Couché! Couché! – Maahan, maahan!

Välillä taistelut tulevat sairaalan ovelle. Silloin lounas täytyy syödä lattialla maaten ja sairaalan käytävältä saavat suojaa muutkin kuin potilaat. Anestesialääkäri Kariantti Kallio kertoo blogissaan, miten kiihtyvät taistelut vaikuttavat sairaalan arkeen. 

Saapumistani seuraavina päivinä potilaita saapui tasaiseen tahtiin tänne Castorin synnytyssairaalaan Banguissa, ja keisarinleikkaukset sekä muut synnytyskomplikaatioihin liittyvät leikkaukset pitivät meidät kiireisinä. Aloin tutustua paremmin työhöni ja erinomaiseen tiimiini, jossa on noin 20 henkeä. Minun lisäksi tiimissämme on yksi ulkomainen gynekologi. Loput ovat paikallisia lääkäreitä ja hoitajia, joista kaikki ovat valmiita näkemään vaivaa potilaiden eteen ja aina halukkaita oppimaan uutta. 

Ongelmat odottivat kuitenkin nurkan takana. Pahamaineisella PK5-alueella valmisteltiin sotilasoperaatiota paikallisten aseellisten ryhmittymien riisumiseksi aseista. Olimme myös kuulleet tilanteen huonontumisesta alueella. Sairaalamme sijaitsee PK5:n naapurialueella, joten jos taistelut leviäisivät, saattaisimme jäädä tulilinjalle.

Kahden päivän kuluttua radiossa ilmoitettiin taisteluiden alkaneen. Lääkärit Ilman Rajoja lähetti lääkintäryhmän auttamaan haavoittuneiden siirtämisessä Banguin eri sairaaloihin. 

Ihmiset eivät lakkaa synnyttämästä ja saamasta synnytykseen liittyviä komplikaatioita vain sen takia, että jossain taistellaan.

Meidän sairaalassamme arki jatkui taisteluista huolimatta melko normaalina. Ihmiset eivät lakkaa synnyttämästä ja saamasta synnytykseen liittyviä komplikaatioita vain sen takia, että jossain taistellaan. Niinpä seuraavana aamuna jatkoimme työtämme.  

Varauduimme kuitenkin epävakaan tilanteen mahdollisiin seurauksiin. Alkuperäinen suunnitelma oli antaa ensiapua ja vakiinnuttaa potilaan tila Castorissa, ja siirtää heidät sitten Banguin toiseen Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön sairaalaan, jossa on enemmän kapasiteettia vammapotilaiden hoitoon, tai muihin alueen sairaaloihin. Varauduimme kuitenkin myös hoitamaan haavoittuneita potilaita omassa sairaalassamme.

Itse kävin läpi varastojamme leikkausosastolla ja yritin totutella ajatukseen, että tilanne voisi muuttua hetkenä minä hyvänsä. Mietin, olisimmeko valmiita siihen. 

Taisteluiden aikaan leikkausosasto on turvallisin paikka 

Turvallisuustilanne heikkeni huomattavasti parissa päivässä. Seuraava aamu alkoi normaalisti parilla perusleikkauksella, mutta puoliltapäivin aloimme kuulla raskasta konekivääritulitusta, ja ihmiset hakeutuivat suojaan sairaalan sisäpuolelle. Sairaalan käytävillä istui joukoittain ihmisiä lattioilla. 

Leikkausosasto on sairaalan turvallisin tila, enkä edes kuullut suurinta osaa laukauksista sinne. Taisteluista muistuttivat enemmän ihmiset, jotka makasivat sairaalan lattialla ammunnan aikana. Leikkausosaston seinien suojassa saatoimme jatkaa työtämme melko tavalliseen tapaan. Onneksi, sillä meillä oli vielä potilaita leikkaussalissa. 

Kun oli pikaisen lounaan aika, laukauksia ammuttiin varsin usein ja meidän oli syötävä paistettu kanamme ja ranskanperunamme lattialla maaten. Lounaan jälkeen gynekologi ilmoitti minulle, että eräs potilaistamme, Julienne, kärsi sydämen tiheälyöntisyydestä. Hänellä oli ollut vatsan alueen tulehdus kohdun repeämän vuoksi. Olimme puhdistaneet haavan leikkaussalissa useita kertoja hyvin tuloksin, mutta nyt tilanne oli muuttunut dramaattisesti.  

Juliennen verensokeri oli liian korkea syistä, joita saatoimme vain arvailla. Siirsimme hänet heräämöön tarkkailtavaksi, tarkistimme hänen sydänsähkökäyränsä ja aloitimme suonensisäisen nesteytyksen. Harkitsimme siirtoa toiseen sairaalaan, jossa olisi enemmän diagnostiikkavälineitä. Päätimme kuitenkin jatkaa tilanteen seuraamista heräämössä ja pitää hänet tiputuksessa, sillä hän vaikutti jo voivan vähän paremmin. 

Vietin loppuiltapäivän hoitaen häntä ja vakauttaen hänen tilaansa heräämössä. Taistelut ja ampuminen jatkuivat ympärillämme. Lopulta meidän käskettiin poistua sairaalasta ympärillämme lisääntyvien jännitteiden ja taisteluiden vuoksi. Kun lähdimme Castorista, näin maastoautomme takaikkunasta PK5-alueelta nousevan paksun savun.  

Tilanne oli paha, sen näki helposti. En voi sanoa olleeni huolissani omasta turvallisuudestani, sillä luotin täysin työtovereihini, jotka toimivat erittäin hyvin ja rauhallisesti stressaavassa tilanteessa. Huolehdin ainoastaan ihmisistä sairaalassa ja saatoin vain toivoa että kaikki, niin potilaat kuin henkilökuntakin, pärjäisivät. 

Kariantti Kallio toimi anestesialääkärinä Keski-Afrikan tasavallassa huhtikuussa 2018. Blogit on kirjoitettu paikan päällä.  

Kariantti Kallio on kirjoittanut aiemmista kokemuksistaan komennuksella Jemenissä Lääkärit Ilman Rajoja -järjestöllä Nuorten Lääkärien Yhdistyksen blogiin:

Sota kahden tunnin päässä
Sodan pienimmät uhrit
Sota-alueella voi riittää ojennettu käsi

Kaupunki jakaantuneen valon äärellä

Sairaalassa konflikti näkyy muutenkin kuin ampumahaavoinaKun väkivaltaisuudet estävät odottavaa äitiä hakeutumasta hoitoon, riskiraskauksia ei tunnisteta ajoissa. Suomalainen anestesialääkäri Kariantti Kallio kertoo blogissaan arjesta synnytyssairaalassa Keski-Afrikan tasavallassa. 

Keski-Afrikan tasavalta on aina ollut minulle eräänlainen ammatillinen haave. Olen jo vuosia halunnut tulla tänne voidakseni auttaa ja toivottavasti muuttaa asioita edes pikkiriikkisen. Kun tilaisuus vihdoin tarjoutui, ilmoittauduin mielelläni vapaaehtoiseksi tähän raa’an konfliktin repimään maahan. Naapurimaihin on lähtenyt noin 570 000 pakolaista, ja sisäisiä pakolaisia on lähes 650 000. Puolet noin Suomen kokoisesta väestöstä on täysin riippuvaisia humanitaarisesta avusta. 

Sairaala on monella tapaa sekä puolustuksen etulinja, että viimeinen toivo äitien ja vastasyntyneiden hoidossa alueella.

Koska naiset ja lapset ovat usein sodan ensimmäisiä viattomia uhreja on heidän auttaminen aina ollut lähellä sydäntäni. Siinä mielessä Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön synnytyssairaala Keski-Afrikan tasavallan pääkaupungissa Banguissa oli minulle juuri oikea paikka. Sairaala on monella tapaa sekä puolustuksen etulinja, että viimeinen toivo äitien ja vastasyntyneiden hoidossa alueella. Sairaalaan ja uuteen projektiin totutteluun on mennyt hetki, koska tässä projektissa on kyse erityisesti äitien ja vastasyntyneiden terveydenhoidosta, kun taas edellisessä projektissani Jemenissä tehtiin enemmän yleiskirurgiaa, ja potilaat edustivat monia lääketieteen ja kirurgian eri osa-alueilta. 

Myös ranskan puhuminen tuntuu vielä jatkuvalta kamppailulta. Totuus on, että pari vuotta sitten en vielä puhunut ranskaa lainkaan. Olin aina halunnut oppia kielen, mutta minulla ei koskaan tuntunut olevan aikaa. Kun liityin Lääkärit Ilman Rajoja -järjestöön, pääsin kehittämään kielitaitoani. Muutaman Tukholmassa käydyn Ruotsin toimiston järjestämän intensiivikurssin ja lukemattomien itseopiskelutuntien jälkeen tässä sitä nyt ollaan ranskankielisessä Afrikassa yrittämässä parhaansa. Onneksi sekä kansainväliset että paikalliset avustustyöntekijät ovat erittäin ymmärtäväisiä. 

Sodassa naiset ja lapset kärsivät ensimmäisenä 

Turvallisuustilanne täällä Banguissa vaihtelee naapurustoittain jatkuvien jännitteiden vuoksi. Tilanne on vaikuttanut väestöön monin tavoin, ja esimerkiksi hoitoon pääsy on vaikeutunut entisestään, vaikka se on lähtökohtaisesti vaikeaa koko Keski-Afrikan tasavallassa. 

Sairaalassamme hoidetaan suuri osa pääkaupungin synnytyksistä ja niihin liittyvistä komplikaatioista. Työnkuvaani anestesialääkärinä kuuluu huolehtia leikkauspotilaiden nukutuksista ja leikkauksen jälkeisestä hoidosta keisarinleikkausten ja muiden synnytyksiin liittyvien leikkausten yhteydessä yhdessä kansainvälisten ja paikallisten työntekijöiden kanssa. Sairaalassa tarjotaan myös perhesuunnitteluun liittyviä palveluita ja autetaan naispuolisia seksuaalisen väkivallan uhreja. Työhöni kuuluu myös erilaisiin hätätilanteisiin reagoiminen sairaalassa, joten nopeista ja vaikeista tilanteista ei varsinaisesti pääse tulemaan pulaa. 

Sairaalan leikkausosasto on pieni potilaiden, synnytysten ja leikkausten valtavaan määrään nähden. Siinä on kaksi leikkaussalia ja pieni heräämö neljälle potilaalle. Joskus heräämö toimii myös teho-osastona, jos potilas tarvitsee pidempiaikaista tarkkailua. Laitteisto on hyvin yksinkertaista, ja kamppailemme jatkuvasti rikkinäisten näyttöjen ja vanhojen akkujen kanssa, mutta loppujen lopuksi laitteet ovat melko samanlaisia kaikkialla. Täällä vain on vähemmän kaikkea. Vaikka ilmastointi on päällä ja leikkausosastolla on riittävästi henkilökuntaa, omaan hikeensä hukkuu jo parin minuutin jälkeen. Hien, veren ja istukan haju leijuu ilmassa paksuna ja siirappisena. 

Ensimmäisenä päivänäni potilaita oli niin paljon, että heräämöstä alkoivat loppua sängyt. Leikkauksia on tavallisesti kolmesta kymmeneen päivässä. Yhdellä ensimmäisistä potilaistani oli valtava kohdun repeämä, ja hän oli vuotanut paljon verta ennen leikkausta. Onneksi gynekologi onnistui pysäyttämään verenvuodon. Muutaman veriyksikön jälkeen potilas alkoi jo toipua leikkauksesta ja verenhukasta. Valitettavasti vauva oli kuollut jo kohdussa. Menetetty elämä tuntui pahalta, mutta suremiseen ei jäänyt aikaa, sillä päivän mittaan tiedossa oli lukuisia leikkauksia. 

Tapaus oli kuin muistutus maan nykytilasta: koska odottavien äitien on vaikea saada kunnon seurantaa, esimerkiksi kohdunulkoiset raskaudet ja niiden vakavat komplikaatiot ovat melko yleisiä. Sodassa ei ole kyse vain ampumahaavoista. Se tuhoaa infrastruktuurin monella tasolla, jolloin perusasiat jäävät usein hoitamatta ja terveydenhoito saamatta. Naiset ja lapset kärsivät ensimmäisenä, koska he eivät pääse terveyspalvelujen luo, jos minkäänlaisia terveyspalveluja edes on saatavilla. 

Kariantti Kallio toimi anestesialääkärinä Keski-Afrikan tasavallassa huhtikuussa 2018. Blogit on kirjoitettu paikan päällä. Pakolaismäärät perustuvat YK:n pakolaisjärjestön tilastoihin.

Täällä voit lukea lisää Lääkärit Ilman Rajoja -työstä Keski-Afrikan tasavallassa.