rintaman välissä – puoliksi ukrainalainen, puoliksi palestiinalainen

Lue lisää
Lääkärit Ilman Rajoja

Paula Kamppuri-Oporta

Kolumbia

Suomalainen sairaanhoitaja lähti parantamaan terveyspalveluiden saatavuutta Kolumbiaan ja oppi, mikä avustustyössä on parasta

Lue lisää
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Haiti

Lääkärinä Haitissa: ”Kuvittele Helsinki, jossa Punavuori, Töölö ja Kallio ovat kaikki sodassa keskenään”

Lue lisää
Arkkitehti Erika Alatalo Kunduzin traumasairaalan rakennustyömaalla
Lääkärit Ilman Rajoja

Erika Alatalo

Afganistan

Kunduzin uusi traumasairaala on lähes valmis ja takaa entistä monipuolisemman hoidon

Lue lisää
Lääkärit Ilman Rajoja

Erika Alatalo

Nigeria

Arkkitehti avustustyössä – suunnittelemassa synnytyssairaalaa

Lue lisää
Sudanissa pakolaisleirillä sijaitsevan kenttäsairaalan työntekijöitä aamukierrolla.

Mikko Lintu

Sudan

Päivän mittaan malariaa sairastava poika alkoi availla silmiään – avustustyöntekijän päivä sudanilaisessa kenttäsairaalassa

Lue lisää

Mikko Lintu

Sudan

Lasten malariaa, nuoren miehen tuberkuloosi, käärmeen puremia – opittavaa on paljon

Lue lisää
Toisiinsa nojailevat miehet näyttävät peace-merkkiä. Heillä on päässään moottoripyöräkypärät ja he seisovat mutaisella polulla keskellä peltoa.
Kuva Päivi Kovalaisesta

Päivi Kovalainen

Keski-Afrikan tasavalta

Henkilöstöpäällikkönä Keski-Afrikan tasavallassa – paikallisten kollegojen merkitys korostui

Lue lisää
Teini-ikäinen poika makaa sairaalasängyssä.
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

Sota ei muutu koskaan: viattomat ja puolustuskyvyttömät kärsivät Jemenissä eniten, eikä sota näytä loppuvan

Lue lisää
Lapsi makaa sairaalasängyssä.
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

Habibi: pienestä potilaasta tuli ystävä

Lue lisää
Lääkäri tutkii loukkaantunutta lasta.
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

Vakavan paikan edessä Jemenissä: kranaatti-isku täytti sairaalan hetkessä

Lue lisää
Hoitohenkilökuntaa on kokoontunut potilaan ympärille
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

“Väärässä paikassa, väärään aikaan” – Jemenissä kärsii myös lapset ja nuoret

Lue lisää
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

Mokkan sairaala on jäämässä pieneksi Jemenissä: “Oli aika avata toinen leikkauspöytä”

Lue lisää
Joukko ihmisiä istuvat maassa ympyrässä.
Kuva Janesta klinikan edessä.

Jane Karanja

Etiopia

Mitä yhteistä on imetyksellä ja koronaviruksella terveysneuvonnassa Etiopiassa?

Lue lisää
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

Halfway home: paluu Jemeniin pandemia-aikana

Lue lisää
Cookie Settings