Luonnonkatastrofit

© Brian Sokol/Panos Pictures
Maila Gurung, 26, jouduttiin evakuoimaan helikopterilla Nepalin maanjäristyksessä, koska tiet olivat tuhoutuneet.

Luonnonkatastrofit kääntävät ihmisten elämän päälaelleen silmänräpäyksessä. Maailmanlaajuisen ammattilaisten ja varusteiden verkoston avulla pystymme vastaamaan luonnonkatastrofeihin nopeasti.

Maanjäristys, tulva, tsunami tai sykloni voi saada aikaan täydellistä tuhoa vain minuuteissa. Katastrofi on saattanut katkaista pääsyn puhtaaseen veteen, ihmiset ovat saattaneet loukkaantua ja terveyskeskukset tuhoutua. Avuntarpeen arviointi on tehtävä nopeasti, jotta oikeanlainen apu voidaan saada paikalle.

Ensivaste: nopea toiminta pelastaa ihmishenkiä

Luonnonkatastrofi voi tuhota kokonaisen yhteisön ja vaikuttaa kymmenientuhansien ihmisten elämään. Sen sattuessa ensimmäinen ja kiireisin tehtävä on pelastaa haavoittuneet ja hädässä olevat. Myös viestintäyhteyksien ja kuljetusreittien avaaminen on ensisijaisen tärkeää, sillä tuhoutuneet tiet hankaloittavat avun saapumista perille.

Usein luonnonkatastrofeihin pystyvät vastaamaan parhaiten työntekijämme, jotka ovat jo paikalla. Koska meillä on toimintaa yli 70 maassa, olemme yleensä valmiiksi paikan päällä. He osallistuvat ensivasteeseen ja arvioivat, tarvitaanko lisää apua.

Hätäapuryhmä lähtee matkaan

Jos apua tarvitaan enemmän, voimme lähettää paikalle avustustyöntekijöitä ja -tarvikkeita. Tarpeen vaatiessa voimme lähettää jopa kokonaisia telttasairaaloita tai leikkaussaleja keskusvarastoiltamme. Tärkeimmät sairaanhoito- ja logistiikkavälineet on pakattu valmiiksi hätätilanteita varten.

Hätäapuryhmään kuuluvat työntekijämme on koulutettu toimimaan monimutkaisten ja kaoottisten tapahtumien keskellä. Hätäapuryhmään voi kuulua lääkäri, sairaanhoitaja ja logistiikan asiantuntija tarpeiden mukaan.

Usein lähetämme katastrofialueelle myös vesi- ja sanitaatiohuollon ammattilaisia. Tämä on erityisen tärkeää, jos katastrofialueella ei ole puhdasta vettä saatavilla ja on riski, että esimerkiksi kolera alkaa levitä saastuneen juomaveden välityksellä.

Katastrofialueelle pääsy

Katastrofi on saattanut katkaista teitä ja viestintäyhteyksiä, jolloin on vaikea saada apua perille. Erityisesti syrjäseuduilla asuvat ihmiset saattavat olla erityisen haavoittuvassa asemassa. Heidän luokseen pääseminen on kilpajuoksu aikaa vastaan. Esimerkiksi maanjäristyksissä ihmiset ovat saattaneet jäädä ansaan romahtaneisiin taloihin tai loukkaantua. Ihmiset ovat saattaneet jäädä myös ilman suojaa. Jokainen hukattu hetki on silloin kriittinen.

Nepalin maanjäristyksessä monet kylät olivat jääneet eristyksiin maanvyörymien vuoksi, joten veimme avun perille helikopterien avulla.

Tarve sairaanhoidolle kasvaa

Koska olemme sairaanhoitoon erikoistunut järjestö, yksi prioriteeteistamme on sen arvioiminen, onko katastrofissa paljon loukkaantuneita ja minkälaista hoitoa he tarvitsevat. Ensihoidon lisäksi jälkihoito on taattava haavojen korkean tulehdusriskin vuoksi. Nopea hoitoon pääsy voi tarkoittaa myös sitä, että raajoja pystytään vielä pelastamaan, eikä niitä tarvitse amputoida.

Haavojen ja traumojen hoidon lisäksi hoidamme ja ehkäisemme tartuntatauteja. Kodit ovat saattaneet tuhoutua, minkä vuoksi ihmiset etsivät väliaikaista suojaa. Kun ihmiset asuvat ahtaasti suojissa, puhdasta vettä on huonosti saatavilla ja sairaanhoidosta on puutetta, tartuntatautien riski kasvaa. Ulkona nukkuminen ja väliaikaiset suojat voivat puolestaan erityisesti lapsilla johtaa hengitystieinfektioihin.

Haavoittuneiden sairaanhoidon ohella tarjoamme mielenterveyspalveluita. Moni menettää läheisensä tai kotinsa tapahtuneen seurauksena. Ihmiset tarvitsevat apua luonnonkatastrofin aiheuttamasta psyykkisestä traumasta toipumisessa.

Koordinoimme yhdessä paikallisen vasteen kanssa

Toimimme luonnonkatastrofeissa aina tiiviissä yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Analysoimme tarkkaan, minkälaista lisäarvoa läsnäolomme tuo ja harkitsemme, kuinka kauan meitä tarvitaan.

Tavoitteenamme on antaa vastuu terveydenhuollon järjestämisestä paikallisille viranomaisille ja kumppaneille heti, kun apuamme ei enää tarvita.

Riippumatonta apua siellä missä tarve on suurin

Yli 96 % lahjoituksistamme tulee yksityisiltä ihmisiltä, mikä mahdollistaa meille riippumattoman ja nopean päätöksenteon. Suurten katastrofien yhteydessä saatamme kerätä myös ylimääräistä hätärahoitusta. Tällöin keräämme vain sen, mitä tarvitsemme, ja käytämme varat vastuullisesti.

Esimerkiksi vuonna 2004 Intian valtameren tsunamin jälkeen hätäapukeräykseemme lahjoitettiin enemmän kuin tarvitsimme kriisin parissa työskentelyyn. Päätimme kysyä lahjoittajiltamme, voisimmeko käyttää heidän lahjoituksensa muissa hätäaputilanteissa sekä unohdetuissa kriiseissä tekemäämme työhön. Lahjoittajiemme suhtautuminen oli todella myönteinen – vain prosentti heistä toivoi rahojen palauttamista. Loput halusivat antaa lahjoittamansa varat muiden kriisien parissa tehtävään työhön.

Vuosikymmenten kokemus katastrofiavusta

Toimimme haastavissa katastrofitilanteissa tehokkaasti ja ammattitaitoisesti jo yli 40 vuoden kokemuksella. Alla on esimerkkejä luonnonkatastrofeista, joihin olemme olleet vastaamassa.

Haitin maanjäristys 2010

Haitissa vuonna 2010 sattunut maanjäristys on yksi suurimmista hätäapuoperaatioistamme koskaan. Maanjäristys tappoi 220 000 ihmistä, jätti kodittomiksi 1,5 miljoonaa ihmistä ja tuhosi 60 prosenttia sairaanhoidon infrastruktuurista. Kaksi sairaaloistamme tuhoutui.

Rekrytoimme 26:een terveyskeskukseen tuhansia paikallisia työntekijöitä. Maanjäristyksen jälkeen hoidimme 350 000 potilasta ja teimme 16 000 leikkausta 10 kuukauden aikana. Tavoitteemme oli auttaa terveydenhuoltojärjestelmä jaloilleen ja tarjota sairaanhoitoa loukkaantuneille. Kun maassa puhkesi kolera, hoidimme 60 prosenttia tapauksista.

Muisto Haitista

Sairaanhoitajamme Piia saapui traumasairaalaamme Port-au-Princeen kolme viikkoa järistyksen jälkeen:

”Pääkaupungissa ei ollut ketään, jonka joku perheenjäsen tai ystävä ei olisi kuollut. Vaikka kaduilla pystyi jo ajamaan, oli hätkähdyttävä nähdä se määrä taloja, jotka olivat tuhoutuneet.

Vaikka sairaalamme oli todettu turvalliseksi, lähes kaikki sairaanhoito tapahtui teltoissa, sillä jälkijäristysten pelossa ihmiset eivät uskaltaneet mennä sisään rakennuksiin.

Kolme viikkoa järistyksen jälkeen akuutin traumahoidon tarve oli jo pienentymässä, mutta kirurgisten potilaiden jatkohoito oli keskeinen osa toimintaa ja vaati paljon resursseja.

Hoidossa piti huomioida tarkasti olosuhteet, mihin ihmiset olivat palaamassa. Koska asuttiin teltoissa ja hygieniasta oli vaikea pitää huolta, potilaat jäivät usein sairaalaan pidempään kuin jos heillä olisi ollut koti, johon palata.

Meidän piti nopeasti lisätä myös muita kuin traumapalveluita. Olimme siirtymässä vaiheeseen, jossa ihmiset kärsivät entistä enemmän yleisen terveydenhuollon romahtamisesta. Lastenosastolle, synnytysosastolle ja sisätautiosastolle alkoi tulla yhä enemmän potilaita.

Eräänä päivänä nainen tuli meille synnyttämään. Synnytys meni hyvin ja sekä äiti että vauva voivat hyvin muutaman tunnin jälkeen.

Koska äiti ja vauva voivat hyvin ja lukuisat potilaat jonottivat jo sänkypaikoille, olimme valmiita kotiuttamaan heidät.

Siinä vaiheessa naisen puoliso puuttui peliin ja kysyi, miten heidät voidaan lähettää pois, koska perheellä ei ollut enää kotia, minne palata vastasyntyneen kanssa.

Tiesin, että lähes kaikki kodit olivat tuhoutuneet. Jouduimme tekemään tämänkaltaisia kipeitä päätöksiä jatkuvasti, koska sairaanhoidolle oli niin iso tarve ja jokaiselle petipaikalle oli kysyntää.

– Täällä ei ole kenelläkään enää asuntoja, vetosin häneen kärsivällisesti.

Mies katsoi minua pitkään hiljaa.

– Niin. Paitsi sinulla, puoliso lopulta vastasi ja käveli pois.

Kohtaaminen jäi pitkäksi aikaa mieleeni. Tuho oli niin valtava, että meni useita vuosia ennen kuin edes merkittävä osa rakennuksista saatiin korjattua.”

Sykloni Idai 2019

Sykloni Idai ja sitä edeltäneet rankkasateet saivat aikaan suurta tuhoa Malawissa, Mosambikissa ja Zimbabwessa maaliskuussa 2019. Malawissa noin 87 000 ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan leireille tulvien vuoksi. Mosambikissa sadat kuolivat ja sadat tuhannet menettivät mahdollisuuden harjoittaa elinkeinoaan. Zimbabwessa noin 22 000 ihmistä joutui lähtemään evakkoon.

Osana hätäapuoperaatiotamme hoidimme koleraa ja ripulitauteja. Lisäksi autoimme järjestämään puhdasta vettä ja välttämättömyystarvikkeita.

Katso videolta, miltä tilanne näytti heti syklonin jälkeen

Muisto Idaista

Aissa* on sairaanhoitajamme Mosambikissa. Hän selvisi lapsineen Idaista, mutta menetti aviomiehensä:

”Synnyin pienessä kylässä, mutta muutin Nhamatandaan opiskellakseni sairaanhoitajaksi. Tapasin mieheni jalkapallo-ottelussa, samalla pellolla, jonne laskeudumme nyt helikoptereilla pyörittääksemme mobiiliklinikoita. Mieheni opiskeli tullakseen opettajaksi. Silloin järjestimme pelejä sairaanhoito- ja opettajaopiskelijoiden välillä. Eräässä pelissä tapasimme ja rakastuimme.

Vuonna 2015 menimme naimisiin. Muutimme hänen taloonsa kasvattaaksemme lapsemme lähellä hänen vanhempiaan. Saimme pojan, joka on nyt kaksivuotias, ja mieheni auttoi minua kasvattamaan kahta tytärtäni aiemmasta avioliitostani.

Mieheni sai opettajan pestin Buzin alueelta ja muutti sinne opettamaan ala-asteelle. Hän tuli luoksemme joka kuukausi ja oli todella ylpeä työstään, jossa pystyi opettamaan lapsia kasvamaan hyviksi kansalaisiksi. Pidin huolta talosta ja työskentelin siellä täällä, jotta tulisimme toimeen. Olimme onnellisia.
Kaikki muuttui maaliskuussa 2019.

Tiesimme, että huonot säät olivat tulossa ja kuulimme radiosta syklonista. Silti mikään ei olisi voinut valmistaa meitä tulevaan. Mieheni soitti meille juuri ennen syklonin saapumista kysyäkseen, miten meillä menee, ja sanoakseen toivovansa meidän pysyvän turvassa. Hän oli huolissaan, mutta kerroimme pärjäävämme. Hän lupasi samaa ja kertoi rakastavansa meitä. Se oli viimeinen kerta, kun puhuimme toisillemme.

Sade alkoi kymmeneltä illalla. En voi selittää millaista se oli, mutta en ole koskaan elämässäni – eivätkä vanhempani tai heidän vanhempansa – ole koskaan elämässään kokenut sellaista sadetta. Vesi alkoi nousta talomme sisällä ja huonekalut alkoivat kellua. Nostin lapseni keittiön pöydälle, jotta he eivät kastuisi ja rukoilin, koska pelkäsin niin kovasti. Ajattelin miestäni.

Kaikki mitä tiedän hänen kohtalostaan, on hänen kollegoidensa ja ystävien kertomaa – he olivat yhdessä sinä iltana. He kertoivat, että vesi alkoi nousta koulussa, kunnes se ylettyi kauloihin saakka ja heidän oli uitava katolle. Pian vesi nousi katon rajaan asti ja virtaus oli kovaa. Ihmisten oli uitava lähimmille puille ja rukoiltava, että puut, joihin he olivat tarranneet, pystyisivät vastustamaan veden ja tuulen voimaa. Mieheni ja monet muut kiipesivät vääriin puihin. Puu kaatui veteen ja mieheni ajelehti pois virran mukana. Hän oli puristanut kiinni puusta tuntien ajan, eikä enää löytänyt voimia uimiseen. Monet koulun oppilaat kuolivat samalla tavalla, koska heidän voimansa ehtyivät.

Seuraavana päivänä ruumiita huuhtoutui rantaan Beirassa. Kahden päivän hiljaisuuden jälkeen mieheni veli meni etsimään häntä rannalta ruumiiden joukosta. He olivat koko päivän auringossa etsimässä, mutta eivät löytäneet miestäni. Ne, jotka löydettiin, olivat siunattuja, koska heidän perheensä pystyivät sanomaan hyvästit. Minä en saanut sitä tilaisuutta.

Vietin kaksi päivää sängyssä tapahtumien jälkeen kykenemättömänä liikkumaan tai tekemään mitään. Talomme oli tuhoutunut, mieheni oli poissa; elämäni kääntyi ympäri yhdessä yössä. Yhtenä aamuna ymmärsin, että olin työtön ja yksin kolmen lapsen kanssa. En voinut muuta kuin taistella.

Voimani puskea eteenpäin tulee sairaanhoitajan ammatista. Sairaanhoitajan on oltava vahva. Näemme surua ja kärsimystä joka päivä, ja roolimme maailmassa on tukea ja hoitaa. Miten voisin itkeä, kun työni on lohduttaa muita? Kyse ei ole vain minusta ja kodistani, monet meistä ovat kärsineet ja menettäneet paljon. En aio koskaan unohtaa, mutta menen elämässä eteenpäin. En pelkästään itseni, vaan muidenkin takia.

Työni Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön kanssa vie minut paikkoihin, joissa ihmiset ovat menettäneet paljon enemmän kuin minä. Se saa minut ymmärtämään, miten tapahtunut on vaikuttanut kansaani.

Kun maassanne katsotaan tätä maisemaa helikopterista käsin kuvattuna, näette tulvan ja juuristaan revityt puut, mutta on myös paljon sellaista, mitä ette pysty näkemään. Vetten alta, irronneiden puun oksien alta, löydätte meidät – tarinamme, surumme ja tahtomme elää.

En ole vielä kertonut pojalleni, että hänen isänsä on kuollut. En löydä voimia siihen, vaikka kuinka yritän. Hän on vielä niin pieni. Kun hän pyytää minua soittamaan isälleen, soitan jollekin hänen enoistaan, joka saa esittää hänen isäänsä. Unelmani on, että lapseni opiskelisivat ja kävisivät koulunsa loppuun. Joskus unelmoin kotimme uudelleenrakentamisesta, ja ehkä jopa pienen kaupan perustamisesta, jotta voisin myydä ruokaa naapureilleni. Toivon, että mieheni olisi ylpeä siitä, mitä meistä tulee hänen lähdettyään.”

*Nimi muutettu

Kriisit ja katastrofit

Epidemiat ja pandemiat

Lue lisää

Lääkkeiden saatavuus

Lue lisää
Jemenissä alkoi sota vuonna 2015. Kuva on Haydanin sairaalasta.

Sodat ja konfliktit

Lue lisää
Isä ja poika odottavat laivan saapumista Italiaan öisen pelastusoperaation jälkeen.

Pakolaiset ja siirtolaiset

Lue lisää
Cookie Settings