Melkoinen ihme: ”Minua edelleen ihmetyttää, että potilas selvisi tästä”
Kun potilas välttää lähes varman kuolemantuomion, tuntee kiitollisuutta, että pääsee työskentelemään niin omistautuneiden kollegoiden kanssa.
Viime yönä minut kutsuttiin jälleen sairaalaan kirurgin kanssa. Mies oli saanut vakavan vamman vatsaansa ja vuoti verta vatsansisäisesti.
Kun saavuimme sairaalaan, hän oli jo shokissa. Hänellä oli jo haava päässä ja luultavasti aivoruhje sekä ikävä avomurtuma oikeassa jalassa.
Kukaan ei tiennyt mitä oli tapahtunut, koska kukaan ei olut paikalla onnettomuuden sattuessa, eikä potilas kyennyt kertomaan mitään.
Meillä ei ollut aikaa hukattavana, joten siirsimme hänet leikkaussaliin ja aloitimme nopeasti anestesian ja operaation. Kirurgi suoritti vatsaontelon tutkimusleikkauksen, jossa löysimme heti yli kaksi litraa verta vatsaontelosta. Maksassa oli repeämä, joka ei kuitenkaan vuotanut enää aktiivisesti. Koska mitään muutakaan aktiivista vuotokohtaa ei löytynyt, emme voineet tehdä paljoa enempää.
Joidenkin veriyksiköiden jälkeen hänen tilansa oli tarpeeksi vakaa, jotta hänet voitiin siirtää heräämöön toipumaan.
Verenvuoto alkoi kuitenkin uudestaan.
Muutaman tunnin aikana hänen verenpaineensa romahti taas ja hemoglobiini laski vauhdilla, joten meillä
ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin siirtää hänet takaisin leikkaussaliin. Leikkauksessa löysimme jälleen valtavan määrän verta vatsaontelosta.
Hänen tilansa heikkeni edelleen. Hän vuosi todennäköisesti paikasta, jota emme olleet onnistuneet paikallistamaan. Ja mikä vielä pahempaa, meillä oli vaikeuksia löytää hänelle verta.
Onneksi laboratorio onnistui lopulta löytämään lisää veriyksikköjä, jotka annoimme hänelle nopeasti. Lopulta sitkeä kirurgi löysi myös vuotokohdan varsin epätavallisesta paikasta: pikkulantiosta. Pieni valtimo oli alkanut vuotaa, kun verenpaine oli normalisoitunut verensiirtojen jälkeen.
Hankalasta paikasta huolimatta kirurgi onnistui tyrehdyttämään verenvuodon ja jälleen kerran potilaan tila alkoi vakiintua.
Varmuuden vuoksi kirurgi vielä pakkasi vatsaontelon steriileillä taitoksilla maksan ympäriltä, jotta vuoto ei alkaisi uudestaan. Taitokset poistettaisiin seuraavassa leikkauksessa, kun potilaan tila olisi vakaa – toivottavasti.
Kaikkien yllätykseksi hän virkosi nukutuksesta nopeasti, vaikka hän oli menettänyt niin paljon verta, joka oli korvattu verisiirroilla. Myöhemmin samana päivänä pystyimme jo siirtämään hänet teho-osastolle tarkkailtavaksi.
Ongelmat eivät kuitenkaan olleet ohi.
Seuraavina päivinä olimme huolissamme hänen kohonneiden munuaisarvojensa ja kaliumtason vuoksi, mitkä luultavimmin johtuivat juuri valtavasta veren menetyksestä ja useista verensiirroista. Hänen sydämensä löi edelleen tiheästi ja hän hengitti raskaasti.
Hän ei kuitenkaan vuotanut enää verta.
Muutaman päivän jälkeen veimme hänet uudestaan leikkaussaliin, tarkistaaksemme tilanteen, eikä hän enää vuotanut vatsaontelonsisäisesti. Pystyimme poistamaan taitokset maksan ympäriltä ja sulkemaan haavan kokonaan. Saimme myös murtuneen jalan korjattua samalla nukutuksella.
Minua edelleen ihmetyttää, että potilas selvisi tästä – lähes varmasta kuolemantuomiosta. Se on melkoinen ihme.
Olen todella kiitollinen saatuani työskennellä niin pätevien ihmisten kanssa, jotka eivät olleet valmiita luovuttamaan potilaan suhteen epätoivoisellakaan hetkellä, vaan sen sijaan päättäväisesti jatkoivat työtään. Tätä on yhteistyö hedelmällisimmillään.
Seuraavina päivänä todistimme, kuinka hän toipui hiljalleen ja viikkoa myöhemmin pystyimme siirtämään hänet osastolle jatkamaan toipumista.
