© MSF
Kodittomia pakolaisia Victorian aukiolla Ateenassa.

Kreikka: Haavoittuvassa asemassa olevia pakolaisia häädetään kaduille

Ateenan kaduilla nukkuville pakolaisille on kiireesti järjestettävä majoitus.

Suurta joukkoa vakavasti sairaita pakolaisia uhkaa Ateenassa häätö sekä rahallisen avustuksen katkaiseminen. Pakolaiset jäävät vaille suojaa, turvaa sekä tarvitsemaansa hoitoa.

Etsiessään nopeaa ratkaisua Kreikan saarilla sijaitsevien ylikuormittuneiden pakolaisleirien purkamiseen, maan hallitus on aloittanut yli 11 000 pakolaisstatuksen saaneen ihmisen häätämisen majoituksistaan.
Lääkärit Ilman Rajoja vaatii Kreikan hallitusta keskeyttämään haavoittuvaisessa asemassa olevien, kuten seksuaalisen väkivallan, kidutuksen ja kaltoinkohtelun uhrien, vanhusten ja kroonisesti sairaiden häätämisen, ja hakemaan viipymättä majoitusratkaisuja ja laajentamaan olemassa olevia asumisohjelmia.

 “Globaalin pandemian aikana maiden hallitusten tulisi suojella covid-19-tartuntataudin riskiryhmiin kuuluvia, ei heittää heitä kaduille vailla turvaa, majoitusta ja pääsyä perussairaanhoidon palveluihin.”


“Vakavasti sairaita potilaitamme on hylätty kadulle, ja viimeisillään raskaana olevia naisia nukkuu Victorian aukiolla Ateenan keskustassa,” Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön sairaanhoidon koordinaattorina Kreikassa toimiva Marine Berthet sanoo. “Globaalin pandemian aikana maiden hallitusten tulisi suojella covid-19-tartuntataudin riskiryhmiin kuuluvia, ei heittää heitä kaduille vailla turvaa, majoitusta ja pääsyä perussairaanhoidon palveluihin.”

Häädöllä uhattu potilas kuoli

Kesäkuussa erittäin haavoittuvassa asemassa oleva järjestön potilas kuoli sydämenpysähdyksen seurauksena tultuaan uhatuksi häädöllä ja lähdettyään asunnostaan.

“Edesmennyt potilaamme oli halvaantunut alaraajoista ja hänellä oli useita muita sairauksia, kuten diabetes ja sydän- ja verisuonisairaus. Silti häntä oltiin uhattu häädöllä useita kertoja,” Berthet kertoo. “ Häädön pelossa naisen perhe siirsi hänet Schiston pakolaisleirille, jossa hänen poikansa yöpyi kontissa kahdentoista muun kanssa. Kaksi päivää muutosta nainen kuoli sydämenpysähdykseen.”

Ainakin 30 järjestön vakavasti sairasta potilasta on joko häädetty tai heille on annettu häätöilmoitus. Nyt heitä odottaa kodittomuus ja käteisavun loppuminen.

“Kuolleen naisen tapaus on vain jäävuoren huippu,” Berthet sanoo. ”Meillä on syöpäpotilaita, kidutuksen uhreja, kroonisesti sairaita yksinhuoltajaäitejä ja viimeisillään raskaana olevia, joita kehotetaan nukkumaan taivasalla ilman mitään tukea.”

EU myöntänyt Kreikalle tukea turvapaikanhakijoiden tuettuun asumiseen

Monen järjestön potilaan omaisuus on viety asunnosta ja heitä on käsketty lähtemään ilman tietoa siitä, mihin he voisivat seuraavaksi mennä. Kymmenet ovat saaneet lähtökäskyn samalla kun heidän käteisavustuksensa on lopetettu. Kaupungin aukiot täyttyvät lapsista, raskaana olevista, vastasyntyneistä, kroonisesti sairaista sekä kidutuksen ja seksuaalisen väkivallan uhreista.

Tämän vuoden kesäkuussa Kreikan siirtolais- ja turvapaikka-asioista vastaava ministeriö sitoutui leikkaamaan 30 prosenttia turvapaikanhakijoiden asumisohjelmista. Helmikuussa EU myönsi kuitenkin hallitukselle varoja turvapaikanhakijoille suunnatun tuetun asumisen ohjelman laajentamiseksi Kreikan mantereella. Silti uusia majoitustiloja ei ole avattu.

Kaupungin aukiot täyttyvät lapsista, raskaana olevista, vastasyntyneistä, kroonisesti sairaista sekä kidutuksen ja seksuaalisen väkivallan uhreista.


Auttaakseen satoja Victorian aukiolla yöpyviä pakolaisia, Lääkärit Ilman Rajoja on ohjannut kipeimmin sairaanhoitoa tarvitsevat järjestön terveyskeskuksiin eri puolille Ateenaa. Pakolaisten kaikkiin perustarpeisiin ei silti pystytä vastaamaan.
Lääkärit Ilman Rajoja vaatii Kreikan hallitusta, EU:ta ja alan järjestöjä etsimään kiireellisesti ratkaisua majoituksen järjestämiseksi kaikille Ateenan kaduilla nukkuville pakolaisille, ja pysäyttämään pakolaisten häätämisen kunnes hallinnolliset esteet sairaanhoitoon pääsylle ja integraatiolle on poistettu.

“Äiti kuoli kontissa”

“29. toukokuuta saimme tietää, että meidän on lähdettävä asunnosta. Kaksi päivää myöhemmin meiltä tultiin pyytämään avaimia ja käskettiin painua kadulle. Kerroin heille, että äitini on todella sairas, ja näytin lääkärin antamia papereita mutta he sanoivat etteivät voi asialle mitään, ja että päätös oli tullut ministeriöstä.

Olimme eläneet jo kaksi kuukautta ilman käteisavustuksia. Tuntui siltä kuin he passittaisivat meidät kadulle tappamaan itsemme. Äitini oli siinä vaiheessa erittäin huonossa kunnossa. Hän ei pystynyt seisomaan omin voimin vaan käytti pyörätuolia eikä voinut käydä vessassa yksin. Hänellä oli ollut monta sydänkohtausta ja hengitysvaikeuksia. Hän oli hyvin haavoittuvaisessa tilassa.

Emme tienneet, mitä tehdä. Emme halunneet lähteä, koska pelkäsimme äitimme puolesta, mutta samalla pelkäsimme, että poliisi tulisi ja heittäisi meidät ulos. Päätimme lopulta viedä äidin Schiston pakolaisleirille, jonka yhdessä kontissa veljeni asui. Kun pääsimme leirille, äidin tila huononi entisestään. Tuona iltana äiti oksensi eikä voinut puhua. Seuraavana päivänä hän sai sydämenpysähdyksen ja nukkui pois siellä kontissa.”

Dalal on kotoisin Alepposta, Syyriasta. Hän jätti kotimaansa perheensä kanssa, kun heidän naapuriensa kotia pommitettiin, ja he ymmärsivät kuolevansa jos jäisivät. Asuttuaan Turkissa jonkin aikaa Dalal päätti perheineen ylittää Egeanmeren Kreikkaan. Turkissa perhe ei saanut palveluita joita olisi tarvinnut Dalalin vastasyntyneelle pojalle, sairaalle äidille, vakavasti loukkaantuneelle aviomiehelle ja amputoidulle langolle. Oleskeltuaan Chioksen saarella jonkin aikaa heidät siirrettiin asumaan Ateenaan äidin terveydentilan vuoksi. Saatuaan pakolaisstatuksen heitä käskettiin kuitenkin luovuttamaan asunto pois.

Kesäkuun toisena päivänä Dalalin äiti Hadla, joka oli Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön potilas ja sairasti muun muassa diabetesta ja sydän- ja verisuonitautia, vietiin perheen toimesta Schiston pakolaisleirille Ateenan reunamille, jossa eräs hänen pojistaan asui kontissa 12 muun ihmisen kanssa. Kesäkuun neljäntenä, vain kaksi päivää myöhemmin, 59-vuotias Hadla kuoli sydämenpysähdyksen seurauksena.
Järjestöllä on ainakin 30 vakavasti sairasta potilasta, jotka elävät parhaillaan häätöuhan alla.

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Uutinen

Libanon

Humanitaarisen avun tarve Libanonissa kasvaa

Lue lisää

Uusi rokote puolittaa kuolleisuuden ebolassa

Lue lisää
Poika, jolla on päänsä ympärillä side, halaa isäänsä.

Kannanotto: Kansainvälistä humanitaarista oikeutta ja kansainvälisen tuomioistuimen päätöksiä on noudatettava

Lue lisää

Kannanotto: Gazaan tarvitaan välitön ja pysyvä tulitauko

Lue lisää
Viisi työasuista hymyilevää ihmistä ottaa ryhmäselfietä. Osalla on kaulassaan kimaltava virheä kauha ja kädessä diplomi.

Kuin renkaat vedessä: koulutuksen vaikutukset kantautuvat kauas 

Lue lisää
Poika, jolla on päänsä ympärillä side, halaa isäänsä.

Vuosi kuvina: Luonnonmullistuksia, konflikteja ja epidemioita – mutta myös toivoa

Lue lisää
Palestiina

Avoin kirje päättäjille: vaadimme välitöntä ja jatkuvaa tulitaukoa Gazaan

Lue lisää
Kolme työntekijää, joilla on yllään Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön liivi, sekä kolme paikallista ensihoitajaa kävelee kadulla kuvan oikealla puolella selkä kohti kameraa. Vasemmalla näkyy ambulanssi.
Palestiina

Paljon “punaisia” potilaita – väkivalta Länsirannalla kiihtyy hälyttävästi

Lue lisää
Potilas ja sairaanhoitaja junassa.
Ukraina

Sisua vaativa matka: 36 tuntia potilaiden hoitoa junassa

Lue lisää
Työntekijä puhuu radiopuhelimeen Geo Barents -meripelastusaluksessa.

Tuhannet vetoavat kanssamme: eduskunnan ja hallituksen pitää turvata humanitaariset periaatteet

Lue lisää
Neljä ambulanssia, joiden ympärillä ihmisiä.
Palestiina

Työntekijät mahdottoman edessä: Gazan terveydenhuolto on romahtamispisteessä

Lue lisää
Lapsia vesikanisterien vieressä.
Palestiina

Inhimillisyys on palautettava Gazaan

Lue lisää
Palestiina

Gazan humanitaarinen kriisi

Lue lisää
Ihmisiä rakennusten raunioiden keskellä.
Palestiina

Gazassa ei turvaa missään, haavoittuneiden vammat vaativat useita leikkauksia

Lue lisää
Palestiina

Lääkärit Ilman Rajoja Gazassa: sairaalat täynnä, ambulanssit eivät pääse liikkeelle iskujen vuoksi 

Lue lisää

Marokon maanjäristys: arviointiryhmämme on paikalla

Lue lisää
Kreikka

Tilanne Kreikassa kärjistyy: todellinen kriisi on se, että ihmiset jäävät ilman apua

Viime päivinä Kreikan rannikolla on kuollut lapsi ja maarajoilla poliisit ovat ampuneet kyynelkaasua pakolaisia ja siirtolaisia kohti. Rannikkovartioston raportoidaan aiheuttaneen haittaa merihädässä oleville veneille auttamisen sijaan. Yli 40 000 ihmistä on jumissa Kreikan saarilla. Tilanne on kestämätön turvapaikanhakijoille ja paikallisille yhteisöille, jotka Euroopan johtajat ovat hylänneet. Lisääntyneet jännitteet ovat johtaneet mellakoihin, tiesulkuihin ja hyökkäyksiin, jotka…
© Anna Pantelia/MSF
Cookie Settings