Burundi by night
Kun leikkauksen jälkeinen adrenaliinipiikki pitää hereillä, voi ihastella auringonnousua ja katsella, kun yön otukset alkavat antaa tilaa päivälle.
On hiljaista, vain heinäsirkat ja sammakot viimeistelevät konserttiaan. Bujumburan pimeillä kaduilla ei ole liikennettä. Vain minä, kuljettaja ja jeeppi. Muut harvat kulkijat ovat matkalla varhaiseen aamuvuoroonsa. Ja muutama kulkukoira. Kaupunki nukkuu vielä.
Minä en nuku. Viime yönä teimme kaksi kiireellistä vatsaleikkausta. Molemmat potilaat olivat shokissa saapuessaan sairaalaan. Ensimmäinen potilas oli joutunut moottoripyöräonnettomuuteen ja hänen pernansa oli revennyt. Toista oli hakattu machetella vatsaan ja päähän.
Kirurgi poisti ensimmäiseltä potilaalta pernan samaan aikaan kuin toinen kirurgi sulki toiselta potilaalta haavan mahalaukun seinämässä. Kaikki työskentelivät uskomattoman tehokkaasti ja nopeasti. Leikkauksen ja verensiirtojen jälkeen molemmat potilaat voivat paljon paremmin. Heidät siirrettiin teho-osastolle tarkkailtavaksi. Teho-osasto alkoi täyttyä potilaista, mutta murehtisimme sitä vasta aamulla.
Pieni adrenaliinipiikki ja äärimmäinen väsymys taistelevat kehostani.
Portit aukeavat. Kaikki näyttävät väsyneiltä, jopa vartijat. Pieni adrenaliinipiikki ja äärimmäinen väsymys taistelevat kehostani. Kroppani ei tiedä vielä mitä tehdä. Myös päivä oli hyvin kiireinen, täynnä muita vakavia tapauksia, mutta se tuntui nyt yhtä kaukaiselta kuin menneet vuodet.
Minä ja kuljettaja toivotamme toisillemme hyvää yötä. En pysty vielä menemään nukkumaan. Istuudun majapaikkani terassille ja poltan tupakan. Yön otukset, ihmisetkin, alkavat antaa tilaa päivälle. Aurinko nousee tunnin kuluttua. Pian kadut täyttyvät elämästä ja äänistä, mutta vielä on tyyntä.
Istuessani unen ja yön sylissä kaikki on kaunista. Vain kuu paistaa pilvien välistä. Täällä kaikki tuntuu tutummalta, vaikka olenkin kaukana kotoa Suomesta. Aivan kuin olisin aina elänyt täällä.
Unettomuuden euforia ja surrealistinen optimismi alkavat vaikuttaa. Sanon itselleni: ”Voin jatkaa suoraan uuteen päivään. Pärjään kyllä. Istu tässä vain ja katso auringonnousua.”
Onneksi tiedän nykyään paremmin. Yritän nukkua tunnin, sen jälkeen on palattava sairaalalle. Siihen mennessä siellä on maailmallinen tuskaa ja ongelmia taas ratkottavana.
