Babushkat rintamalinjojen välissä – ikääntyneet naiset ilman terveydenhuoltoa Ukrainassa

Kun Venäjän armeija otti helmikuun 2022 lopulla hallintaansa kaupunkeja ja kyliä Harkovan alueella Ukrainassa, ikääntyneet ja vammaiset ihmiset eivät voineet tai halunneet poistua kodeistaan.
He selviytyivät taistelujen ja lähes jatkuvien pommitusten keskellä tekemällä kellareista suojia ja jakamalla vähiä ruokiaan naapureidensa kanssa.

Nyt, muutama kuukausi sen jälkeen, kun Ukrainan armeija on ottanut nämä alueet takaisin hallintaansa, ihmisten fyysisen ja mielenterveyden tarpeet ovat edelleen suuret. Monilla alueilla terveydenhuoltopalvelut ovat vaurioituneet, ja asukkaille on jäänyt psykologisia haavoja, jotka ovat aiheutuneet kuukausien pelosta, menetyksestä, eristäytymisestä ja väkivallan läheisyydestä. Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön liikkuvat klinikat tarjoavat alueen ihmisille perusterveydenhoitoa ja mielenterveystukea.

Hallitsemattomat krooniset sairaudet

Suurin osa liikkuvan klinikan potilaista on babushkoja – iäkkäitä naisia ja isoäitejä – joista monilla on liikuntarajoitteita, kuten rajallinen liikuntakyky ja heikentynyt kuulo tai näkö. Osa näistä sairauksista johtuu iästä, osa hoitamattomista kroonisista sairauksista, kuten verenpainetaudista ja diabeteksesta.

“Näemme potilailla hyvin korkeaa verenpainetta, kuten 200/100, kun normaali verenpaine on 120/80, kertoo Lääkärit Ilman Rajoja -lääkäriryhmän johtaja tohtori Gino Manciati. “Jossain muualla nämä potilaat otettaisiin sisään sairaalaan. Täällä se ei vain ole mahdollista.”

Hoitamaton verenpainetauti voi johtaa vakaviin komplikaatioihin, kuten näön menetykseen, munuaisten vajaatoimintaan, neurologisiin häiriöihin ja jopa äkkikuolemaan. Lääkäreiden, sairaanhoitajien ja lääkkeiden puute sekä sodan aiheuttama stressi ovat johtaneet siihen, että monien potilaiden terveydentila on riistäytynyt käsistä.

“Valitettavasti olemme nähneet potilaita, joilla on ollut kohde-elinten komplikaatioita, kuten munuaisten vajaatoiminta”, sanoo tohtori Manciati.

Tällä alueella sota on estänyt monia diabeetikkoja saamasta lääkkeitä, ja elintarvikepula on estänyt heitä kontrolloimasta ruokavaliotaan, mikä on johtanut liikuntakyvyn, näkökyvyn ja lihasten toiminnan ongelmiin ja lisännyt heidän riippuvuuttaan muista ihmisistä.

Yksi heistä on Maria, jolla on vaikeuksia kävellä sen jälkeen, kun hänen diabeteksensa jäi kuukausien ajaksi hoitamatta.

“Tulimme tänne babushkan takia”, Marian tytär Tonya sanoo. “Hän tärisee ja hänellä on päänsärkyä. Meillä ei ole ollut lääkkeitä hänen diabetekseensa kuukausiin.”

Tonyan aviomies, joka on halvaantunut, on palannut kotiinsa. Monien muiden vaikeavammaisten tavoin Tonyan aviomiehen on vaikea poistua kotoa, eikä hän pääse lainkaan terveydenhuoltoon.

“Eräs iäkäs nainen oli kävellyt 30 minuuttia päästäkseen klinikallemme, mikä ei ole helppoa, kun on vaikeuksia kävellä”, tohtori Manciati sanoo. “Yllätyin siitä, että hän ei tullut klinikalle itseään varten vaan saadakseen lääkkeitä miehelleen. Näemme joskus tällaista: nämä iäkkäät naiset tulevat luoksemme kaukaa, eivätkä vain itsensä vuoksi vaan myös aviomiestensä, tyttäriensä tai poikiensa vuoksi, jotka eivät pääse luoksemme. Sitä luulee olevansa täällä tukemassa tapaamiansa ihmisiä, mutta joskus vaikutus menee sitäkin pidemmälle.”

Tukea psykologisten haavojen parantamiseen

“Kun sota alkoi 24. helmikuuta aamulla, istuin lähellä ikkunaani”, kertoo 68-vuotias Raisa, joka on asunut kotikylässään Jakovenkovessa koko sodan ajan. “Kuulin kovia räjähdyksiä ja näin taivaalla pölypilven. Panssarivaunurivit alkoivat liikkua eteenpäin. Kun ymmärsimme, ettei kaikki olisi ohi yhdessä päivässä, yritimme miettiä, mitä tehdä seuraavaksi: miten syödä, miten hoitaa puutarhamme. Yritimme tottua tilanteeseen, mutta oli mahdotonta tottua tällaiseen pommitusten määrään. Ammuskelua koko yön ja koko päivän. Se oli kauheaa.”

Raisa saa mielenterveyden tukea liikkuvan klinikan psykologeilta. He tarjoavat potilaille välineitä stressin hallintaan, mikä voi auttaa verenpaineen normalisoimisessa, sekä selviytymiskeinoja ahdistusta, akuutteja stressireaktioita ja paniikkikohtauksia vastaan.

“Tulin psykologin vastaanotolle, koska en vieläkään saa unta”, Raisa kertoo. “Yön pimeydessä raketit lentävät rakennusten yllä. Se on hyvin pelottavaa. Se tuhoaa hermostoni.”

Vaikka useimmat ihmiset toipuvat painajaisista ja takaumista omin avuin, mielenterveystuki voi nopeuttaa toipumista. Kun pelkkä mielenterveystuki ei riitä, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön lääkärit ja psykologit tekevät yhteistyötä löytääkseen parhaan tavan tukea potilaita.

“Nukun hyvin huonosti, olen uupunut”, sanoo 70-vuotias Valentyna, jonka poika Roma kuoli maamiinaan. “Herään kauhuissani ja näen hänet edessäni.”

Valentyna saa yleistä terveydenhuoltoa univaikeuksiensa helpottamiseksi, ja Lääkärit Ilman Rajoja -psykologit antavat hänelle mielenterveystukea.

“Tämä sota vei terveyteni ja poikani”, hän sanoo. “Itken ja huudan. Nyt hän on poissa, ja elämäni on ohi.”
Monet klinikoille tulevat iäkkäät naiset tuntevat itsensä eristetyiksi, hylätyiksi ja yksinäisiksi. Monet surevat perheenjäsentensä menetystä ja tuntemansa elämän menettämistä, ja monet kertovat, ettei heidän elämällään ole enää tarkoitusta.

“Näille iäkkäille naisille tunne siitä, että he ovat menettäneet elämänsä tarkoituksen, aiheuttaa ahdistusta, ja tunne siitä, että heidän on rakennettava uusi tarkoitus elämänsä viimeisille vuosille, aiheuttaa toivottomuutta”, sanoo Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön mielenterveystoiminnan johtaja Camilo Garcia.

“Iäkkäät naiset kertovan meille kokevansa, että heidän elämänsä viimeiset vuodet on varastettu heiltä.”

Haavoittuvimmassa asemassa ovat dementia- tai psykiatrisista sairauksista kärsivät ikääntyneet, jotka eivät voineet matkustaa turvaan sodan alettua ja ne yksineläjät, joilla ei ole ketään, joka huolehtisi heistä. Jotkut päättivät jäädä koteihinsa, toiset evakuoitiin kaupunkien ylikuormittuneisiin saattohoitokoteihin; nämä evakuoinnit jatkuvat edelleen.

Vaikka ihmisten mielenterveysongelmat ovat tällä alueella suuret, Garcia uskoo, että heidän sisäinen voimansa auttaa heitä selviytymään ja toipumaan.

“Ukrainan babushkoilla on salattu voima: sitkeys”, hän sanoo. “He päättivät pysyä kylissään taisteluista ja pommituksista huolimatta. He ovat puolustaneet oikeuttaan jäädä sinne, minne he kuuluvat, mikä vaatii rohkeutta.”