© Agnes Varraine-Leca/MSF
Auto-onnettomuudessa loukkaantunut potilas saa hoitoa Mokkan sairaalassa 2018.

Mokkan sairaala on jäämässä pieneksi Jemenissä: “Oli aika avata toinen leikkauspöytä”

Sairaalamme on telttasairaala pienessä Mokkan kaupungissa aavikon ja meren välissä. Historia tuntuu täällä kaikkialla, niin varhainen kuin läheinenkin. Valitettavasti vain läheisen merkit ovat enää nähtävissä.

Kaupunki on kokenut viime vuosina kaikki sodan kauheudet. Suuri osa rakennuksista on tuhoutunut taisteluissa. Infrastruktuuri on monelta osin romahtanut, mukaan lukien terveydenhuolto.

Ihmiskärsimyksen määrä kaiken keskellä on käsin kosketeltavissa. Silti tapaamani ihmiset ovat poikkeuksellisen ystävällisiä, ja on vaikea tuntea olevansa muuta kuin äärimmäisen tervetullut. Rukouskutsut ja kukko vuorottelevat aamuyöstä lähtien herätyskelloinani.

Leikkausosastomme koostuu pienestä heräämöstä ja vain yhdestä leikkaussalista, jossa yksi varsinainen leikkauspöytämme on lähes jatkuvassa käytössä.

Toinen leikkauspöytä salin nurkassa on varattu vain hätätapauksia varten. Toimintakapasiteetin ylittämiseen ei tarvita montaa leikkausta. Ja kasvavan potilasmäärän johdosta koko sairaala on jo jäämässä pieneksi.

Kasvavan potilasmäärän johdosta koko sairaala on jo jäämässä pieneksi.

AAMU alkoi poikkeuksellisen rauhallisissa merkeissä, vain kaksi potilasta teho-osastolla ja neljä suunniteltua leikkausta. Päivän toinen potilas oli 18-vuotias nuori mies, jota oli ammuttu reiteen.

Luoti oli murskannut reisiluun alaosan useaan osaan. Lisäksi hän kärsi vaikeasta anemiasta ja tarvitse verensiirron toimenpiteen aikana. Haastavassa leikkauksessa kirurgi onnistui lopulta yhdistämään palaset pienillä metallipiikeillä.

Tulevien päivien kuluessa hän tulisi tarvitsemaan vielä uusintaleikkauksen koko murtuman stabiloimiseksi. Tämä leikkaus olisi hänen ainoa mahdollisuutensa jalan pelastamiseksi, tai nuorta miestä uhkaisi jalan amputaatio.

TOIMENPITEEN vielä jatkuessa, ensiavusta ilmoitettiin kiireellinen potilas leikkaussaliin. 30-vuotiasta miestä oli ammuttu rintakehään ja vasempaan olkavarteen.

Vasemmassa keuhkopussissa oli runsaasti verta ja ilmaa, jonka tyhjentämiseksi hänelle oli asetettu pleuradreeni. Lisäksi vasemman käden pulssia ei tuntunut, hänellä oli olkavarressaan verisuonivamma, joka tarvitsi korjata kiireellisesti käden verenkierron ja koko yläraajan pelastamiseksi.

Oli aika avata toinen leikkauspöytä.

Siirsimme potilaan välittömästi leikkaussaliin, nukutimme ja intuboimme hänet. Kirurgi aloitti leikkauksen edellistä toimenpidettä vielä viimeisteltäessä vieressä. Luoti oli lävistänyt potilaan olkavaltimon, joka vuosi runsaasti.

Samalla kun tiputimme hänelle nopeasti verta, onnistuivat kirurgit korjaamaan verisuonivamman. Hiljalleen potilaan tila alkoi vakiintua. Vasen avoin ilma- ja veririnta vaati kuitenkin vielä jatkotoimenpiteen. Onneksi luoti oli väistänyt sydämen ja muut isot verisuonet.

Lopulta, muutamaa tuntia myöhemmin hän oli riittävän vakaa voidakseen siirtyä teho-osastolle jatkohoitoon.

AHKEROIDESSAMME leikkaussalissa, alkoi myös teho-osasto täyttyä potilaista. Yksi heistä oli juuri sairaalaan tullut mies, jolla oli mahdollinen suolenkiertymä. Hän vaikeroi ja vääntelehti kovissa kivuissa vahvasta kipulääkityksestä huolimatta. Mies odotti seuraavana pääsyä leikkaussaliin vatsaontelon tutkimusleikkaukseen.

Muut potilaat teho-osastolla olivat kohtalaisen vakaita, mutta tehohoitopaikat olivat nyt täynnä. Samalla uusia potilaita saapui edelleen ensiapuun. Tilanne tuntui lohduttomalta ja kaikki yrityksemme hallita tilannetta hyödyttömiltä. Hoidettuamme yhden potilaan tilalle ilmestyi aina kaksi lisää.

TILANTEEN kaoottisuus toi mieleeni koko ympäröivän konfliktin ja Jemenin pitkittyneet kriisin. Horisontissa ei siintänyt toivo, ainoastaan lisää sekasortoa. Kaiken toivottomuuden keskellä, jollain oudolla tavalla lopetin yhtäkkiä murehtimisen tehopaikoista ja potilaiden pääsystä leikkaukseen ajallaan. Kävelin mekaanisesti takaisin leikkaussaliin, jossa jemeniläiset kollegani ahkeroivat vielä edellisen potilaan parissa.

Työ jatkui. Ja jatkuisi vielä pitkään. Potilaita tulisi niin kauan kuin sota jatkuisi. Meidän osamme siinä kaikessa olisi vain vastaanottaa seuraava potilas ja hoitaa häntä parhaamme mukaan ensiavussa, leikkaussalissa, teho-osastolla. Ja sitten seuraava. Ja sitä seuraava.

Jos vain potilaspaikat riittäisivät.

Jemen

Miten pandemia on vaikuttanut avustustyöhön?

Lue Kariantin edellinen blogi saapumisesta Jemeniin pandemian aikana.
Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kirjeitä maailmalta

Arkkitehti Erika Alatalo Kunduzin traumasairaalan rakennustyömaalla
Lääkärit Ilman Rajoja

Erika Alatalo

Afganistan

Kunduzin uusi traumasairaala on lähes valmis ja takaa entistä monipuolisemman hoidon

Lue lisää
Lääkärit Ilman Rajoja

Erika Alatalo

Nigeria

Arkkitehti avustustyössä – suunnittelemassa synnytyssairaalaa

Lue lisää
Sudanissa pakolaisleirillä sijaitsevan kenttäsairaalan työntekijöitä aamukierrolla.

Mikko Lintu

Sudan

Päivän mittaan malariaa sairastava poika alkoi availla silmiään – avustustyöntekijän päivä sudanilaisessa kenttäsairaalassa

Lue lisää

Mikko Lintu

Sudan

Lasten malariaa, nuoren miehen tuberkuloosi, käärmeen puremia – opittavaa on paljon

Lue lisää
Toisiinsa nojailevat miehet näyttävät peace-merkkiä. Heillä on päässään moottoripyöräkypärät ja he seisovat mutaisella polulla keskellä peltoa.
Kuva Päivi Kovalaisesta

Päivi Kovalainen

Keski-Afrikan tasavalta

Henkilöstöpäällikkönä Keski-Afrikan tasavallassa – paikallisten kollegojen merkitys korostui

Lue lisää
Teini-ikäinen poika makaa sairaalasängyssä.
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

Sota ei muutu koskaan: viattomat ja puolustuskyvyttömät kärsivät Jemenissä eniten, eikä sota näytä loppuvan

Lue lisää
Lapsi makaa sairaalasängyssä.
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

Habibi: pienestä potilaasta tuli ystävä

Lue lisää
Lääkäri tutkii loukkaantunutta lasta.
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

Vakavan paikan edessä Jemenissä: kranaatti-isku täytti sairaalan hetkessä

Lue lisää
Hoitohenkilökuntaa on kokoontunut potilaan ympärille
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

“Väärässä paikassa, väärään aikaan” – Jemenissä kärsii myös lapset ja nuoret

Lue lisää
Joukko ihmisiä istuvat maassa ympyrässä.
Kuva Janesta klinikan edessä.

Jane Karanja

Etiopia

Mitä yhteistä on imetyksellä ja koronaviruksella terveysneuvonnassa Etiopiassa?

Lue lisää
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Jemen

Halfway home: paluu Jemeniin pandemia-aikana

Lue lisää
Nigeria

Lääkärit Ilman Rajoja pelasti veljeni – ja nyt työskentelen ympäri maailmaa auttaakseni muita

Lue lisää
Anne Karjalainen

Anne Karjalainen

Pakistan

Perustamassa COVID-19-eristysosastoa Pakistanissa

Lue lisää
Anestesian- ja tehohoidon erikoislääkäri Kariantti kollegoidensa kanssa Burundissa.
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Burundi

Sydämeni palaa tänne

Lue lisää
Pirianna Laukkanen

Pirianna Laukkanen

Irak

Neuvola Mosulin raunioissa

Lue lisää
Myrskylyhty oikeassa yläkulmassa valaisee pimeää pihamaata.
Kariantti Kallio Keski-Afrikan tasavallassa

Kariantti Kallio

Burundi

Burundi by night

Lue lisää
Cookie Settings