COVID-rokotuksiin tarvitaan avoimuutta

© Yann Libessart/MSF

Brasilialainen säätiö julkisti AstraZenecan kanssa tekemänsä lisenssisopimuksen. Koska COVID-19-rokotteiden tutkimus- ja kehityskustannukset on suurimmaksi osaksi rahoitettu julkisilla varoilla, valtioiden tulisi vaatia lääketeollisuudelta läpinäkyvyyttä kustannuksista.

Geneve, 11. marraskuuta 2020. Brasilialainen julkinen tutkimuslaitos Fundação Oswaldo Cruz (Fiocruz) julkisti verkossa lääkeyhtiö AstraZenecan kanssa tekemänsä lisenssisopimuksen vähintään 100 miljoonan rokoteannoksen tuottamisesta (AZD1222). Vaikka sopimusta ei julkistettu kokonaisuudessaan, se on kuitenkin askel, jonka tulisi rohkaista muita hallituksia seuraamaan esimerkkiä ja toimimaan avoimuuden lisäämiseksi.

AstraZeneca on kertonut, ettei se ”tavoittele voittoa pandemiassa”. Yritys on ottanut itselleen oikeuden julistaa pandemian olevan ohi jo heinäkuussa 2021.

Yritys on ottanut itselleen oikeuden julistaa pandemian olevan ohi jo heinäkuussa 2021.

Tämä tarkoittaa, että heinäkuun 2021 jälkeen AstraZeneca voi veloittaa hallituksilta ja muilta ostajilta korkeita hintoja rokotteesta, joka on rahoitettu täysin julkisin varoin.

AstraZenecan ja Oxfordin yliopiston välistä, yksinoikeudella tehtyä alkuperäistä lisenssiä ei ole vieläkään julkistettu, ja sen ehdot määräävät suurelta osin yhtiön myöhempien sopimusten ehdot muiden rokotevalmistajien kanssa ympäri maailmaa. Asiantuntijoiden mukaan AstraZeneca voisi periä rokotteesta jopa 20 prosenttia enemmän kuin sen todelliset tuotantokustannukset ovat.

Lääkärit Ilman Rajoja (MSF) kehottaa valtioita kiireellisesti vaatimaan lääkeyrityksiltä avoimuutta kaikista COVID-19-rokotteiden lisenssisopimuksista sekä kliinisten tutkimusten kustannuksista ja tiedoista. Tämä on perusteltua, koska lääkeyritykset ovat saaneet miljardeja euroja julkista veronmaksajien rahaa mahdollisten rokotteiden kehittämiseen.

Fiocruzin kanssa tehdyn sopimuksen lisäksi muita, esimerkiksi Etelä-Afrikan, Intian ja muiden valmistajien alilisenssejä ei ole vielä paljastettu. Näiden sopimusten ehtojen julkinen tarkastelu on tärkeää, jotta voidaan varmistaa oikeudenmukainen ja kohtuuhintainen pääsy näihin tuleviin, ihmishenkiä pelastaviin rokotteisiin.

Lääketeollisuus ei tunnetusti ole ollut läpinäkyvä lisenssisopimusten, teknologiasiirtojen, tutkimuksen ja kehityksen eivätkä kliinisten tutkimusten tulosten kustannuksista.

“Niin kauan kuin emme tiedä, mitä näissä sopimuksissa lukee, lääketeollisuudella on edelleen valta päättää, kuka saa rokotteen, milloin ja millä hinnalla”, kertoo rokotepolitiikan neuvonantaja Kate Elder Lääkärit Ilman Rajoja -järjestöstä.

“Ilman hallitusten päättäväisiä toimia, jotka vaativat suurempaa avoimuutta yrityksiltä, oikeudenmukainen pääsy COVID-19-rokotteisiin on vaarassa. Yleisöllä on oikeus tietää, mitä on sovittu. Pandemian aikana ei ole tilaa salaisuuksille”, Elder jatkaa.

Myös kilpailevien COVID-19-rokotetta kehittävien tahojen lisenssisopimukset on salattu huolimatta ennennäkemättömästä julkisesta rahoituksesta. Kuuden johtavan COVID-19-rokotekandidaatin tutkimukseen ja kehitykseen, kliinisiin kokeisiin ja valmistukseen on käytetty yli 12 miljardia Yhdysvaltain dollaria (10 miljardia euroa) julkista rahaa. Yritykset ovat saaneet julkista rahoitusta seuraavasti:

  • AstraZeneca / Oxfordin yliopisto yli 1,7 miljardia dollaria (1,4 miljardia euroa)
  • Johnson & Johnson / BiologicalE 1,5 miljardia dollaria (1,3 miljardia euroa)
  • Pfizer / BioNTech 2,5 miljardia dollaria (2,1 miljardia euroa)
  • GlaxoSmithKline / Sanofi Pasteur 2,1 miljardia dollaria (1,8 miljardia euroa)
  • Novavax / Serum Institute of India lähes 2 miljardia dollaria (lähes 1,7 miljardia euroa)
  • Moderna / Lonza 2,48 miljardia dollaria (2,1 miljardia euroa)

AstraZeneca on ilmaissut useita kertoja, että rokotteen kehittäminen ei maksa yritykselle, koska “hallitusten ja kansainvälisten organisaatioiden odotetaan kompensoivan rokotteen edistämisen kustannukset”.

Lääkärit Ilman Rajoja kehottaa myös COVID-19-rokotteen kehittäjiä paljastamaan kliinisten tutkimusten kustannukset ja tutkimustulokset. Ilman näitä tietoja ihmisten, hoidon tarjoajien ja hallitusten on mahdotonta vaatia kohtuullisia hintoja ja tutkia kriittisiä turvallisuutta ja tehoa koskevia tietoja. Ottaen huomioon, että tutkimus- ja kehityskustannukset ovat suurimmaksi osaksi – tai kokonaan, kuten AstraZenecan ja Modernan tapauksessa – rahoitettu julkisesti, yleisö ansaitsee näiden kustannusten ja tutkimustulosten jakamisen avoimesti.

Hallitusten on oltava rohkeita tässä miljardien ihmisten terveyden kannalta kriittisessä tilanteessa. Niiden on otettava vastuu miljardeista julkisista dollareista, jotka he ovat luovuttaneet näihin rokotuksiin, ja vaadittava lääkeyhtiöitä julkaisemaan pikaisesti kaikki COVID-19-rokotteiden lisenssit, sopimukset, kliinisten tutkimusten kustannukset ja tiedot.

Jaa sosiaalisessa mediassa:

6 keinoa, joilla varmistetaan, että valmis COVID-19-rokote on kaikkien saatavilla

COVID-19-taudin pysäyttämiseksi tehdään valtavasti ympäri maailmaa. Hallitukset ja hyväntekijät ovat lahjoittaneet miljardeja tutkimukseen koronarokotteen kehittämiseksi. Kansainvälinen rokoteallianssi Gavi on hiljattain käynnistänyt the COVAX Facility -rahaston ostaakseen etukäteen COVID-19-rokotteita. Mutta tiesitkö, että tämä julkinen raha myönnetään lääkeyrityksille melkein ilman mitään ehtoja? Valtioiden johtajat ympäri maailmaa ovat puhuneet, että tulevien koronarokotteiden on oltava kaikkien saatavilla – riippumatta…
© Yann Libessart/MSF
Cookie Settings