Khostissa sijaitsee vilkkain synnytyssairaalamme: ”Hei sisko! Minä pidän sinusta huolta”
Afganistan on yksi maailman vaarallisimmista maista synnyttää. Vastatakseen tarpeeseen Lääkärit Ilman Rajoja perusti Khostin kaupunkiin synnytyssairaalan vuonna 2012. Nyt yhdessä maailman kiireisimmistä synnytyssairaaloista syntyy yli 2 000 vauvaa kuukaudessa.
Gynekologi Séverine Caluwaerts oli paikalla, kun ensimmäinen vauva syntyi sairaalassa:
”Tarkoituksenamme oli avata sairaala 30. joulukuuta 2012, mutta 29. päivä ensimmäinen potilas seisoi portilla. Hän oli juuri synnyttämäisillään. Otimme hänet sisään ja hän synnytti terveen poikavauvan.”
Ensimmäinen vauva sairaalassa syntyi ennen kuin se oli edes auki. Tämä todella osoitti, että sairaalalle oli kysyntää.
Caluwaerts oli paikalla myös, kun sairaalassa juhlittiin 100 000:tta syntymää. Khostin synnytyssairaalassa ensimmäisen parkaisunsa maailmaan on huutanut jo yli 130 000 vauvaa – ja lisää syntyy koko ajan.
Katso videolta, miten Caluwaerts kuvaa synnytyssairaalan arkea:
Naisilta naisille
Ennen kuin sairaala perustettiin Khostiin, äidit ja vastasyntyneet kuolivat alueella helposti ehkäistävissä oleviin sairauksiin ja komplikaatioihin.
Sairaalan suosiota ei selitä pelkästään laadukas hoito, vaan se, että se toimii naisilta naisille -periaatteella: kaikki synnytysosastolla työskentelevät lääkärit ja kätilöt ovat naisia.
Tämä on erittäin tärkeää alueella, jossa on voimassa tarkka sukupuolierottelu. Osastolla vallitseekin luottavainen tunnelma. Naiset voivat riisua burkhansa ja imettää vauvojaan, koska paikalla ei ole yhtään miestä.
Henkilökunta tervehtii potilaita sanomalla ”Ay Zma Khory”, mikä tarkoittaa suomeksi ”hei siskoni”. Tervehdys on tapa kertoa potilaalle, että sinä olet minun siskoni ja minä pidän sinusta huolta.
Lääkärit Ilman Rajoja on myös yksi suurimmista naisten työllistäjistä Khostissa. Sairaalassa työskentelee noin 430 ihmistä, joista suurin osa on naisia. He työskentelevät siivoojina, sairaanhoitajina, kätilöinä, lastenhoitajina ja lääkäreinä.
Koska isolla osalla henkilökunnasta on omia lapsia, sairaalaan on avattu myös päiväkoti, jotta äitien ei tarvitse jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Tämä auttaa pitämään hyvästä henkilökunnasta kiinni.
Kulttuurisista syistä Khostin synnytyssairaalaan pääsee vain harvoin kameran kanssa. Katso yhden potilaan tarinasta tehty animaatio:
Osa potilaista jää mieleen
“Khostissa työskenteleminen on muuttanut elämäni”, Caluwaerts kertoo. Monta potilasta onkin jäänyt sairaalasta mieleen henkilökunnallemme.
”Hän kuolee käsiini ja jättää jälkeensä yksitoista lasta”
Caluwaerts muistaa vieläkin, kun eräänä aamuna verta vuotava ja tajuton nainen tuotiin sairaalaan:
”Hän tuli sairaalaamme synnytettyään 11. lapsensa kotonaan. Hän alkoi vuotaa verta yön aikana, koska istukka ei ollut irronnut.
Hänen olisi pitänyt saada hoitoa jo tunteja sitten, kun vuoto alkoi. Mutta yöaikaan ajaminen oli liian vaarallista, eikä hänen perheellään ollut muuta vaihtoehtoja kuin odottaa muutamia tunteja aamun sarastusta.
Kun häntä tuotiin sairaalan porteista kalpeana ja täysin liikkumattomana, vilkaisin häntä kerran ja ajattelin hänen olevan jo kuollut. Yritimme siitä huolimatta elvyttää hänet.
Veimme hänet kiireesti sisään sairaalaan – en tuntenut pulssia ja hänen verenpaineensa oli olematon. Aloitimme elvyttämisen. Suunnittelin jo lopettavani 20 minuutin kohdalla – tiesin, että elvyttäminen oli hyödytöntä. Hän oli jo poissa.
Tämä on niin surullista, ajattelin. Hän kuolee käsiini ja jättää jälkeensä yksitoista lasta.
Ja sitten yhtäkkiä – hyvin heikko pulssi.
Ja sitten yhtäkkiä – hyvin heikko pulssi.
Annamme hänelle verensiirron, sitten toisen ja kolmannen, kunnes neljä yksikköä on siirretty häneen. Hänen verenpaineensa alkaa kohota ja siirrämme hänet nopeasti leikkaussaliin. Hän vuotaa koko ajan verta. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin poistaa hänen kohtunsa.
Ihmeen kaupalla hänen tilansa alkaa vakiintua. Verenvuoto hidastuu ja sitten lakkaa kokonaan. Annamme hänelle lopulta yhteensä kymmenen veriyksikköä pitääksemme hänet hengissä.
Hän pääsee kotiinsa viisi päivää myöhemmin, enkä vieläkään pysty uskomaan sitä. En uskonut, että hän selviäisi. Mutta hän oli taistelija niin kuin niin monet naiset, jotka olen tavannut Afganistanissa.”
”Hän pääsi lopulta yhdessä pienen tyttärensä kanssa kotiin”
Suomalainen anestesiologi Henriikka työskenteli Khostissa vuonna 2018. Hänen mieleensä jäi erityisesti Samira*, joka oli 28-vuotias ensisynnyttäjä.
”Samiran kaksi aiempaa raskautta olivat päättyneet keskenmenoon. Hän hakeutui sairaalaan ylävatsakivun, päänsäryn ja turvotusten vuoksi seitsemännellä kuulla.
Oireet olivat niin vakavat, että synnytys päätettiin käynnistää. Hänelle annettiin kortisonia sikiön keuhkojen kypsyttämiseksi.
Synnytys ei kuitenkaan käynnistynyt ja oireet pahenivat. Hänelle tehtiin keisarinleikkaus ja syntyi pieni, mutta virkeä 1,7 kiloinen tyttö. Hänet siirrettiin leikkaussalista suoraan vastasyntyneiden osastolle.
Samiran täytyi kuitenkin jäädä tarkkailtavaksi heräämöön. Raskausmyrkytyksen vuoksi hänen munuaistoimintansa ja virtsantulonsa oli heikentynyt. Jos munuaisten toiminta ei käynnistyisi uudelleen, meidän pitäisi lähettää tuore äiti Kabuliin erikoissairaanhoitoon.
Tämä tarkoittaisi sitä, että pieni tyttö jäisi voimistumaan sairaalaamme, kun äiti lähtisi kuuden tunnin ajomatkan päähän Kabuliin.
Samiran ja pienen tytön kohtalo mietitytti minua. Kun keisarinleikkauksesta oli kulunut vuorokausi, menin heräämöön tarkastamaan äidin tilanteen. Olin yksin, sillä kaikki muut olivat kiireisiä toisen potilaan vuoksi.
Heräämössä huomasin ilokseni, että munuaisten toiminta oli käynnistynyt. Seuraavana aamuna hänet voitiin siirtää vuodeosastolle jatkamaan toipumista ja hän pääsi lopulta yhdessä pienen tyttärensä kanssa kotiin.”
*nimi muutettu
